Raisio Business Racen voiton vei Rasekon joukkue

7.9.2017

Toista kertaa kisattuun Raisio Business Raceen osallistui useampi sata Rasekon ammattiopiston ja Raision lukion toisen vuoden opiskelijaa sekä omassa sarjassaan Vaisaaren yläkoulun yhdeksäsluokkalaisten joukkueita.

Nuoret kiersivät 3-4 hengen ryhmissä suorittamassa paikallisten yritysten järjestämiä tehtävärasteja. Tehtävät liittyivät yrittäjyyteen, työelämään, yritysten asiakkaisiin ja tuotteisiin sekä tärkeisiin kansalaistaitoihin ja -velvollisuuksiin. Jokainen ryhmä kävi neljässä eri yrityksessä, jotka oli arvottu etukäteen. Isännöivä yritys arvioi ja pisteytti ryhmät. Suorituksen lisäksi jaossa oli käytös- ja tsemppipisteitä.

Mukana oli kymmeniä eri yrityksiä autokaupoista vaateliikkeisiin, kauneushoitoloista pyöräkorjaamoon ja kahviloista pankkeihin. Myös tehtävät vaihtelivat suuresti, jossain paketoitiin lahjatavaroita, toisessa paikassa tunnistettiin työkaluja ja kolmannessa suunniteltiin sloganeita ja mainoksia. Mielenkiintoisia tehtäviä kaiken kaikkiaan ja päivä oli taatusti normiopinnoista poikkeva kaikille mukana olijoille.

Yläkoululaisten sarjan voitti iloinen tyttöjoukkue, johon kuuluivat Linnea, Roosa, Marja ja Kiia. Toisen asteen sarjan voitto meni tänä vuonna Rasekolle (revanssi viime vuodesta, jolloin voittajajoukkue tuli lukiosta). Voittojoukkueessa kisailivat merkonomiopiskelijat Teemu, Arttu, Eelis ja Justus. Isot onnittelut kummallekin voittaneelle joukkueelle!


Uusia levyseppähitsaajia Rasekosta työmarkkinoille

1.9.2017

Rasekon ensimmäiset näyttötutkintomuotoisena tutkinnon suorittaneet kone- ja tuotantotekniikan levyseppähitsaajat valmistuivat torstaina. Ryhmän opiskelut kestivät tasan kaksi vuotta ja tekemisen meininki oli alusta asti nähtävissä.

Kuvassa ne ryhmästä, jotka pääsivät paikalle valmistumistilaisuuteen. Vasemmalta toisena haastateltu Khalid Karim Ali, kolmantena vasemmalta opettaja Aarre Tyni ja ensimmäisenä oikealta kone- ja tuotantotekniikan kehittämistyötä koordinoiva opettaja Matti Raho.

– Ryhmän ohjaaminen oli haasteellista, mutta samalla erittäin antoisaa, sillä ryhmä oli todella nopea oppimaan, kehuu suurimman osan ammattiaineista opettanut kone- ja tuotantotekniikan opettaja Aarre Tyni. – Ryhmän opiskelijat tulivat monista eri kulttuureista ja itsekin sain oppia heidän kauttaan paljon uutta. Ikävähän näitä opiskelijoita tulee, Tyni lisää.

– Rasekossa olemme iloisia, että tämä pilottiryhmä sai tutkinnot suoritettua ja työelämän edustajilta niin positiivista palautetta. Nyt heidän on aika siirtyä työpaikoille näyttämään sitä omaa osaamista ja kehittymään edelleen ammatissa, johtava rehtori Maria Taipale toteaa tyytyväisenä.

– Rasekossa opettajilla on korkea ammattitaito, pitkäjänteisyys ja korkea vaatimustaso, kehaisevat ryhmän näytön arvioineet Kari Joento Metso Valmetilta ja Markku Kuronen Staironista. – Myös ryhmä oli poikkeuksellisen hyvin motivoitunut ja tuki toinen toisiaan. Siitäkin syystä lopputulos oli oikein loistava, Joento sanoo.

