Ministeri piinapenkissä – Rasekon opiskelijat tapasivat opetusministerin
Raision kirjaston Martinsali täyttyi maanantai-aamuna ääriään myöten, kun opetusministeri Li Andersson saapui tapaamaan Rasekon opiskelijoita. Vierailu toteutui opiskelijoiden aloitteesta: ammatillisen koulutuksen tila kiinnostaa. Kysymyksiä oli mietitty valmiiksi opiskelijayhdistyksen piirissä ja yhteisten aineiden opetuksen tunneilla. Hienoa oli, että etukäteen mietittyjen kysymysten lisäksi opiskelijat ja opettajat uskaltautuivat esittämään spontaaneja bonuskysymyksiä.
Oppivelvollisuuden onnistuminen kiinnostaa
Ministeri nautti ensin pikaiset aamukahvit Rasekon johdon seurassa. Tässä tapaamisessa esille nousi Rasekon toimesta toive, että ministeriössä huomioidaan pikaisesti tutkinnon osia pienempien kokonaisuuksien rahoituksen kehittäminen. Näitä pienempiä kokonaisuuksia opiskellaan ja haluttaisiin opiskella tänä päivänä runsaasti, sillä monelle työelämässä toimivalle tiivis tiettyyn kokonaisuuteen keskittyvä koulutus olisi riittävä oman osaamisen laajentamiselle tai ajan tasalle saattamiselle. – Esitimme myös toiveen, että ammatillisten erityisoppilaitosten resursseja kasvatetaan, jotta kaikki erityistä tukea tarvitsevat opiskelijat saisivat niistä haluamansa opiskelupaikan, kertoo Rasekon johtava rehtori Maria Taipale. – Ministeri itse oli erityisen kiinnostunut oppivelvollisuusiän nostamisen vaikutuksista koulujen arkeen.
Suomalainen ammatillinen koulutus on ainutlaatuista ja arvostettua
Opiskelijoita kiinnosti ammatillisen koulutuksen tila ja rooli tämän päivän Suomessa. Keskustelussa sivuttiin isoja teemoja kuten koulutuksen vaikutus nuorten hyvinvointiin, ammatillisen koulutuksen haasteet ja ongelmat, opintojen taloudellinen tuki, koulutuksen kehittäminen ja koulukiusaaminen. Li Andersson vitsailikin joutuneensa oikeaan piinapenkkiin kolmesatapäisen opiskelijajoukon edessä istuessaan. Piinapenkkiä vastapäätä asettautuivat sosiaali- ja terveysalan opiskelijat Jessica Markkula ja Yasmin Sönmez sekä liiketoimintaa opiskeleva Arttu Rouhiainen, jotka toimivat opiskelijoiden ääninä tilaisuudessa.
Ministerin mukaan koulutuksella on suuri merkitys sekä yksilöiden että yhteiskunnan hyvinvointiin. Suomella ei ole suuria luonnonrikkauksia, Suomen rikkaus on juuri toimiva koulutusjärjestelmä ja sitä kautta saatava monitasoinen osaaminen. Suurimpana akuuttina haasteena kautta kouluasteiden ministeri näkee tuen tarpeen kasvamisen: miten pystytään tukemaan oppilaitoksia niin, että niissä on tarpeeksi aikuisia vastaamaan opiskelijoiden moninaisiin tarpeisiin.
Paljon on kuitenkin jo tehty. – Kun tapaan muiden maiden opetusministereitä, he ovat yleensä hyvin vaikuttuneita meidän ammatillisen koulutuksen laajuudesta ja vahvasta asemasta. Jopa puolet ikäluokista suorittaa ammatillisen koulutuksen. Sellaista ei kaikissa maissa ole, Li Andersson kehui. Suomen ammatillinen koulutus tuottaa huippuosaajia. On tärkeää, että ammatillinen koulutus näkyy ja kuuluu, ja että se saa ansaitsemansa arvostuksen ja resurssit.
Myös koulukiusatun ja -kiusaajan asemasta esitettiin kysymys. Ministerin mielestä kestävin tapa kiusaamisen ja kouluväkivallan ehkäisyyn on se työ, jota tehdään yhteisöllisyyden ja muita kunnioittavan asenteen kehittymisen eteen.
