Siirry sisältöön

Osaamista rakentamassa Rasekossa

Viime viikolla juhlimme kevään aikana ammatillisen tutkinnon valmiiksi saaneita. Suoritettuja tutkintoja oli satoja ja valmistuneiden joukossa oli mm. ajoneuvoasentajia, talonrakentajia, koneistajia, kokkeja, merkonomeja, lähihoitajia, mittatilausompelijoita, artesaaneja, perhepäivähoitajia, IT-tukihenkilöitä ja montaa muuta ammattinimikettä. Lisäksi suoritettiin useita erilaisia ammatti- ja erikoisammattitutkintoja, joissa kaikissa ei varsinaista tutkintonimikettä ole. Näitä olivat mm. tuotekehitystyön erikoisammattitutkinto, vanhustyön erikoisammattitutkinto ja kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkinto. Onnittelut kaikille opintonsa loppuun saattaneille!

Isä ja poika samassa koulussa

Jani Kujanen ja Aappo Kujanen ovat isä ja poika, jotka toisistaan tietämättä hakeutuivat kumpikin Rasekoon opiskelemaan. Hymyä piisasi, kun yhtenä viikonloppuna kahvipöydässä kävi ilmi kummankin päässeen samaan oppilaitokseen.

Isä Jani Kujanen suoritti Rasekossa työnantajan rohkaisusta tuotekehitystyön erikoisammattitutkinnon. Kujanen työskentelee Turun ja Kaarinan seurakunnassa graafisen suunnittelun ja tuotannon tehtävissä. Opinnot sujuivat covid19-pandemian takia suht hitaasti, mutta toisaalta varmasti maaliin asti.

Tuotekehitystyön erikoisammattitutkintokoulutus toteutetaan osittain lähiopetuksena Raision kampuksella ja osittain etä- ja verkko-opetuksena. Opinnoissa voi painottaa omien tarpeidensa mukaan esimerkiksi brändin rakentamista, tuotteistamista tai palvelumuotoilun työkaluja tuotekehitystyössä.

– Uskon, että tässä pikkuhiljaa vasta kunnolla sisäistän, millaisia asioita olen koulutuksen aikana oppinut. Monet niistä ovat sellaisia, että vasta opintojen aikana sain asioille oikeat termit ja taustateorian, vaikka käytännössä olin niitä työssäni jo toteuttanutkin, Kujanen kertoo.

Aappo Kujanen opiskeli Rasekossa metallisepän alaa ja valmistui kahden vuoden opintojen jälkeen artesaaniksi. Aappolla oli taustalla jo ylioppilastutkinto. – Rasekossa on hyvät tilat, laitteet ja opettajat, Aappo kehuu. Jatko-opintoja ei ole poissuljettu, ne voisivat olla vaikkapa kuvataiteiden tai muotoilun ammattikorkeakouluopintoja. Taiteilijan ura, korujen ja veitsien tekeminen tai teollisella alalla visuaalinen johtaminen kiinnostavat toimeliasta nuorta miestä.

Ammatilliset opinnot voivat johtaa ensimmäiseen ammattiin tai olla osa määrätietoista polkua oman osaamisen kehittämisessä, omissa työtehtävissä!

Aina on saanut apua

Jenna Laine on iloinen nuori nainen, joka on saavuttanut tärkeän määränpään: ravintola- ja catering-alan perustutkinnon ruokapalvelun (kokin) osaamisalalta. – Olen ikionnellinen! Olen saanut ammatin – ja vieläpä tiedän, että juuri siltä minulle oikealta alalta! Jenna iloitsee. – Heti ensimmäisenä opiskeluvuonna tiesin, että tämä on sitä, mitä haluan tehdä! Kaikkein mukavimpia asioita ovat leipominen ja lounasruokien valmistaminen.

Jenna kiittelee vuolaasti koulua ja varsinkin opettajiaan Leena Toivosta ja Airi Levosta, jotka ovat aina kuunnelleet ja joilta on aina saanut kysyä. Toivonen jakaa Jennan tunteen: oma porukka on tärkeä! Niinpä Toivonen olikin saapunut valmistujaisiin onnittelemaan entisiä opiskelijoitaan. Toivonen itse on ollut eläkkeellä jo kohta vuoden.

– Nyt olen hakenut kesätöitä ja odotan vastausta sieltä. Kunpa pääsisin sinne kuntoutuslaitoksen keittiöön! Jenna toivoo.

Pidetään peukkuja tälle sympaattiselle nuorelle naiselle, joka haaveilee tulevaisuudessa opiskelevansa vielä dieettikokin opintoja. Dieettikokin tehtävät varmasti sopisivatkin tarkalle ja tunnolliselle uudelle kokille!

Ohjausalan ammattitutkinto osaamisen näytöillä

Saga Blomerus valmistui kasvatus- ja ohjausalan ammattitutkintoon ohjauksen osaamisalalta. Hän ei käynyt Rasekossa opiskelemassa, vaan hankki osaamista työnsä ohella nuorten kuntouttavassa työtoiminnassa ohjaajana. Työpaikallaan hänellä oli nimetty työpaikkaohjaaja.

Osaamisen näytöt Blomerus antoi Rasekolle. Lisäksi Rasekon opinto- ja uraohjausta toteuttavan Joustavasti työhön -hankkeen projektipäällikkö Ilona Karilainen toimi hänen sparraajanaan ja tukenaan esimerkiksi näyttöjen suunnittelemisessa.

– Tämä on nyt sitä työtä, mitä haluan jatkossakin tehdä. Minulla on voimassa oleva työsuhde ensi syksyyn, ja sen jälkeen haluaisin jatkaa samanlaisissa tehtävissä: nuorten aikuisten ohjaamisessa työn ja koulutusten hakemisessa sekä arjen taitojen kartuttamisessa, Blomerus sanoo.  Blomeruksen tutkintoon sisältyi mm. aikuisten ohjaus eri elämäntilanteissa ja kulttuurinen moninaisuus kasvatus- ja ohjaustyössä -tutkinnon osat.

Ammatillisen tutkinnon voi suorittaa monin eri tavoin: oppilaitoksessa opiskelemalla, työpaikoilla osaamista hankkimalla tai vaikkapa suoraan oman osaamisensa näyttämällä. Ammatillisesta koulutuksesta on moneen eri tarpeeseen ja tilanteeseen!

Lisää aiheesta