Koko ryhmä ansaitsi koulutuskuntayhtymän stipendin poikkeuksellisen motivoituneesta työskentelystään. Ryhmän parhaimpana palkittiin vielä Iranista kotoisin oleva Khalid Karim Ali. Khalid päätyi kone- ja tuotantotekniikkaa opiskelemaan käytyään ensin suomen kielen opinnoissa Rasekon aikuisopisto Timalissa. – Aikuisena opiskelun aloittaminen jännitti aluksi, Khalid kertoo, mutta jatkaa, että se kuitenkin myös kannatti. Khalid suoriutui opinnoistaan erinomaisesti ja on nyt töissä Paraisilla Paramet Konepaja Oy:ssä. Myös suurimmalla osalla muista ryhmän jäsenistä on hyvä työllisyystilanne, ammattitaitoisista levyseppähitsaajista kun on Varsinais-Suomessa pulaa.

Kone- ja tuotantotekniikan opinnot vetivät myös tänä syksynä hyvin Rasekossa. Sekä nuorten että aikuisten osalta aloituspaikat saatiin täyteen. Uusia ammattilaisia on siis kovaa vauhtia kouluttautumassa lisää työmarkkinoille!


Ari Leinonen jatkaa Rasekon yhtymähallituksen puheenjohtajana

30.8.2017

Raision seudun koulutuskuntayhtymän valtuusto kokoontui kautensa ensimmäiseen kokoukseen keskiviikkona 30.8.2017. Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin Toni Forsblom, ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Antti Airikki ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Tuulia Suominen. Yhtymähallituksen puheenjohtajana jatkaa Ari Leinonen.

Valtuuston 12 jäsenestä kahdeksan on uusia valtuutettuja. Valtuusto perehtyikin tulevaan kauteen iltapäivän seminaarissa ennen ensimmäistä kokoustaan.

Myös yhtymähallitus uusiutui, sillä seitsemästä jäsenestä vain puheenjohtaja Ari Leinonen on toiminut yhtymähallituksessa myös edellisellä kaudella. Yhtymähallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja on Johanna Laamanen, toinen varapuheenjohtaja Aappo Kontu ja jäsenet Vesa Parantainen, Mari Rissanen, Anu Taivalkoski ja Kiira Lasarov-Pernaja.
Tarkastuslautakunnan puheenjohtajana jatkaa Juha Takanen, varapuheenjohtajana Jukka Rantala ja jäsenenä Eija Nurmi.
Vaalilautakuntaan valittiin puheenjohtajaksi Anu Tuominen, varapuheenjohtajaksi Kirsi Siira ja jäseniksi Miika Randell, Sari Outinen ja Jukka Rantala.

Yhtymävaltuustoon kuuluvat Kirsi Siira ja Tuulia Suominen Maskusta, Petteri Huuskonen ja Miika Randell Mynämäestä, Toni Forsblom, Sari Outinen ja Juha Takanen Naantalista, Antti Airikki Nousiaisista, Kimmo Nurmi, Jukka Rantala ja Pia Vihermaa Raisiosta sekä Anu Tuominen Ruskosta.


Teknologia-alat vetivät hyvin Rasekossa

25.8.2017

Autoteollisuuden, meriklusterin ja konepajateollisuuden nouseva työllisyys Varsinais-Suomessa näkyi myös nuorten opiskeluvalinnoissa. Tasaisesti vuodesta toiseen vetovoimaisimpina koulutuksina Rasekossa ovat pysyneet sähkö- ja automaatiotekniikka sekä autoala. Tänä vuonna hurjimman kirin teki kuitenkin kone- ja tuotantotekniikan koulutus, johon Rasekolla oli kevään yhteishaussa ensisijaisia hakijoita yli kolme kertaa enemmän kuin vuotta aiemmin. Pari viikkoa sitten koulutuksen aloittikin 35 uutta nuorta ja syyskuussa aloittaa 15 aikuisen ryhmä.