Koulutusjärjestelmän ei voi antaa levätä laakereillaan, vaan sitä tulee koko ajan kehittää yhteiskunnan ja yksilöiden tarpeiden mukaan. Eduskuntaan on jo menossa lakiluonnos lukio-opintojen ja ammatillisten opintojen yhdistämisen sujuvoittamisesta ja kaksoistutkinnon roolin vahvistamisesta. Yto-opintoja (eli esimerkiksi kielten, matemaattisten aineiden ja yhteiskunnassa toimimisen opintoja) kehitetään. Myös opintojen tuki ja opiskelijoiden hyvinvointi tulevat ministerin mukaan olemaan lähivuosien painopisteitä.
Työtä Suomen nykyisyyden ja tulevaisuuden eteen
Li Andersson kiinnosti myös henkilökohtaisesti. Joku oli uskaltautunut kysymään ministerin palkkaa ja toinen halusi tietää, missä ministeri näkee itsensä 10 vuoden kuluttua. Mininisterin ansiot koostuvat osittaisesta edustajan palkasta ja ministerin palkkiosta ja ovat noin 8000 euroa kuukaudessa. Vapaa-aikaa ei ministereille paljon jää, ja kodista ja lapsista joutuukin puoliso usein ottamaan päävastuun. Näin on myös Anderssonin perheessä, varsinkin kun hän toimii ministeriyden lisäksi puolueensa puheenjohtajana.
– Olen aina ollut kiinnostunut koulutuspolitiikasta ja nuorten asioista, jo ennen ministeriyttä. Hienoa, että ministerinä saan jatkaa niiden asioiden parissa. Joka päivä on sellainen olo, että teen työtä Suomen tulevaisuuden – ja nykyisyyden – eteen, Li Andersson kiitteli.
Kymmenen vuoden päästä ministeri toivoo olevansa joko yhä mukana politiikassa tai ainakin tekemässä sellaista työtä, jossa saa vaikuttaa yhteiskunnan hyvinvointiin. – Politiikassa kaikki on kiinni siitä, saako ihmisiltä luottamusta vaaleissa ja se luottamus pitää aina ansaita uudelleen, hän muistutti. Andersson myös kehotti nuoria osallistumaan politiikkaan ja ainakin äänestämään: jos mikään puolue ei täysin vastaa omaa näkemystä asioista, kannattaa valita se pienin paha. Tärkeintä on, että vaikuttaa.
Huolia kannattaa käsitellä joukolla
Hius- ja kauneudenhoitoalan opiskelijan Ellan esittämään kysymykseen Euroopassa riehuvan sodan vaikutuksista opiskelemiseen Andersson vastasi kertomalla, että Suomessa on tällä hetkellä noin 40 000 ukrainalaista pakolaista ja heistä noin puolet on alaikäisiä. Suurin osa on sijoittunut peruskoulun puolelle, mutta myös ammatilliseen koulutukseen odotetaan tilanteen jatkuessa enenevissä määrin hakeutujia. Kielitaidon puute on vielä pitänyt toisen asteen opiskeluun hakeutumisen matalalla tasolla. Sillä seikalla, että sotaa käydään myös energialla, tulee myös tänä talvena olemaan konkreettisia vaikutuksia opiskelun arkeen: esimerkiksi kiinteistöjen lämpötilaa joudutaan monin paikoin laskemaan.
Oppilaitosten arjessa tulee varmasti myös näkymään opiskelijoiden huoli tilanteesta ja tulevaisuudesta. Li Andersson kehottikin sekä oppilaitoksen johtoa että opiskelijayhdistystä olemaan korva tarkkana ja järjestämään erilaisia tilaisuuksia, joissa näitä huolen aiheita voidaan yhdessä käsitellä.
Ministerin kyselytunti oli täynnä asiaa, mutta piinapenkissäkään tuskin oli liian vaikeaa olla, vaan tilaisuudesta jäi päälimmäisenä mieleen leppoisa vuorovaikutus. Opiskelijat kuuntelivat ja osallistuivat aktiivisesti ja ministeri vastasi kysymyksin avoimesti. Aloite tapaamisen järjestämisestä tuli opiskelijoilta itseltään ja mikäpä olisikaan parempi tapa vaikuttaa, kuin ministeritason tapaaminen!