Siirry sisältöön

Käsityömestarin tutkinto avaa suljettuja ovia

Lahtelainen toimittaja Mervi Pasanen suoritti Rasekossa pari vuotta sitten käsi- ja taideteollisuusalan erikoisammattitutkinnon ja valmistui yhtenä Suomen ensimmäisistä käsityömestareista osaamisalanaan keskiajan vaatetus.

Käsityömestarit 2015
Suomen ensimmäiset käsityömestarit valmistuivat helmikuussa 2015.

Miten toimittaja päätyi käsityömestariksi? Kaikki alkoi siitä, kun Mervi runsaat kymmenen vuotta sitten hurahti puolivahingossa keski- ja rauta-aikaan. Niiden vaatetus, ravinto ja arjen sujuminen alkoivat kiinnostaa ja pikkuhiljaa harrastus tiivistyi puoliammattilaisuudeksi ja johti lopulta käsityömestarin tutkintoon.

– Vankkaa keskiajan käsityöosaamista minulla kymmenen vuoden harrastamisen jälkeen jo oli. Niinpä en varsinaisesti hakenutkaan koulutuksesta käsityöosaamista vaan minulle erikoisammattitutkintokoulutuksen suurin anti oli liiketaloudellisen ja tuotteistamisen osaamisen lisääntyminen sekä itse mestarintyön tekeminen, Mervi kertoo.

– En olisi itse osannut koulutukseen hakeutua. Onnekseni Rasekon opettaja Hannele Köngäs otti minuun yhteyttä, kertoi seuranneensa työskentelyäni ja ehdotti, että olemassa oleva osaamiseni kannattaisi muuttaa tutkinnoksi. Nieleskelin hetken, mietin toisen ja sanoin sitten kyllä. Jos elämä tarjoaa tilaisuuden, se pitää uskaltaa ottaa vastaan.

Mervi Pasasen kirjoja
Mervi Pasanen on kirjoittanut useita kirjoja. Yhdellä neulalla on hänen oma kirjansa, Omenaisia ja revonneniä syntyi yhdessä Maikki Kariston kanssa.

Mervin työnä on yhä toimittaminen, mutta yhä suuremman osan ajasta vie nykyään käsityöläisyys. Mervi tekee tilaustyönä keskiaikaisia vaatteita ja asusteita, kirjoittaa kirjoja yksin ja yhdessä muiden kanssa (mm. Yhdellä neulalla – neulakinnastekniikka tutuksi sekä Omenaisia ja revonneniä – suomalaisia lautanauhoja), opettaa, pitää luentoja, suunnittelee käsityöohjeita… Ja parhaimmillaan tekee sen kaiken hyvin autenttisesti eli kaiken muun sivussa hän kasvattaa kasveja väriaineiden raaka-aineiksi ja tarvittaessa kerii itse lampaan villan, karstaa, värjää ja kehrää langaksi ja kutoo kankaiksi, kaavoittaa, leikkaa ja ompelee… Näin perusteellisesti toki vain poikkeustapauksissa, sillä alusta asti kokonaan tehdyt tuotteet tulevat myös superhintavaksi, eikä Suomessa ole markkinoita sellaiselle.

Mervi Pasasen tuotteita
Mervi Pasasen tuotteita 2

– Mitä hyötyä tutkinnosta oli? Paljonkin, Mervi kiittelee. – Ensinnäkin tutkinto on avannut minulle sellaisia ovia museoihin ja arkistoihin, jotka pelkältä harrastajalta saattaisivat jäädä kiinni. Ja onhan se niin, että keskiaikaan erikoistuneen käsityömestarin kirjoittama kirja keskiajan neuletekniikoista on uskottavampi kuin ”pelkän” toimittajan.

– Tällä hetkellä minulla on menossa monia todella mielenkiintoisia projekteja. Ensinnäkin teemme erään harrastajaryhmän kanssa ennallistamisprojektia Kansallismuseolle. Tämä on ensimmäinen kerta, kun harrastajat pääsevät tekemään tällaista yhteistyössä museon kanssa, olen siitä todella ylpeä, Mervi kertoo. – Kyseessä on ainutlaatuinen kokemus!

– Lisäksi minulla on menossa tai tulossa mm. arkeologinen värikokeilu, rautakautisen viitan kutominen hautalöydösten perusteella Tsekissä pidettävää tekstiiliarkeologian symposiumia varten, kudontakurssi Italiassa ja uutta kirjaakin kirjoitamme parhaillaan, energinen käsityömestari avaa tulevaisuutta. – Mieheni Riku valmistui juuri Rasekosta käsityöntekijän ammattitutkintoon osaamisalanaan puu. Teemme paljon yhteisiä töitä, mikä on mukavaa!

Mervi ja Riku Pasanen
Mervi ja hänen miehensä Riku Pasanen työskentelevät paljon yhdessä

Mervin töihin voit tutustua mm. blogissa hibernaatio.blogspot.fi tai  Facebookissa @swanrivercrafts

Kuvat Mervi Pasasen blogeista ja Rasekon arkistosta.

Lisää aiheesta