Pelkän työllistymisennusteen varassa koulutukseen hakeutuvien määrä ei ole kasvanut, vaan takana on suunnitelmallista ja intensiivistä kehitystyötä Vetovoimaa teknologia-aloille -hankkeen voimin. Rasekossa hankkeen toteutuksesta on vastannut kone- ja teknologia-alan kehittämistyötä koordinoiva opettaja Matti Raho, joka on jalkautunut kentälle opiskelijoidensa kera ja vienyt alan koulutuksen ja työllistävän tulevaisuuden ilosanomaa peruskouluihin, huoltajille, yrityksiin ja suurelle yleisölle.

– Kone- ja teknologiateollisuudella on haasteita julkisuuskuvan kanssa. Vielä edelleenkin mielikuva likaisesta ja yksitoikkoisesta työstä elää, vaikka tehtävät alalla ovat mitä moninaisempia, toteutetaan useimmiten huipputeknisillä välineillä ja siististi lämpimässä teollisuushallissa, Matti Raho naurahtaa. Rasekossa alan imagoa on pyritty nostamaan ns. Komeilla tutustumispäivillä, joissa yläkoululaiset pääsevät kokeilemaan alan opiskelua, sekä erilaisilla tempauksilla ja nykyisten opiskelijoiden ottamisella markkinointityöhön mukaan.

– Olimme täällä viime talvena yhden päivän tutustumassa koulutukseen. Päivällä oli suuri merkitys siihen, että valitsimme alan, kertovat pari viikkoa sitten opiskelun aloittaneet Tatu Sirkiä, Miko Taalikka, Niko Tolppanen ja Riina Kirkanen. – Ja sillä, että alalla on tällä hetkellä tosi hyvä työllistymistilanne. Pitää päästä ansaitsemaan, lisää Riina.

Halu tehdä käsillä, monipuoliset tehtävät sekä hyvältä näyttävä työllisyystilanne saivat Tatu Sirkiän, Miko Taalikan, Niko Tolppasen ja Riina Kirkasen hakeutumaan kone- ja tuotantotekniikan opintoihin. Alaa opiskelemaan haki Rasekoon viime kevään yhteishaussa yli kolme kertaa enemmän ensisijaisia hakijoita kuin vuotta aiemmin.

Ensimmäisen vuoden ajan opiskellaan perusteet kaikista aloista ja osaamisalan valinta tehdään keväällä. Riinaa ja Mikoa kiinnostaa tällä hetkellä eniten hitsaus- ja levytyöt, mutta tarkemmin kukaan nuorista ei osaa vielä sanoa mihin tehtäviin syventyy. Tatulla mielessä siintävät jo insinööriopinnot, siksi hän onkin valinnut kaksoistutkinnon eli aikoo suorittaa saman aikaisesti ylioppilastutkinnon.

– Rasekon opettajat kiertävät alueemme yrityksiä ja olemme tiivistäneet yhteistyötä entisestään. Alamme olla hyvin kartalla verkoston työvoimatarpeista ja tarjoamme osaamistamme yritysten käyttöön. Koulutussopimusten ja kaiken pituisten oppisopimusten avulla lähdemme avittamaan yrityselämää kasvuun toden teolla, johtava rehtori Maria Taipale lupaa. – Kannattaa olla rohkeasti yhteydessä ja kertoa toiveista meille, hän jatkaa.

Taipale muistuttaa, että Raseko huolehtii oman toiminta-alueensa nuorista ja aikuisista opiskelijoista. Myös kuntiin muuttavien perheiden kannattaa olla yhteydessä Rasekoon. – Tutkinnot voidaan suorittaa loppuun meillä, jos vain koulutusala löytyy. Ja vaihtoehdon etsimme aina, hän toteaa.

