Siirry sisältöön
18.8.2022 Uutiset ja tiedotteet

Oppisopimus on nyt paras tapa saada sitoutuneita työntekijöitä

Oppisopimusmessut kokoavat yhteen Varsinais-Suomen työnhakijat ja työvoimapulasta kärsivien alojen työnantajat

Elinkeinoelämä ja koulutuksenjärjestäjät yrittävät yhdessä löytää ratkaisuja useita toimialoja koskevaan työvoimapulaan. Yksi ratkaisuista on oppisopimuskoulutuksen lisääminen.

Oppisopimus on yrityksille joustava vaihtoehto uusien työntekijöiden rekrytoimiseen: koulutuksen suunnittelussa voidaan ottaa huomioon työnantajan erityistarpeet ja yritys saa motivoituneen ja sitoutuneen työntekijän. Myös työntekijälle oppisopimus on houkutteleva, sillä sen avulla voi kouluttautua mihin tahansa toisen asteen ammatilliseen tutkintoon, ansaita samalla palkkaa ja kerryttää työkokemusta sekä saada jalansijaa itselleen mieluiseen työpaikkaan.

– Työvoimapula koskee tällä hetkellä lähes kroonisesti sosiaali- ja terveysalaa, mutta lisäksi mm. rakentamista, ravintola- ja matkailualaa, kiinteistö- ja puhdistuspalvelualaa sekä ICT-alaa. Samanaikaisesti meillä kuitenkin on runsaasti myös uutta uraa ja ammattia etsiviä ihmisiä, sanoo koulutuspalvelupäällikkö Jaana Paunonen Rasekon oppisopimustoimistosta. – Työnantajat ja työntekijät ovat hienosti löytäneet oppisopimuskoulutuksen, mistä kertoo jatkuvasti kasvava oppisopimusten määrä.

– Oppisopimuksia tullaan tänä vuonna tekemään ennätysmäärä. Pelkästään Turun oppisopimustoimistossa on solmittu uusia oppisopimuksia jo lähes 800 kappaletta kymmeniin eri tutkintoihin, vahvistaa johtava koulutustarkastaja Pekka Koivisto Turun oppisopimustoimistosta.

– Oppisopimus on nopea ja joustava malli yritysten työvoimapulan ja työtä etsivien yksilöiden yhdistämiseen. Esimerkiksi Joustavasti työhön -hankkeen vetämänä pilotoidaan juuri tällä hetkellä henkilöstöpalveluyritys Baronan, TE-palveluiden sekä Raision, Naantalin ja Kaarinan kaupunkien kanssa palvelualoille kohdistettua oppisopimusmallia tarvittavan työvoiman löytämiseksi, Joustavasti työhön -hankkeen projektipäällikkö Ilona Karilainen kertoo. 

Oppisopimusmessut 1.9.2022

Varsinais-Suomen TE-Palvelut sekä Rasekon Joustavasti työhön -hanke järjestävät torstaina 1.9. klo 14 – 16 alueen ensimmäiset oppisopimuksiin keskittyvät messut Valtion Virastotalossa Turussa. Oppisopimusmessuilla on runsaasti työnantajia mm. sote-alalta ja kaupan alalta tarjoamassa oppisopimustyöpaikkoja. Lisäksi messuilla on ammatillisen koulutuksen järjestäjiä kertomassa oppisopimuskoulutuksista sekä TE-palvelut vastaamassa mm. palkkatukea koskeviin kysymyksiin. Messuille on vapaa pääsy.

Lisätietoja Oppisopimusmessuista antavat tarvittaessa

Ilona Karilainen, projektipäällikkö, Raseko, puh. 040 775 8318, ilona.karilainen@raseko.fi

Lisää aiheesta