Ammatillinen koulutus tarjoaa monipuolisia ja mielenkiintoisia työtehtäviä nuorten ja aikuisten kanssa.

1. Logistiikan päätoiminen tuntiopettaja 5.1.2027 alkaen tai sopimuksen mukaan

Etsimme logistiikan opetukseen, sisälogistiikan osaamisalalle, päätoimista tuntiopettajaa toistaiseksi voimassa olevaan palvelussuhteeseen. Opettajan tehtäviin kuuluu opiskelijoiden opetus- ja ohjaus monipuolisissa oppimisympäristöissä oppilaitoksen tiloissa ja työelämässä.

Edellytämme valittavalta henkilöltä työkokemusta palvelulogistiikan tehtävistä sekä hyviä työelämäyhteyksiä. Opettaja kehittää muiden opettajien kanssa palvelulogistiikan oppimisympäristöä oppilaitoksessa sekä edistää työelämälähtöistä toimintaa.

Arvostamme osaamista muilta logistiikan osa-alueilta, kuten teollisuudesta tai liiketoiminnan logistiikasta. Arvostamme vahvaa käytännön ammattitaitoa ja hyviä ohjaus- ja vuorovaikutustaitoja. Yhteistyö alan yritysten ja organisaatioiden kanssa on keskeinen osa opettajan työtä ja hyvät työelämäsuhteet edesauttavat tehtävän hoitamista.

Mikäli olet kiinnostunut monipuolisesta ja palkitsevasta tehtävästä ammatillisena opettajana, lähetä meille hakemuksesi ja ansioluettelosi. Ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää.

Lisätietoja antaa:

Koulutuspäällikkö Mikko Karilainen, puh. 044 705 7669, mikko.karilainen@raseko.fi

Kehittämispäällikkö Marko Sarén, puh. 044 705 7445, marko.saren@raseko.fi

Hakemukset:

Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi 2.11.2026 mennessä sähköpostitse: hakemukset@raseko.fi. Mainitse otsikossa hakemasi tehtävä. Ilmoita samalla se sähköpostiosoite, johon valintapäätöksestä voidaan tiedottaa.

Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimusasetuksen 986/1998 (1150/2017) koskevien säännösten mukaisesti. Tehtävään valitun henkilön on esitettävä lain 504/2002 mukainen rikostaustaote ja terveydentilaa koskeva selvitys ennen virkasuhteen vahvistamista. Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Kelpoisten hakijoiden puuttuessa myös kelpoisuutta vailla oleva henkilö voidaan valita enintään kahden vuoden määräajaksi. Tällöin henkilöllä tulee olla opetustehtävän edellyttämä riittävä koulutus ja vahva käytännön ammattitaito.


2. Tekniikan alojen päätoiminen tuntiopettaja 5.1.2027 alkaen tai sopimuksen mukaan

Etsimme tekniikan aloille vahvistukseksi päätoimista tuntiopettajaa, jonka tehtäviin kuuluvat erityisesti ajoneuvoalalla ajoneuvotekniikan teorian ja käytännön työn opettaminen sekä opiskelijoiden henkilökohtainen ohjaus oppilaitoksen oppimisympäristöissä ja työpaikoilla.

Edellytämme käytännön työkokemusta ja ammattitaitoa ajoneuvoalalta. Arvostamme erityisesti kokemusta sähköajoneuvojen diagnostiikasta sekä osaamista sähkö- ja hybridiajoneuvojen korkeajännitejärjestelmistä, sähköisistä voimansiirroista ja vaativasta sähköjärjestelmien vianmäärityksestä.

Etsimme tehtävään henkilöä, joka pystyy yhdistämään ajoneuvotekniikan osaamisen sähkö- ja automaatiotekniikkaan. Arvostamme siksi myös muuta sähkö- ja automaatioalan osaamista ja työkokemusta sekä valmiutta toimia tarvittaessa sähköalan opetus- ja ohjaustehtävissä.

