Siirry sisältöön

Ovi auki ammattiin Rasekosta

Tällä viikolla juhlimme kahdessa erässä kevään aikana ammatillisen tutkinnon suorittaneita. Suoritettuja perustutkintoja oli satoja mm. ajoneuvoalalta, kone- ja tuotantotekniikasta, sähkö- ja automaatioalalta, teknisestä suunnittelusta, liiketoiminnan alalta, sosiaali- ja terveysalalta, ravintola- ja catering-alalta, tekstiili- ja muotialalta, taideteollisuusalalta ja rakennusalalta. Lisäksi suoritettiin useita erilaisia ammatti- ja erikoisammattitutkintoja. Onnittelut vielä kerran kaikille opintonsa loppuun saattaneille sekä tsemppiä työelämään! 

Erinomaista ammatillista ja matemaattista osaamista 

Mynämäkeläiset Tommi Rantanen ja Johannes Jaakkola valmistuivat sähkö- ja automaatioalan perustutkintoon. Kumpikin nuori mies ansaitsi todistuksen lisäksi Länsivoima Oyj:n myöntämät stipendit erinomaisesta koulumenestyksestä. Automaatioasentajaksi opiskelleet nuoret viihtyivät Rasekossa hyvin.  – Kivaa on ollut ja paljon on opittu. Opiskeluaika meni nopeasti.   

Tommi Rantanen suoritti ammatillisten opintojen ohella lukion opintoja eli ns. kaksoistutkinnon ja vieläpä erinomaisilla arvosanoilla. Kaksoistutkintoon opiskelemisen järjestelyt kuulemma sujuivat eikä vastaan tullut kovin suuria haasteita.  

Nyt kun todistus on plakkarissa, suuntaavat nämä nuoret tekemään alansa töitä. Myöhemmin on vuorossa armeija, jonka jälkeen sekä Jaakkolalla että Rantasella on suunnitelmissa aloittaa korkeakouluopinnot. Ammatillinen koulutus sopiikin sekä nopeasti työelämään haluavalle, että jatko-opinnoista kiinnostuneille! 

Alan vaihdosta uudelle uralle 

Artesaaniksi puusepän alalta opiskellut Toni Hakala on alan vaihtaja. Aiemmin noin 20 vuotta kokin töitä tehneen Hakalan päätöstä alan vaihdosta vauhditti Covid19-pandemia. Kun Hakala aikoinaan peruskoulun jälkeen hakeutui Rasekoon opiskelemaan kokiksi, oli toisena vaihtoehtona jo tuolloin puuseppä. – Kiinnostus alaa kohtaan ei hiipunut, joten ravintola-alan rajoitusten aikana avautui sauma puusepän opintojen aloitukselle, Hakala kertoo.  

Puusepäksi opiskellaan Rasekon Mynämäen toimipisteessä. Toni Hakala piti opiskelua siellä miellyttävänä. Mynämäen toimipisteessä on mukavan pieni ja yhteisöllinen opiskelijaporukka, joka muodostuu puuseppäalan opiskelijoiden lisäksi muinaistekniikan ja savirakentamisen opiskelijoista. 

Tutkintotodistuksen lisäksi Toni Hakala sai juhlissa Tehilla ja Unto Virtasen rahaston stipendin menestyksekkäästi suoritettujen ammatillisten opintojen ansiosta. Nyt edessä häämöttää ura uudessa työpaikassa puuseppänä ja kalusteasentajana. Perhe-elämää elävälle Hakalalle puusepänliikkeen työajat sopivatkin mainiosti ravintola-alan vuorotyön sijaan.

Ammatillisten opintojen avulla voi laajentaa osaamistaan alalla, jolla jo työskentelee, tai hankkia kokonaan uuden uran! 

Kahden vuoden tehokkailla opinnoilla valmiiksi 

Tieto- ja viestintätekniikkaa opiskellut Matias Laakkonen suoritti opintonsa kahdessa vuodessa, vaikka keskimäärin nuorilla ensimmäistä ammattiaan opiskelevilla perustutkintoon opiskeleminen kestää noin kolme vuotta. Laakkosen opintoja vauhditti tämän vuoden tehokas kevät. Matias aloitti tammikuussa kymmenen viikon koulutussopimusjakson ja opiskeli samalla iltaisin etänä koulun oppitunnit. Opettajat kehuvatkin Laakkosen itsenäistä toimintaa opintojen etenemisessä ja työelämäjaksojen harjoittelupaikkojen hankkimisessa. Laakkonen ehti myös toimia opiskelijayhdistyksessä. 

Laakkosen mielestä Rasekossa on ollut hyvä opiskella. Kiitosta saivat etenkin opettajat sekä opinto-ohjaaja Outi Penkkala, joka oli suurena apuna. Valmistumisen jälkeen haaveissa on opinnot Turun ammattikorkeakoulussa tietojenkäsittelyalan tradenomina. – Haluaisin jatkossa työskennellä yleisen IT-tukihenkilön työtehtävissä, joita pääsin tekemään jo työelämäjaksolla, Laakkonen kertoo.

Ennen korkeakouluopintoja hän aikoo tehdä jonkin aikaa töitä ja suorittaa armeijan. Yhä useampi ammatilliseen tutkintoon opiskellut hakeutuukin jatko-opintoihin esimerkiksi ammattikorkeakouluun. 

Lisää aiheesta