Siirry sisältöön

Opiskelijasta omistajaksi -hanke yhdistää yrittäjät ja yrittäjyydestä haaveilevat

Rasekon ja Varsinais-Suomen Yrittäjien yhteisen Opiskelijasta omistajaksi – Jatkajakoulu 2.0 hankkeen puitteissa järjestettiin aamiaistilaisuus opiskelijoiden ja yrittäjien verkostoitumista edistämään. Hankkeen tavoitteena on kohdentaa näkemystä uuden yrityksen perustamisesta myös omistajanvaihdosyrittäjyyteen. Hankkeessa opiskelijaa kannustetaan ryhtymään olemassa olevan yrityksen jatkajaksi ja valmennetaan kohti onnistunutta yrityskauppaa.

Vaikka olympialaisten jääkiekkotaisto taisi tämän päiväisen tilaisuuden osallistujamäärään vaikuttaa, oli mukana kuitenkin muutama yrittäjä, yrityskummi ja yrittämisestä kiinnostunut opiskelija. Osallistujat pääsivät tutustumaan toisiinsa maittavan brunssin äärellä.

Yksi osallistujista oli valtakunnallisesti palkittu yrityskummi Riitta Lehtonen. Yrityskummit ovat kokeneista yrittäjistä, yritysjohtajista ja liike-elämän asiantuntijoista koostuva valtakunnallinen henkilöverkosto. Yrityskummit tarjoavat osaamistaan ja kokemustaan maksuttomasti Suomessa toimivien mikro- ja pienyritysten haasteiden ratkaisemiseen. Omistajanvaihdostilanteissa yrityskummi voi esimerkiksi keskustella kummankin osapuolen kanssa ja etsiä erilaisia ratkaisuja. Riitta Lehtonen kannustaa yrittäjiä ja yritystoiminnasta kiinnostuneita hakemaan tukea yrityskummeilta, joita Varsinais-Suomessakin on useampi kymmenen. Mentorointiavun hankkimisen voi aloittaa yrityskummit.fi-sivustolta löytyvällä lomakkeella.

Yrityskummi Riitta Lehtonen istumassa pöydän ääressä.
Yrityskummi Riitta Lehtonen.

Matias Toivola ja Tuomas Ilmolahti ovat nuoria yrittäjiä, jotka tarjoavat yrittäjille managerointipalveluita. Nuorten miesten Jobteekki-yrityksen missiona on helpottaa pienyrittäjien asiakashankintaa ja yhteistyökumppaneiden löytämistä sekä tarjota yrityksille työvoimaa alihankintana. Tähän tilaisuuteen yrittäjät osallistuivat verkostoituakseen ja löytääkseen asiakasyrityksilleen mahdollista työvoimaa.

Kaksi henkilöä kasvot kameraa kohti ravintolapöydän ääressä, yksi henkilö selin.
Yrittäjät Matias Toivola ja Tuomas Ilmolahti sekä Rasekon opettaja Mervi Mäkelä.

Auralainen rakennusalan yrittäjä Pertti Hiilesrinne on ollut mukana Jatkajakoulu 2.0 -hankkeessa sen alusta lähtien. Pertin toiveena on löytää hankkeen kautta mahdollinen jatkaja omalle toiminimelleen. Hienointa olisi, jos löytäisi jonkun, joka tekisi jonkin aikaa töitä Pertin rinnalla ja sitten ostaisi koneet ja laitteet ja ottaisi liiketoiminnan haltuunsa. Vielä tällaista opiskelijaa ei ole tullut vastaan, mutta Varsinais-Suomen Yrittäjien elinkeinoasioiden päällikkö Jutta Wirén kertoo, että kevään aikana tullaan järjestämään rakennusalan opiskelijoille ja yrittäjille oma verkostoitumistilaisuus. Jospa sieltä tärppäisi! Wiren kertoo, että kiinnostuneita yrittäjiä ja opiskelijoita on ollut ja hankkeen aikana on käyty hyviä keskusteluja.

Taloushallintoa Rasekossa opiskeleva Minna Aittala on hyvin kiinnostunut yrittäjyydestä ja etsii sitä itselle oikeata yritystä ja työtehtävää, jonka ottaa haltuun. Minna ei ole vielä lyönyt kiinni yrityksen toimialaa vaan on avoin monelle eri alalle. Erityistä mielenkiintoa ja osaamista löytyy toki mm. lastensuojelun parista. Yrittäjäperheessä kasvaneen Minnan haaveena on ollut oman yrityksen perustaminen teini-iästä saakka.

Hymyilevät henkilöt ravintolassa pöydän ympärillä.
Yrittäjä Pertti Hiilesrinne, opiskelija Minna Aittala ja Varsinais-Suomen yrittäjien elinkeinoasioiden päällikkö Jutta Wirén.

1. vuoden ravintola- ja catering-alan opiskelijat Rasmus Nyman ja Kimi Muukkonen ovat tyytyväisiä sekä opiskelualan valintaansa että tähän tilaisuuteen osallistumiseen. Kumpikin nuori mies haaveilee tulevaisuudessa perustavansa oman yrityksen. Aamiaistilaisuuteen he tulivat kuulemaan hyviä vinkkejä yrittäjiltä, verkostoitumaan ja kesätyön hankkiminenkin oli mielessä. Ravintola-alan yrittäjiä ei tällä kertaa ollut mukana, mutta pojat päätyivät keskustelemaan Jobteekin yrittäjien kanssa – ties mitä yhteistyömahdollisuuksia sitä kautta avautuu!

Neljä henkilöä maskit kasvoillaan ravintolapöydän ympärillä.
Opiskelijat Rasmus Nyman ja Kimi Muukkonen sekä opettajat Tuija Tähti ja Ari Tornberg.

Opiskelijasta omistajaksi – Jatkajakoulu 2.0 -hanke on voimassa huhtikuun loppuun asti, mutta jatkohanke on suunnitelmissa. Lisätietoja hankkeesta saa Varsinais-Suomen Yrittäjien elinkeinoasioiden päällikkö Jutta Wiréniltä sekä Rasekon opettaja Ari Tornbergilta.