Arvostamme hyviä ohjaus- ja vuorovaikutustaitoja sekä kehittämismyönteistä työotetta. Yhteistyö alan yritysten ja muiden organisaatioiden kanssa on keskeinen osa opettajan työtä, ja hyvät työelämäsuhteet edesauttavat tehtävän menestyksellistä hoitamista.

Tarjoamme monipuolisen tehtävän, jossa pääset opettamisen lisäksi kehittämään ajoneuvoalan koulutusta erityisesti sähköistyvän liikenteen, diagnostiikan, lämmönhallinnan sekä sähkö- ja automaatiotekniikan rajapinnassa.

Mikäli olet kiinnostunut monipuolisesta ja palkitsevasta tehtävästä ammatillisena opettajana, lähetä meille hakemuksesi ja ansioluettelosi. Ota rohkeasti yhteyttä ja kysy lisää.

Lisätietoja antaa:

Koulutuspäällikkö Mikko Karilainen, puh. 044 705 7669, mikko.karilainen@raseko.fi

Kehittämispäällikkö Marko Sarén, puh. 044 705 7445, marko.saren@raseko.fi

Hakemukset:

Lähetä hakemuksesi ja ansioluettelosi 2.11.2026 mennessä sähköpostitse: hakemukset@raseko.fi. Mainitse otsikossa hakemasi tehtävä. Ilmoita samalla se sähköpostiosoite, johon valintapäätöksestä voidaan tiedottaa.

Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimusasetuksen 986/1998 (1150/2017) koskevien säännösten mukaisesti. Tehtävään valitun henkilön on esitettävä lain 504/2002 mukainen rikostaustaote ja terveydentilaa koskeva selvitys ennen virkasuhteen vahvistamista. Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.


3. Toimistosihteeri 1.12. alkaen toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen

Haemme talous- ja henkilöstöhallinnon tiimiin toista toimistosihteeriä 1.12.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan. Työskentelemme Eeronkuja 4 A:n uusissa toimitiloissa Raisiossa. Rasekossa työskentelee noin 220 henkilöä.

Tehtäviisi kuuluvat palkanlaskenta sekä muita henkilöstö- ja taloushallinnon tehtäviä.  

Edellytämme

  • tehtävään soveltuvaa korkeakoulututkintoa tai soveltuvaa muuta tutkintoa
  • hyvää suomen kielen kirjallista ja suullista taitoa
  • työkokemusta palkkahallinnon tehtävistä 
  • hyviä ICT-taitoja mm. MS Office -ohjelmien sujuvaa käyttöä

 Arvostamme

  • kokemusta kuntasektorin palkkahallinnosta sekä KVTES- ja OVTES-työehtosopimusten tuntemusta
  • kokemusta Populus-järjestelmän käytöstä

Tehtävässä tarvitaan tarkkuutta, yhteistyökykyä sekä hyviä järjestelmä- ja ajanhallintataitoja.

Paikkaan voidaan haastatella henkilöitä ennen hakuajan päättymistä.

Palkkaus- ja muut ehdot:

Palkkaus- ja muut ehdot KVTES:n mukaan.Tasopalkka on 3162,96 euroa/kk ja lisäksi maksetaan työkokemuksen perusteella vuosisidonnaista lisää KVTESin mukaisesti. Työsuhteessa noudatetaan 6 kk:n koeaikaa. Työhön valittavan on ennen työn aloittamista esitettävä hyväksyttävä selvitys terveydentilasta.

Lisätietoja tehtävästä antaa:

talouspäällikkö Suvi Tanhuanpää
puh. 044 705 7604
suvi.tanhuanpaa@raseko.fi

Hakemukset:

Hakemukset ansioluetteloineen pyydämme toimittamaan 16.11.2026 mennessä sähköpostitse: hakemukset@raseko.fi Mainitse otsikossa hakemasi tehtävä. Ilmoita samalla sähköpostisosoite, johon valintapäätös voidaan lähettää.


* Raseko on nikotiiniton työpaikka. *