Siirry sisältöön

Rasekossa kaksi kaikille avointa vaatteiden kierrätystapahtumaa helmikuussa

Kuvassa erivärisiä vaatteita tangolla ja henkilöitä, jotka tutustuvat niihin.

Raision seudun koulutuskuntayhtymässä kestävä kehitys on kiinteä osa jokapäiväistä toimintaa. Vuoden 2022 lopussa Rasekolle myönnettiin Opetus-, kasvatus- ja koulutusalojen säätiö OKKAn toimesta oppilaitosten kestävän kehityksen sertifikaatti, jonka indikaattoreita ovat mm. kestävyystaitojen oppiminen ja ympäristövastuu.

Monille nuorille kestävän kehityksen eri osa-alueet ovat merkityksellisiä ja iso osa ajattelee, ettei tulevaisuutta voi rakentaa pelkästään kasvun ja materiaalisen hyvinvoinnin lisäämiseen. Esimerkiksi Rasekon liiketoiminnan opiskelijoiden joukossa onkin runsaasti innokkaita kierrättäjiä ja kirpputorikävijöitä. Tämän harrastuksen innoittamana syntyi idea järjestää tapahtuma, missä muotivaatteet vaihtavat omistajaa ilman että raha liikkuu. Tapahtumista ylijäävät vaatteet toimitetaan hyväntekeväisyyteen.

Vaatteidenvaihtotapahtumat 8. ja 15.2.

Opiskelijat järjestävät kaksi vaatteidenvaihtotapahtumaa, jotka ovat avoimia kenelle tahansa. Vaatteiden vaihtoon pääsee mukaan tuomalla itse vaatteita etukäteen. Tuomisen yhteydessä saa lipukkeen, jolla pääsee varsinaisena tapahtumapäivänä noutamaan vastaavan määrän vaatteita. Eli kun tuo viisi vaatetta, saa valita viisi vaatetta ilman maksuvelvoitetta!

Vaatteita vaihdetaan kahtena keskiviikkona helmikuussa: 8.2. ja 15.2. kello 9 – 15 Rasekon Juhaninkujan toimipisteen ala-aulassa (os. Juhaninkuja 1, Raisio).

Vaatteiden keräys tehdään etukäteen eli tiistaina 31.1. klo 9 – 15 RasekoShopissa, os. Juhaninkuja 1. Opiskelijat tarkistavat vaatteiden kunnon ja luovuttavat vaatteiden tuojalle lipukkeen, minkä kanssa hän voi tulla valitsemaan vaatteita varsinaisina tapahtumapäivinä 8.2. tai 15.2. klo 9 – 15.

Tapahtuman myötä opiskelijat haluavat kannustaa kierrättämään vaatteita: ”Vaatteiden elinkaarta tulisi pidentää, jotta ympäristö ei kuormittuisi”, opiskelijat toteavat ja toivottavat kaikki tervetulleiksi osallistumaan kierrätykseen.

Lisätietoja tapahtumasta antaa

Liiketoiminnan opettaja Pia Jalkanen,
puh. 040 570 4066, pia.jalkanen@raseko.fi