Siirry sisältöön

Kaikki väylät avoinna myös oppisopimusopiskelijalle

Autotehtaalta lähihoitajaksi, lähihoitajasta korkeakouluun

Kohta 29-vuotias Saara Sorjasaari valmistui Rasekosta lähihoitajaksi tänä keväänä. Saara suoritti runsaat 1,5 vuotta kestäneet opiskelunsa oppisopimusmuotoisena, mikä tarkoittaa, että hän hankki osaamista pääasiassa omassa oppisopimustyöpaikassaan. Saaran työnantajana toimi Turussa sijaitseva ikääntyneiden hoivaan ja huolenpitoon keskittynyt Parkinmäen palvelutalo.

Saara Sorjasaari lähihoitajan työasussa.

Kymmenisen vuotta sitten elektroniikka-asentajaksi valmistunut ja usean vuoden työuran Uudessakaupungissa autotehtaalla tehnyt Saara sai pari vuotta sitten mieleensä vaihtaa kokonaan uraa ja ammattia. Hoiva-ala kiinnosti eniten ja mediasta mieleen oli jo jäänyt, että lähihoitajista on pulaa. Tarmokas nuori nainen tutkiskeli työmarkkinoiden tarjontaa ja päätti hakea lähihoitajan tehtäviin, vaikka koulutusta ei vielä ollutkaan. Tuurilla jo melkein ensimmäinen työhakemus tärppäsi ja haastattelun jälkeen Saaralla olikin edessä alan opintoja järjestävän oppilaitoksen etsiminen. Vahtolaiselle Saaralle Raseko oli luonnollinen valinta jo helpon kulkemisenkin vuoksi.

Opinnot alkoivat elokuussa 2019. Lähihoitajaopinnoissa kaikki tutustuvat ensin pakollisiin teemoihin kuten hyvinvoinnin ja toimintakyvyn edistämiseen. Sen jälkeen syvennytään itseä eniten kiinnostavaan osaamisalaan. ”Minulla oli melkein alusta asti päämääränä valita sairaanhoidon ja huolenpidon osaamisala. Jo hyvin pian opintojen alettua mielessäni alkoi nimittäin pyöriä ajatus siitä, etteivät opinnot tule jäämään lähihoitajan tutkintoon vaan jatkuvat korkeakouluun asti, esimerkiksi sairaanhoitajan amk-opintoihin”, Saara kertoo.

Aluksi opinnoissa oli runsaasti lähipäiviä oppilaitoksessa, mutta pikkuhiljaa ne harvenivat. Sitten keväällä 2020 iski korona, joka peruutti melkein kaikki lähipäivät oppilaitoksessa. Vuorotyö asetti vielä omat rajoituksensa opiskeluun. Onneksi opettajat olivat joustavia ja Saara pystyi etenemään opinnoissa mm. videoimalla omaa työtään palvelutalossa sekä tekemällä tehtäviä vapaa-ajalla. Myös opinnoissa tarvittava ohjaaminen työpaikalla oli Saaran mielestä hyvää.

Vuorotyö, ammatilliset opinnot ja perhe-elämä kahden pienen lapsen äitinä ei ole helppo yhtälö. Päivät venyivät usein pitkiksi, sillä työpäivän jälkeen tai sitä ennen oli koulutehtäviä tehtävänä. Saara kiittääkin sekä puolisoaan että lasten isovanhempia avusta opintojen aikana. Oppisopimusopiskelu oli Saaran mielestä kuitenkin hänelle juuri oikea tapa opiskella: ”Suosittelen oppisopimusta ehdottomasti varsinkin aikuisille opiskelijoille. Siinä pääsee heti alusta asti käytännön töihin käsiksi. Ja kyllä todella tärkeää on myös se, että opintojen ajalta saa palkkaa ja pystyy osallistumaan perheen elatukseen.”

Saaralla on nyt vakituinen työpaikka oppisopimuspaikassaan palvelutalossa. Jatko-opinnot kuitenkin odottavat. ”Olen hakenut sekä ammattikorkeakouluun että yliopistoon. Eniten haluaisin päästä opiskelemaan terveystieteitä ja sitä kautta vaikkapa opettajaksi ammatilliseen koulutukseen. Vaihtoehtoinen haaveura on terveydenhoitajan työ yläkouluikäisten parissa”, Saara kertoo.

Saara rohkaisee ammatin vaihdosta haaveilevia tarttumaan toimeen ja etsimään sellaisen alan, joka itseä kiinnostaa ja sen jälkeen tutkimaan, olisiko oppisopimuspaikan löytyminen mahdollista: ”Kannattaa seurata omia haaveitaan eikä pelätä alan vaihtoa! Esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla töitä riittää vielä tulevaisuudessakin. Ja oppisopimusmuotoista opiskelua suosittelen kyllä suurella sydämellä!”


Oppisopimuskoulutuksen aloittamisen edellytyksenä on, että opiskelijalla on tutkintoon sopiva työpaikka. Kuten Saaran esimerkistä nähdään, oppisopimuspaikan etsinnässä oma aktiivisuus kannattaa: ota rohkeasti yhteyttä mielenkiintoisiin yrityksiin! Jos olet jo työsuhteessa ja haluat päivittää osaamistasi, keskustele esimiehesi kanssa oppisopimuksen tarjoamista kehittymismahdollisuuksista.

Oppisopimuksella suoritettu tutkinto on saman arvoinen oppilaitoksessa suoritetun tutkinnon kanssa. Se antaa siis mm. saman jatko-opintokelpoisuuden. Tutkinnon suorittamisen jälkeen voi hakeutua ammattikorkeakouluun tai yliopistoon. Jatkokehittymismahdollisuuksia on myös ammatillisella toisella asteella, sillä erilaisten ammatti- tai erikoisammattitutkintojen avulla voi omaa osaamistaan kehittää ja laajentaa työkokemuksen rinnalla.

Kiinnostuitko oppisopimusopiskelusta? Ota yhteyttä Raision oppisopimustoimistoon.

Tags: lähihoitajaoppisopimus 

Lisää aiheesta