Siirry sisältöön
23.3.2026 Uutiset ja tiedotteet

Tekniikan alat ja kasvatus- ja ohjausala vetivät yhteishaussa

Viime viikolla päättyneessä perusopetuksen jälkeisen koulutuksen yhteishaussa Rasekon ammattiopistoon haki ensisijaisesti 536 hakijaa. Kaikkiaan hakijoita oli 2785. Ammatillinen koulutus ja Raseko kiinnostivat: ensisijaisten hakijoiden määrä nousi 50:llä ja hakijoiden kokonaismäärä noin 150:llä viime vuoteen verrattuna.

Rasekoon vetivät sekä määrällisesti että suhteessa aloituspaikkoihin vuodesta toiseen suosikkeina pysyvät ajoneuvoala ja sähkö- ja automaatioala. Määrällisesti hakijoita oli eniten liiketoimintaan, ja suhteellisesti (ensisijaiset hakijat per aloituspaikka) kärkisijoja piti myös talotekniikan koulutus. Tällä kertaa suhteessa eniten hakijoita veti ajoneuvoala. Suosikkien kintereille ensisijaisten hakijoiden ja aloituspaikkojen vertailussa kiipesivät myös tekstiili- ja muotialan perustutkinto sekä Rasekossa ensimmäistä kertaa haettavana ollut kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, johon myös ensisijaisia hakijoita oli enemmän kuin aloituspaikkoja.

– Monialaisena oppilaitoksena Raseko palvelee kattavasti toiminta-alueensa työelämän tarpeita, sanoo Rasekon johtava rehtori Maria Taipale. – Ammatilliseen koulutukseen haki valtakunnallisesti 39 % hakijoista. Rasekossa hakijamäärä kasvoi, joten voimme olla tyytyväisiä.

– Nuorten valintoihin vaikuttavat monet asiat. Toivon, että heillä säilyy usko tulevaisuuteen ja omiin mahdollisuuksiin. Ammatillista koulutusta kehitämme tavoitteena opiskelijoiden mahdollisuudet työhön ja jatko-opintoihin, Taipale korostaa.

Tulokset opiskelijavalinnasta julkaistaan aikaisintaan 11.6. Koulutukseen valittujen tulee ilmoittaa opiskelupaikan vastaanottamisesta viimeistään 25.6.

Jatkuva haku ympäri vuoden

Yhteishaku on tältä vuodelta ohi, mutta jatkuva haku oppilaitoksen www-sivujen kautta toimii läpi vuoden. Jos perusopetuksen päättävä oppivelvollinen jää ilman opiskelupaikkaa, opinto-ohjaajat antavat hänelle tukea ja ohjausta koulutuspaikan löytämiseen kesän aikana. Jos oppivelvollinen on vielä tämän jälkeen ilman opiskelupaikkaa, vastuu ohjauksesta ja valvonnasta siirtyy hänen asuinkunnalleen.

Jatkuvassa haussa voivat hakea peruskoulusta päässeiden lisäksi mm. lukion suorittaneet, ylioppilaat, aikuiset alan vaihtajat tai henkilöt, joilla on kesken jääneitä opintoja. Aikuiset voivat muutamien perustutkintojen lisäksi hakeutua suorittamaan myös ammatti- ja erikoisammattitutkintoja sekä osatutkintokoulutuksia. Lukion suorittaneille tarjolla on lisäksi erilaisia välivuosiopintoja, jos korkeakoulupaikka ei ensimmäisellä kerralla aukene.