Siirry sisältöön

Tietoa koulutuksesta

Tutkinto:

Taideteollisuusalan perustutkinto

Aloitus:

Seuraava ryhmämuotoinen aloitus 10.8.2023

Kenelle:

Perusopetuksen päättäneille nuorille sekä aikuisille alan vaihtajille, kaikille digitaalisuudesta, kädentaidoista ja yksilöllisten tuotteiden suunnittelusta ja valmistamisesta kiinnostuneille.

Kuvaus:

Seuraava aloitus syyskuu 2023.
Perustutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä. Tutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osaamispistettä) ja yhteisistä tutkinnon osista (35 osaamispistettä).

Opinnoissa on yksi kaikille pakollinen tutkinnon osa (Osaamisen tuotteistaminen ja markkinoiminen taideteollisuusalalla). Lisäksi opiskellaan osaamisalan mukaiset pakolliset tutkinnon osat (esim. Metallisepän alan tuotteen valmistaminen) sekä useita valinnaisia osia kuten Erikoistuminen taideteollisuusalalla, Yritystoiminnan suunnittelu tai Käsityötaidon ohjaaminen. Myös toisten tutkintojen osia voidaan hyödyntää.

Koulutuksen tavoitteena on, että opintojen aikana sinulle syntyy ammattiosaamisen ja tutkinnon lisäksi kontakteja työelämään ja kenties yritysidea tai monipuolista tietopohjaa hakeutua halutessasi jatko-opintoihin.

Taideteollisuusalan osaamista voit hankkia erilaisissa oppimisympäristöissä Rasekon työpajoilla, digitaalisessa kehittämiskeskuksessa Fab Labissa tai työelämäkumppanien yrityksissä kotimaassa tai ulkomailla (esimerkiksi Maltalla, Islannissa tai Hollannissa).

Taideteollisuusalan perustutkintoon hakeville järjestetään soveltuvuuskoe. Koe on yksipäiväinen ja siihen kutsutaan kaikki hakijat. Kokeessa mitataan erilaisilla alakohtaisilla tehtävillä sekä haastattelulla hakijan soveltuvuutta alalle.

Joustava aloitus. Koulutuksen kesto riippuu opiskelijalle tehtävästä henkilökohtaisesta osaamisen kehittämissuunnitelmasta, jossa huomioidaan opiskelijan olemassa oleva osaaminen.

Opiskelu tapahtuu pääsääntöisesti Fab Lab Rasekossa, jonka puitteet tarjoavat mahdollisuuden digitaalisen valmistuksen lisäksi myös erilaisiin projektitöihin sekä tuotekehitykseen -ja testaukseen. Syksystä 2021 alkaen FabLab toimii Raision kampuksella, Eeronkuja 4.

Toteutus:

Kokopäivätoiminen Seuraava ryhmä aloittaa opintonsa syyskuussa 2023

Toimipiste:

Raision Eeronkuja 4:n toimipiste

Kustannukset opiskelijalle:

Ammatillinen perustutkintokoulutus on maksutonta. Opiskelusta syntyy mm. materiaali- ja opintomatkakustannuksia.

Kansainvälisyys Rasekossa

Tarjoamme sinulle monipuoliset mahdollisuudet kartuttaa kansainvälistä osaamistasi ja kokemustasi opintojen aikana. Voit lähteä työelämäjaksolle useaan eri maahan. Rasekolla on tällä hetkellä yhteistyökumppaneita alasta riippuen useassa Euroopan maassa (mm. Espanjassa, Saksassa, Hollannissa, Islannissa ja Portugalissa) sekä Kiinassa ja Thaimaassa. Ulkomaanjakso parantaa ammattitaitoasi sekä lisää kielitaitoa ja vieraiden kulttuurien tuntemustasi.

Myös erilaiset projektit ja toiminnan kehittäminen verkostoitumalla kansainvälisesti ovat osa jokapäiväistä toimintaamme. Voit esimerkiksi hankkia osaamista työskentelemällä kansainvälisessä yrityksessä kotimaassa tai toimia tänne tulevien ulkomaisten opiskelijoiden tuutorina. Lue lisätietoja kansainvälistymismahdollisuuksista.

Kaksoistutkinto

Kaksoistutkintoon opiskellessasi suoritat yhtäaikaisesti sekä ammatillisen perustutkinnon että ylioppilastutkinnon. Lukio-opinnot suoritetaan Raision lukiossa iltapäivisin erillisen lukujärjestyksen mukaisesti. Lue lisätietoja kaksoistutkintoon opiskelemisesta.

Jatko-opintomahdollisuudet

Ammatillisen perus-, ammatti- tai erikoisammattitutkinnon suorittaminen antaa yleisen jatko-opintokelpoisuuden. Tämä tarkoittaa, että tutkinnon suoritettuasi voit hakea opiskelemaan korkeakouluun. Osaamistasi voit kasvattaa tai syventää myös esimerkiksi suorittamalla yksittäisiä tutkinnon osia tai muita lyhyempiä täydennyskoulutuksia.

Suoraan tutkintoon

Mikäli sinulla on jo tutkintoon tarvittava ammattitaito, voit suorittaa tutkinnon myös suoraan, ilman koulutusta.

Kysy lisää

Öyvind Strömsvik
puh. 044 705 7588
oyvind.stromsvik@raseko.fi

Henkilö tietokoneen ääressä.
Kaksi henkilöä työskentelemässä työkoneen äärellä.
Henkilö katsomassa 3D-tulostinta.
Henkilö tekemässä töitä työkoneella.