Kone- ja tuotantotekniikan, autoalan sekä sähköalan lisäksi parhaiten yhteishaussa Rasekoon haettiin sosiaali- ja terveysalalle sekä datanomikoulutukseen. Näiden kaikkien opintoryhmät ovat täynnä. Muutamia hajapaikkoja on vielä vapaana esimerkiksi matkailualalla, metallisepissä sekä kokkikoulutuksessa. Niistä voi tiedustella Rasekon opintotoimistoista, vinkkaa Maria Taipale.
– Reformin hengessä elämme jo käytännössä jatkuvan haun aikaa, joten milloin vain voit ottaa yhteyttä ja tulla keskustelemaan omasta opintopolustasi, hän jatkaa.


Rasekolle myönnettiin laatuleima kansainvälisyystoiminnasta

24.8.2017

Raision seudun koulutuskuntayhtymälle on myönnetty kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön organisaatio CIMO:n Ammatillisen koulutuksen liikkuvuusperuskirja (Erasmus+ VET Mobility Charter). Tunnustus turvaa Rasekon liikkuvuustoiminnan ja sen kehittämisen menossa olevan Erasmus+ rahoituskauden ajaksi vakaalle rahoituspohjalle sekä mahdollistaa kevennetyn haku- ja raportointimenettelyn.

Vet Mobility Charter -akkreditointi on tunnustus Rasekon kansainvälistymisstrategisen hyvästä tilanteesta. Pääkriteereinä olivat Rasekon määrätietoinen ja aktiivinen ote kansainvälistymiseen, henkilöstön kv-osaamiseen panostaminen sekä prosessien toimivuus.

– Myös tasa-arvoisten liikkuvuusmahdollisuuksien tarjoaminen nähtiin CIMOssa yhtenä kriteerinä. Meillä Rasekossa onkin tärkeää, että kaikilla opiskelijoilla on aidosti mahdollisuus lähteä hankkimaan osaamista ulkomailta. Niinpä olemme panostaneet erityisopiskelijoiden TOP-jaksojen mahdollistamiseen ja meillä on myös tarjota lisätukea vähävaraisten opiskelijoiden vaihtoihin, kertoo Rasekon kansainvälistymisestä vastaava kehittämispäällikkö Hannu Koivisto.

Vuosittain 70 – 80 Rasekon opiskelijaa osallistuu liikkuvuusprojekteihin. Vaihtojakso ulkomailla kartuttaa opiskelijan ammatillista osaamista, kielitaitoa, kulttuurien tuntemusta ja taitoa toimia erilaisissa ympäristöissä. Ulkomaanvaihtojen lisäksi opiskelija voi osallistua myös kotimaassa kansainväliseen toimintaan esimerkiksi toimimalla tänne vaihtoon tulevien opiskelijoiden tuutorina tai osallistumalla kansainvälisiin yrittäjäleireihin. Myös henkilökunnan liikkuvuus on Rasekossa runsasta. 1 – 2 viikon mittaisilla vaihtojaksoilla verkostoidutaan oman alan oppilaitoksissa ja yrityksissä ja kerätään hyviä käytänteitä oman työn kehittämiseksi.

Akkreditointi myönnettiin tällä kierroksella Rasekon lisäksi Invalidisäätiölle, Keski‐Uudenmaan koulutuskuntayhtymälle sekä Koulutuskeskus Salpaukselle.

– Rasekossa on tehty pitkäjänteistä työtä kv-liikkuvuuden eteen. Tavoitteemme on ollut, että opiskelijoillamme on erinomaiset mahdollisuudet kansainvälisiin oppimisjaksoihin. Tavoite on saavutettu ja olemme hyvin tyytyväisiä tähän, toteaa johtava rehtori Maria Taipale.

Lisätietoja akkreditoinnista ja Rasekon kv-toiminnasta antaa
kehittämispäällikkö Hannu Koivisto, puh. 044 705 7696, hannu.koivisto@raseko.fi
——
Raseko Raision seudun koulutuskuntayhtymässä opiskelee päivittäin noin 1500 nuorta ja toista tuhatta aikuista ammatilliseen tutkintoon. Rasekon toimipisteet sijaitsevat Raisiossa, Naantalissa ja Mynämäessä. Rasekolla on kansainvälisiä yhteistyökumppaneita 17 Euroopan maassa sekä Kiinassa ja Thaimaassa. Vuosittain 70 – 80 Rasekon opiskelijaa suorittaa kansainvälisen vaihtojakson.


