Siirry sisältöön

Kaksi tutkintoa yhdellä kertaa

Ylioppilaslakki ja lahjapaketti

Tänä keväänä maailmaa on kurittanut pandemia, joka pakotti myös opiskelemisen kokonaan uusille urille. Suomalaiset ovat onneksi tainneet pääosin kuitenkin onnistua etäopiskelemisessa ja kymmenet tuhannet opiskelijat saavat tänäkin keväänä päättötodistuksensa – jotkut jopa kaksi!

Kaksoistutkinto on hieno mahdollisuus niille, jotka epäröivät ammattikoulutuksen ja lukion välillä tai niille, jotka jo tietävät hakeutuvansa ammatillisten opintojen jälkeen korkeakouluun. Kaksoistutkinnossa suoritetaan sekä ammatillinen perustutkinto että ylioppilastutkinto yhtä aikaa. Rasekossa lukio-opinnot järjestetään yhdessä Raision lukion kanssa.
Merkonomiksi valmistuvat Kiia Marttila ja Veeti Uotila ovat tyytyväisiä valintaansa opiskella kummatkin tutkinnot. Vaikka opiskeleminen oli varsinkin alussa aika rankkaa, kokevat he lopputuloksen kuitenkin sen arvoiseksi. Kummallakin nuorella on tavoitteena hakeutua korkeakouluopintoihin.

Kiia Marttila tietokoneen ääressä.
Kiia Marttila suunnittelee hakeutuvansa ensi keväänä
kauppakorkeaan tai mediaopintoihin ammattikorkeakouluun.
Veeti Uotila myymälässä.
Veeti Uotilaa kiinnostavat teknologiateollisuus
ja kaupalliset korkeakouluopinnot.

– Ensimmäinen puoli vuotta oli vaativaa ja ajattelin, että mahdanko jaksaa tätä, Kiia kertoo. – Mutta sitten helpotti, kun pääsin rytmiin kiinni. Luulin kyllä, että tämä olisi raskaampaa kuin mitä se sitten loppupelissä oli. Opinnot oli järjestetty hyvin, kun opiskeltavia lukioaineita oli vain kaksi joka jaksossa, neljä päivää viikossa ja aina samaan aikaan iltapäivällä.

Veeti Uotila on samoilla linjoilla: – En ollut yläkoulussa mikään lukutoukka, joten lukio ei oikein ollut ratkaisu. Yläkoulun opot sanoivat kaksoistutkintoa tosi rankaksi, mutta päätin kokeilla ja jättää lukio-opinnot sitten pois, jos en niitä jaksaisi. Ensimmäisen syksyn jälkeen tuli enää vain ajoittain sellainen olo, että olisi mieluummin lähtenyt iltapäivällä kotiin kuin lukioon puurtamaan. Pääosin jaksoin kyllä hyvin.

Veeti syventyi merkonomiopinnoissaan yrittäjyyteen. Ikävä kyllä kaksoistutkintomallissa aikataulu ei joustanut siihen, että hän olisi voinut perustaa oman NY (nuori yrittäjyys) yrityksen, mutta muuten opinnot kannustivat ja antoivat valmiuksia yrittäjämäiseen toimintaan. Tällä hetkellä nuori mies toimii verkkokaupan ja somemarkkinoinnin parissa laitehuoltoihin erikoistuneessa Huolto Vuorio Oy:ssä. – Tämä työpaikka oli ihan lottovoitto ja siitäkin voin kiittää koulua. Opettajamme Piia vinkkasi tästä harjoittelupaikasta ja siitä juontaa tänne töihin pääsyni, Veeti kiittelee.

Kiia Marttila painotti liiketoiminnan opinnoissaan taloushallinnon tehtäviä ja etsii niihin liittyviä töitä tällä hetkellä. Työpaikka olikin jo olemassa, mutta pandemian vuoksi hänet on lomautettu. Mm. kirjanpito kiinnostaa, mutta kaikki taloushallinnon ja myös asiakaspalvelun tehtävät kelpaisivat tälle iloiselle nuorelle naiselle.

Kiia suunnittelee hakeutuvansa ensi keväänä kauppakorkeaan tai mediaopintoihin ammattikorkeakouluun. Veeti Uotila on jo hakenut useampaankin jatko-opiskelupaikkaan, mm. amk:n myynti-insinöörin opintoihin. Teknologiateollisuus erityisesti kiinnostaa. Edessä on paritkin historialliset etäpääsykokeet.

– Tietynlaista energiaa pitää olla, mutta jos kaksoistutkinto yhtään houkuttelee, niin kyllä kannattaa yrittää, Veeti rohkaisee. Kiian mietteet ovat samanlaisia: – Jos pärjäät yläkoulussa siinä alle/yli kasin keskiarvolla, niin pärjäät kyllä myös kaksoistutkinto-opinnoissa. Niitten avulla on sitten helpompi jatkaa korkeakoulussa, kun on joutunut kirjoittamaan ja lukemaan enemmän asiatekstejä kuin kauppiksessa.

Isot onnittelut Kiialle ja Veetille sekä opiskelukavereille kahden tutkintotodistuksen saamisesta! Tänä vuonna runsaat 10 muutakin rasekolaista suoritti myös ylioppilastutkinnon, joukossa mm. sähkö- ja rakennusalan sekä sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita. Toivottavasti heitä ja kaikkia muita Rasekosta tutkintotodistuksensa tänä keväänä saavia päästään juhlimaan viimeistään elokuun lopussa Rasekon seuraavassa valmistujaisjuhlassa!