Siirry sisältöön

Lasten vaativuus asiakkaina yllätti

lapset leikkivät pihalla.

”Paha pistää paremmaksi!”

Näin vastasi Rasekon matkailualan opiskelija Kirsi kysymykseen siitä, mahtaako alakoululaisten syyslomaleirin järjestämisestä tulla perinne. – Tai tavallaan helppo pistää paremmaksi, kun seuraavat voivat keskittyä kehittämään meidän jo tekemää pohjatyötä, arveli opiskelijakollega Katja.

syysleiri.
Halihippa on suosittu leikki.

Rasekon matkailualan opiskelijat järjestivät syyslomaviikolla päiväleirin 1. – 2. luokkalaisille Naantalissa. Leirin suunnittelusta päävastuussa olivat perustutkinnon ensimmäisen vuoden opiskelijat Katja, Kirsi, Markus ja Camilla opettajansa Mirkan kanssa. Toteutuksessa isona apuna ja tarvittavina lisäkäsinä olivat toisen vuoden opiskelijat.

lapset pelailevat twisteriä.
Ohjelma oli monipuolista askarteluista ulkoiluun, leipomiseen ja pelailuun!

– Idea ja tarve leirin järjestämiseen tuli vanhemmilta, joiden pienet eka- ja tokaluokkalaiset uhkasivat jäädä yksin kotiin koulujen syysloman ajaksi, kertoo opettaja Mirka Kempas, joka tarttui rivakasti toiveisiin ja lähti opiskelijoidensa kanssa tuotteistamaan päiväleiriä. Aikamoinen haaste olikin, nimittäin leiriä pääsivät suunnittelemaan vasta syyskuun alussa opintonsa aloittaneet noviisit! Mutta hyvin he projektin hoitivat maaliin ja saivat runsaasti arvokasta käytännön oppia monen eri tutkinnon osan osaamisvaatimuksiin, mm. matkailupalvelujen tuotteistamiseen, matkailupalvelujen toteuttamiseen sekä retki- ja luontoruokailupalveluihin. – Vaativa alku opiskelijoille, sillä lapset ovat haastava asiakasryhmä. Erityisenä suunnittelun kohteena oli turvallisuusnäkökulma. Mutta kaiken kaikkiaan oikein hyvä opin paikka, kertoo Mirka Kempas.

Kivaa, kivaa, kivaa!
Kivaa, kivaa, kivaa!
Ulkoilu ja liikkuminen olivat leirillä tärkeitä.
Ulkoilu ja liikkuminen olivat leirillä tärkeitä.
Leiriruokailua, nam!
Leiriruokailua, nam!
Hirvet Kailossa.
Hirvet Kailossa.
lapset puun ympärillä.
Seura tekee kaltaisekseen. 😉
Ihanat Nanna- ja Raksu-ponit.
Tyttöjen juttuja. Vähän koristeita ohjaajan partaan.
Tyttöjen juttuja. Vähän koristeita ohjaajan partaan.

”Kivaa, kivaa, kivaa!”

Raisiolaiset ystävykset Vuokko ja Liina eivät malta pysyä paikoillaan kertoessaan millaista leirillä on ollut:

– Me ollaan oltu retkellä Kailon saaressa. Parasta oli ruoka, tai ei ne vihannekset, mutta se suklaabanaani, jossa oli vaahtokarkkeja! Sitten me ollaan askarreltu ja leikitty ja katottiin elokuvaa, tytöt kertovat ja hyppivät ylös alas.

– Mulla on ollut hyvä päivä, kiitteli toisluokkalainen Lenni ja sai hetkessä narutettua jutun tekijänkin pelaamaan kanssaan kuraisessa maassa ristinollaa lähemmäs parikymmentä kertaa. Leirillä onkin pelattu ja leikitty paljon ulkona.

Ristinollaa.
Ristinollaa.

Leirin sisältö suunniteltiin ensimmäisen ja toisen luokan oppilaille. Leiripäivän hinta sisälsi päivän ruokailut, runsaasti monipuolista ohjelmaa, retkiä ja ennen kaikkea yhdessäoloa ja sen turvallisen aikuisen. Ohjelmaan mahtui mm. leipomista, musisointia, luontovisa, ratsastusta, temppurataa ja Rasekon Fab Labin toimintaan tutustuminen.

lapset leipomassa.
Sämpylöiden leivontaa.
lapsia leipomassa.
Itse tehty maistuu parhaimmalta.
Rasekon Fab Labiin tutustumassa. Syttyikö palo, tulevia amislaisia?
Rasekon Fab Labiin tutustumassa. Syttyikö palo, tulevia amislaisia?
askartelua syyslomaleiriltä.
Leirillä syntyi hurja määrä erilaisia askarteluja.

– Ohjelmaa oli paljon, mutta toisaalta se oli tarpeen, kertoo Markus. – Ohjelmaa tarvittiin, jotta lapsikatras pysyi hallinnassa eikä homma mennyt yleiseksi kohellukseksi. Minulle henkilökohtaisesti tuli yllätyksenä se, miten vaativa asiakaskunta lapset ovat ja miten läsnä aikuisen tulee jaksaa olla koko ajan.

Palauteseinä.
Palauteseinä.

Lapsia leirillä oli 10 – 17 per päivä. Osa vietti leirillä koko viikon ja osa vain pari päivää. Lasten into tarttui selvästi aikuisiinkin, siitä kertovat nämä iloisen tunnelman kuvat leiriviikon ajalta!

Leirin toteuttamista edesauttoi Naantalin Pelastakaa Lapset järjestön tuleminen mukaan sponsoriksi. Sekin hienoa alueen toimijoiden yhteistyötä.

Leiritoiminta sopii myös hyvin Rasekon LastenAmis-konseptiin, jossa ammatillinen koulutus, varhaiskasvatus ja perusopetus tekevät yhteistyötä. Toivottavasti leiritoiminta saa jatkoa tulevaisuudessa tavalla tai toisella!