Avasimme Opintopolkuun viisi lisähakua

28.6.2017

Lue lisää täältä >>


Yhteishaussa 2017 Rasekoon valitut

15.6.2017

Julkaisuluvan antaneiden nimilista on tarkistettavissa täällä.


Ammatillisen koulutuksen ansioristejä Rasekon pitkäaikaisille luottamushenkilöille

5.6.2017

Valtakunnallisen Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n hallitus on myöntänyt Rasekon luottamushenkilöille kultaiset ansioristit pitkäaikaisesta ansiokkaasta toiminnasta ammatillisen koulutuksen hyväksi.

Tunnustuksen saivat Markku Tähtinen, Eija Nurmi ja Erkki Ojanen. Markku Tähtinen ja Eija Nurmi ovat olleet Rasekon luottamushenkilöinä jo 24 vuoden ajan ja Erkki Ojanen tasan 20 vuotta. Jokaisen vuosiin on mahtunut erinäisiä tehtäviä niin yhtymävaltuuston ja yhtymähallituksen kuin mm. rakennus- ja/tai tarkastustoimikunnan jäsenenä.

AMKEn ansioristi on Yrjönristin muotoinen emaloitu risti, jonka symboleihin kuuluvat kasvua ja onnistumista kuvaavat lehdykät. Ansioristiin liittyy myös erillinen pienoisristi sekä kunniakirja.

Raseko onnittelee tunnustuksen saaneita ja kiittää heitä kaikkia merkittävästä ja pyyteettömästä työstä Rasekon hyväksi!


Vuoden 2016 TVT-opettaja opettaa Rasekossa

2.3.2017

IT-kouluttajat ry palkitsee vuosittain vuoden TVT-opettajat kolmessa sarjassa: perusasteella, toisella asteella ja korkea-asteella. Tänä vuonna toisen asteen sarjan voiton vei Rasekon tieto- ja viestintäalan opettaja Mikko Karilainen.

Mikon palkitsemisen perusteina olivat, että hän on motivoitunut, monipuolinen, innostava ja osallistava ja saa hyvää palautetta opiskelijoiltaan. Hän oli kehittämässä #ICTtaitomittariaja siihen liittyvää oppimateriaalia. Lisäksi hän on ollut kehittämässä ict:n hyödyntämistä Raision seudun koulutuskuntayhtymän kansainvälisissä projekteissa. Hän on yhteistyökykyinen kollegoidensa ja työelämän yhteistyökumppanien kanssa, ja pystyy yhdistämään yrityselämän ja opetuksen osaamistarpeet.

Syksyllä 2017 datanomi-koulutusta alkaa Rasekossa aiemmasta poiketen kahdella osaamisalalla: käytön tuki ja ohjelmistotuotanto.

Mikko Karilainen vastaanotti kunniakirjan ja stipendin IT-kouluttajat ry:n puheenjohtaja Eija Kallialalta ja sihteeri Tarmo Toikkaselta. Kuva Tero Toivanen.


Rasekon Juhaninkuja 1 -toimipisteen rakennussaneeraus

1.3.2017

Rasekon Juhaninkuja 1 -toimipisteessä aloitetaan 1.3.2017 rakennussaneeraus, joka kestää syksyyn 2017 saakka. Toimipisteen Timalin opintotoimisto ja lounaskahvila Timjami on myös suljettu. Aikuisopiston koulutukset järjestetään Rasekon campus-alueen osoitteissa Purokatu 1, Eeronkuja 3 ja Eeronkuja 4. Oman ryhmäsi tilat näet jatkossa Wilmasta. Tiedotamme lisää kevään aikana.
Lisätietoa sekä toimipisteet ja paikoitusalueet.


