Siirry sisältöön

Opetuskorjaamossa opitaan rauhallisella tekemisellä

Kolme henkilöä seisoo keltaisen kaivinkoneen edessä.
Opettaja Harri Kauppi sekä opiskelijat Matias Lintula ja Jan Haapamäki.

Kolmannen vuoden autoalan opiskelijat Matias Lintula ja Jan Haapamäki pitävät Rasekossa opiskelemisesta. Ajoneuvojen parissa vapaa-ajallakin viihtyvät opiskelijat saivat kipinän alaan alun perin juuri harrastusten kautta.  ”Autot ja varsinkin mopot olivat iso juttu ja kun kuulin, että sitä voi tehdä työkseen, oli pakko hakea”, Matias kertoo. Myös Jania alkoi mopojen parissa touhuaminen kiinnostaa, kun hän yläkoululaisena sai mopokortin. Mopoja seurasivat luonnollisesti autot. Omaa autoaan Jan onkin laitellut jonkin verran. 

Toukokuussa ajoneuvoasentajiksi valmistuvat opiskelijat ovat suuntautuneet opinnoissaan hyötyajoneuvojen korjaamiseen. Opettaja Harri Kaupin mukaan hyötyajoneuvojen puolella korjataan isompaa kalustoa. Huolto- ja korjauskohteet ovat olleet pääsääntöisesti pakettiautoja, kuorma-autoja ja työkoneita. Mielekkäimmiksi tehtäviksi Matias on kokenut hankalimmat työt, kuten kansirempat ja kytkinhommat. Jan puolestaan on pitänyt tasapuolisesti kaikista tehtävistä.

Kaksi henkilöä korjaa valkoista pakettiautoa.
Opiskelijat Matias Lintula ja Jan Haapamäki.

Matias ja Jan ovat koulussa opiskelun lisäksi saaneet tutustua toimialaan työelämäjaksoilla. Suurimmaksi eroksi koulun ja työpaikan välillä nousee työn nopeatempoisuus. ”Työpaikalla on aika tarkat työajat: täytyy saada hommat tehtyä tietyssä ajassa”, Jan kertoo. Matiaksen mukaan sekä koulussa että työelämäjaksoilla on omat hyvät puolensa. Koulussa on paljon rennompaa ja oppii, kun teoria on käytännön tukena.

Rasekon autoalan työsalissa on autenttisen autokorjaamon miljöö. Asiakkaiden autot lepäävät nostureilla ja useat opiskelijat ovat niiden kimpussa. Hyötyajoneuvoja, kuten pakettiautoja, rekkaa ja kaivinkonetta, korjataan työsalin perällä. Opettaja Harri Kauppi painottaa, ettei työsalista löydy työpaikkojen kiirettä, sillä oppiminen tapahtuu rauhallisella tekemisellä. ”Rauhallisesti mietitään ja fundeerataan. Nopeus tulee vuosien saatossa työelämän mukana”, hän jatkaa.

Kaksi henkilöä seisoo mustan pakettiauton edessä.
Opiskelijat Matias Lintula ja Jan Haapamäki.

Matias Lintulan ja Jan Haapamäen valmistuminen häämöttää jo horisontissa. Valmistumisen jälkeen molemmat pyrkivät työelämään soveltamaan Rasekossa opittuja monipuolisia taitoja. ”Töihin johonkin ja katsoo kuinka käy, ei ikinä tiedä”, Jan kertoo pohtiessaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.


Autoalan perustutkinto korvaantuu syksyllä ajoneuvoalan perustutkinnolla. Ensi syksynä aloittavat ajoneuvoalan opiskelijat voivat valmistua auto-, diagnoosi- tai hyötyajoneuvomekaanikoiksi.

Ajoneuvoalan perustutkinnossa hankitaan osaamista ajoneuvojen, myös sähkö- ja hybridiajoneuvojen, huoltotöihin. Automekaanikon työkuvaan kuuluvat lisäksi perinteiset moottorin ja vaihteistojen sekä alustan ja jarrujen korjaustyöt. Diagnoosimekaanikko syventää osaamistaan ajoneuvojen korkeajännitejärjestelmien sekä sähkö- ja ohjausjärjestelmien korjaustöissä. Hyötyajoneuvomekaanikko keskittyy hyötyajoneuvojen ja työkoneiden korjaukseen.

Lue lisää uudistuneesta ajoneuvoalan perustutkinnosta.