Siirry sisältöön

Toiveena kansainvälinen ura

Saka Partanen on naantalilainen nuori mies, joka päätyi sähköalan opintoihin vähän vahingossa. Raseko kutsuu kaikki omistajakuntiensa peruskoululaiset vierailemaan ysiluokan aikana kampuksen tiloissa ja tutustumaan ammatillisiin koulutuksiin. Sakan ysiluokan aikana vuonna 2018 kokeiltiin hiukan erilaista vierailua, jossa koulutusten esittelyt tapahtuivat Eeronkujan toimipisteen liikuntasaliin pystytetyillä minimessuilla. Into alan opintoihin ei iskenyt ihan vielä siellä, mutta avoimien ovien aikana varsinaisiin sähköalan tiloihin tehty vierailu ja siellä opettaja Janne Lindroosin palopuhe kuulemma osui ja upposi.

Henkilö punaisessa paidassa sähköalan opetustiloissa, takana ikkunasta näkyy Rasekon toimipisteen julkisivu.

Kahden tutkinnon opinnot

Saka hakeutui yhteishaussa sähkö- ja automaatioalalle ja aloitti samalla kaksoistutkinto-opiskelun. Siinä suoritetaan sekä ammatillinen perustutkinto että ylioppilastutkinto yhtäaikaisesti. Tavoitteena Sakalla, kuten useimmilla muillakin kaksoistutkinnon suorittavilla, on omien jatko-opintovalmiuksien parantaminen.

Kolmen vuoden aikana opinnot sisälsivät mm. sähkö- ja automaatioalan perusteet sekä automaation syventäviä opintoja koulun omissa työsaleissa ja työmailla sekä työelämässä yritysten aidoissa ympäristöissä. Kaksi ensimmäistä työelämäjaksoa Saka suoritti kiinteistöjen sähköasennuksia tekevissä yrityksissä. Viimeisin koulutussopimusyritys Polarinst sen sijaan tekee meri- ja energiateollisuudelle automaatioasennuksia.

Ulkomaankomennukset haaveena

Polarinst on Sakan mielestä tarjonnut hänelle mahtavia oppimismahdollisuuksia ja nyt valmistumisen häämöttäessä ihan ovella, myös työpaikan. Kevät kului Polarinstin Turun toimipisteessä tehden kokoonpanotöitä, kaapelointeja ja muita esivalmistelutöitä ulkomailla tapahtuvia asennuksia silmällä pitäen.

Ylioppilaskirjoitukset suoritettuaan Sakakin pääsi lopulta odottamalleen ulkomaankomennukselle. Ensimmäinen työmatka suuntautui Singaporeen tekemään laivamoottoreiden automaatiojärjestelmien päivitystä. Monet eri kansallisuutta olevat työkaverit ja englanti työkielenä sopivat Sakalle ja seuraavaa reissua hän odottaakin jo innokkaasti: kansainvälinen ura ja matkatyöt kuulostavat nuoresta miehestä hyvältä. Armeijan jälkeen Saka jatkaisikin mielellään Polarinstin palveluksessa, mutta myös ammattikorkeakoulu ja insinööriopinnot ovat harkinnassa. Onneksi sitä ehtii vielä miettiä!

Ammatillisten opintojen monet mahdollisuudet

Tänä päivänä yhä useampi ammattiin opiskeleva pääsee opintojensa aikana hankkimaan myös kansainvälistä kokemusta. Rasekossa ulkomaanjakso on mahdollinen lähes kaikille tutkinnosta riippumatta, kunhan opinnot etenevät aikataulussaan. Monet ammatillisesta koulutuksesta valmistuneet myös suuntaavat jatko-opintoihin opiskellakseen esimerkiksi insinööriksi. Amislaiselle kaikki väylät ovat avoinna!

Lisää aiheesta