Huom! Haluaisitko hakea yhteishaussa mukana oleviin koulutuksiin, mutta et voi?

22.2.2017

Jos sinulla on jo joku ammatillinen tutkinto tai ylioppilastutkinto, et voi hakea yhteishaussa (paitsi ylioppilaana yo-hakukohteisiin). Voit kuitenkin hakea näyttötutkintoon valmistaviin koulutuksiin (kts. lisää sivuiltamme ns. Aikuiskoulutus) ja monille aloille voit hakea myös ammatilliseen peruskoulutukseen erillishaun kautta.

Tällä hetkellä erillishaulla voi hakea kokin, tarjoilijan, matkailupalveluiden tuottajan, suunnitteluassistentin ja merkonomin koulutuksiin. Hakulinkin löydät ko koulutuksen kohdalta, esim. Nuorten koulutukset -> Koulutusalat -> Kokki tai Nuorten koulutukset -> Koulutusalat -> Matkailupalveluiden tuottaja. Myös muita erillishakuja saattaa kevään aikana vielä avautua, seuraa sivujamme!


Rasekolla on uutta tarjontaa kevään 2017 yhteishaussa

20.2.2017

Rasekolla on 21.2. alkavassa ammatillisen koulutuksen ja lukioiden yhteisessä yhteishaussa tarjolla todella monipuolisesti eri alojen koulutuksia ammatillisista opinnoista kiinnostuneille. Ne, jotka empivät ammatillisen peruskoulutuksen ja lukion välillä, voivat halutessaan suorittaa kaksoistutkinnon eli ammatillisen tutkinnon lisäksi ylioppilastutkinnon yhtä aikaisesti.

Rasekon vahvuutena on monipuolisten yksilöllisten opintopolkujen lisäksi vahvat kansainvälistymismahdollisuudet. Koulutuskuntayhtymällä on kymmeniä yhteistyökumppaneita ympäri Europpaa ja Aasiaa ja se kuuluu moneen eri yhteistyöverkostoon. Lisäksi Raseko on mukana useissa kansainvälisissä liikkuvuus- ja innovaatiohankkeissa. Käytännössä jokaiselle halukkaalle opiskelijalle pyritään tarjoamaan kansainvälistä toimintaa joko työssäoppimisvaihdon tai muun projektitoiminnan kautta. Myös kilpailutoiminta mm. Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto Saku ry:n kautta tai ammattitaidon SM Taitaja-kisojen muodossa on Rasekossa vahvaa.

– Rasekossa on erinomaiset edellytykset oppia ammattiin. Meillä on pätevät ja hyvät opettajat, puitteet kunnossa ja hyvät yhteistyösuhteet työelämään. Kehitämme jatkuvasti toimintaamme. Syksyllä 2017 koulutuskampus tiivistyy, kun esimerkiksi artesaanikoulutusta siirtyy enemmän Raisioon. Näin pystymme entistä paremmin tarjoamaan valinnaisia opintoja kaikille opiskelijoille. Syksyllä meillä on myös avautumassa erittäin mielenkiintoisia kehityshankkeita ja uusia oppimisympäristöjä Naantalin toimipisteessä. Uusia koulutuksiakin yhteishaussa on tarjolla, esimerkiksi tarjoilijan osaamisala hotelli-, ravintola- ja catering-alalla, ohjelmistotuotannon osaamisala datanomi-koulutuksessa sekä matkailupalvelujen tuottajan koulutus ylioppilaille,  johtava rehtori Maria Taipale kertoo.

