TUVA-koulutuksesta valmiuksia tutkintokoulutukseen
Tutkintokoulutukseen valmentava koulutus TUVA on tarkoitettu oppivelvollisuusikäisille sekä muille sellaisille henkilöille, joilla ei ole vielä mitään toisen asteen tutkintoa ja jotka tarvitsevat valmentavaa koulutusta.
TUVA-koulutuksessa opiskelija saa valmiuksia opiskella tutkintotavoitteisessa koulutuksessa ja suorittaa ammatillinen tutkinto tai lukiokoulutuksen oppimäärä ja ylioppilastutkinto. Lisäksi hän voi korottaa perusopetuksen arvosanoja, pääsee tutustumaan työelämään ja erilaisiin koulutusaloihin, vahvistaa arjen taitojaan sekä saa tukea jatko-opintojen ja uran valintaan.
TUVA-koulutuksen suorittaa moni peruskoulusta tuleva nuori, joka ei vielä oikein tiedä, mihin ammattiin suuntautua tai jonka täytyy korottaa peruskoulun arvosanojaan päästäkseen haluamaansa kouluun. Toinen suuri ryhmä ovat maahanmuuttajat, jotka haluavat oppia lisää suomen kieltä sekä suomalaisessa yhteiskunnassa ja työelämässä tarvittavia taitoja.
Rasekon TUVAssa on tehokasta kielenopetusta
Anna Lazko on Suomessa pari vuotta asunut, kotimaassaan sisällöntuottamisen parissa työskennellyt ukrainalainen. Anna on Ukrainassa suorittanut yliopiston, mutta Suomessa kielitaito on ainakin toistaiseksi estänyt työskentelemästä entisellä alalla. Kielitaidon parantaminen olikin tärkein syy Annalle tulla opiskelemaan Rasekon TUVA-koulutukseen.
”Ensimmäinen kuukausi täällä oli kamala. En ymmärtänyt mitään. Monta ihmistä ympärillä puhui suomea ja ajattelin, että en pärjää”, Anna huokaisee – selvällä suomen kielellä. ”Mutta opettaja kannusti jatkamaan ja sanoi, että se tulee helpommaksi. Olen oppinut paljon. Rasekossa on tehokas suomen kielen opetus”, hän kiittelee.
”Monta asiaa tuvassa oli sellaista, minkä jo osaan, kun olen aikuinen ja käynyt yliopiston. Olisin halunnut opiskella suomea vielä enemmän. Tykkäsin, kun pääsin työharjoitteluun.” Anna oli harjoittelemassa nousiaislaisessa kampaamossa ja kertoo oppineensa siellä hyviä alan perustaitoja. Hän tykkäsi työstä kovasti ja varmasti myös pärjäsi, koska sai paikasta myös kesätyön. ”Olen hakenut Rasekoon opiskelemaan kampaajaksi. Jos en pääse sinne, olen hakenut myös Paasikivi-opistoon opiskelemaan vielä lisää kieltä.”
Annan isoin, opiskelupaikkaa suurempi toive on saada rintamalla alusta asti ollut aviomies turvaan Annan ja heidän 10-vuotiaan poikansa luokse. Toivotaan, että tämä kesä täyttää Annan kummatkin toiveet!
Kasvatus- ja ohjausala kiinnostaa
Myös Vlad Khronin on paennut Ukrainasta sotaa. Vlad on Suomessa vanhempiensa ja pikkuveljensä kanssa.
Aluksi Vlad opiskeli Naantalissa Maijamäen koulussa Valmassa ja siirtyi viime syksynä Rasekon Tuva-koulutukseen. Tuvassa Vlad on opiskellut mm. auomalaisessa yhteiskunnassa ja työelämässä toimimisen taitoja, suomen kieltä, liikuntaa ja matematiikkaa. ”Kaikki on mennyt hyvin. Oli vain välillä hiukan tylsää, koska olin osan samoista asioista opiskellut jo Naantalissa”, Vlad kertoo.
”Minua kiinnostaa kasvatus- ja ohjausala. Olisin halunnut työharjoitteluun sille alalle, mutta en löytänyt sellaista paikkaa. Pääsin sitten Saleen ja sekin oli ihan kivaa”, Vlad kertoo. ”Olen hakenut Tampereelle Treduun opiskelemaan. Haluan työskennellä tulevaisuudessa nuorten kanssa.” Vlad haki yhteishaussa myös muihin kasvatus- ja ohjausalan opintoja tarjoaviin oppilaitoksiin, joista moni sijaitsee melkoisen matkan päässä Naantalista ja perheestä. ”Kyllä mä uskon, että pärjään”, Vlad hymyilee.
Vlad haki kesätöitä, mutta ei tänä vuonna saanut. Hiukan harmittaa, mutta ei paljon, koska hän ajattelee myös rentoutumisen olevan tärkeää ennen kuin syksyllä on toivottavasti edessä muutto ja opiskelut uudella paikkakunnalla. Pidetään peukkuja, jotta toivottu opiskelupaikka avautuu!