Kaikkiaan peruskoulu- ja ylioppilaspohjaisia aloituspaikkoja on kevään yhteishaussa tarjolla 435 kappaletta:

RASEKON AMMATTIOPISTO, RAISION PUROKADUN TOIMIPISTE:
Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani (vaatetuksen ammattiala): pk 4, yo 4 paikkaa
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi: pk 72, yo 24 paikkaa

RASEKON AMMATTIOPISTO, NAANTALIN OPINTIEN TOIMIPISTE:
Matkailualan perustutkinto, matkailupalvelujen tuottaja: yo 12 paikkaa

RASEKON AMMATTIOPISTO, RAISION JUHANINKUJAN TOIMIPISTE:
Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani (tekstiilin ammattiala): pk 4, yo 4 paikkaa
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja: pk 48, yo 10 paikkaa

RASEKON AMMATTIOPISTO, RAISION EERONKUJAN TOIMIPISTE:
Autoalan perustutkinto, ajoneuvoasentaja: pk 36 paikkaa
Hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinto, kokki tai tarjoilija: pk 58 paikkaa
Kone- ja tuotantotekniikan perustutkinto, asentaja, koneistaja, levyseppähitsaaja: pk 36 paikkaa
Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani (metallin ammattiala): pk 4, yo 4 paikkaa
Rakennusalan perustutkinto, talonrakentaja: pk 36 paikkaa
Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinto, automaatioasentaja: pk 19 paikkaa
Teknisen suunnittelun perustutkinto, suunnitteluassistentti: pk 18 paikkaa
Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto, datanomi (osaamisalat käytön tuki ja ohjelmistotuotanto): pk 38 paikkaa

RASEKON AMMATTIOPISTO, MYNÄMÄEN TOIMIPISTE:
Mynämäellä järjestetään jatkossa näyttötutkintoon valmistavia koulutuksia, mm.
Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani (puun ammattiala) sekä
Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani (muinaistekniikan ammattiala).

Näihin koulutuksiin voi hakeutua suoraan oppilaitoksen www-sivujen kautta.


Myyntiosaaminen on keskeinen työelämätaito

VOICE OF SALES KAJAHTAA TAAS LOGOMOSSA 17.1.2017

9.1.2017

voiceofsales4Varsinais-suomalaiset koulutuksenjärjestäjät pitävät myyntiosaamista keskeisenä osana jokaisen ihmisen työelämätaitoja. Tämän päivän myyntiosaaminen lähtee asiakkaan tarpeiden ja toiveiden ymmärtämisestä ja ratkaisujen etsimisestä. Myyntitaidot ovat tärkeitä paitsi työnantajan tai oman yrityksen tuotteiden ja palveluiden mutta myös oman henkilökohtaisen osaamisen ja omien ideoiden esille tuomisessa.

Myynnin arvostusta ja osaamista uudenlaisin toimintamallein levittävän, Euroopan sosiaalirahaston rahoittaman MILLI-hankkeen päätapahtuma Voice of Sales järjestetään tiistaina 17.1.2017 klo 11 alkaen Logomossa.

Tapahtumassa järjestäjäkoulujen (Raseko, Kaarinan lukio, Turun lyseon lukio) sekä niiden mukaan haastamien koulujen opiskelijat kisaavat vaikuttavimpien hissipuheiden mestaruudesta. Puhekilpailun finaalissa kunkin oppilaitoksen karsinnoista jatkoon päässeet opiskelijat puhuvat tuomarin ja yleisön pyörryksiin minuutin hissipuheillaan. Arvovaltainen tuomaristo, johon kuuluvat mm. K-Rauta-kauppias Sami Aalto, VS-Yrittäjien Johanna Vainio, Rasekon johtava rehtori Maria Taipale sekä opiskelijoiden edustajia, valitsee voittajan. Yleisö saa äänestää oman suosikkinsa. Hissipuhefinaalin lisäksi tapahtumassa valitaan hohdokkaimmat myyntiposterit ja –videot.

Yritystorilla suuret ja pienet yritykset esittelevät toimintaansa ja tarjoamiaan uramahdollisuuksia. Oman osaamisensa myyntitaitoja nuoret pääsevät kokeilemaan rekrytointikulmassa, jossa kesätyöntekijöitä hakevat yritykset kohtaavat pikadeittityyliin kesätyöpaikkoja etsivät ja ansioluettelonsa mukaan ottaneet opiskelijat.

Tapahtuman juontavat VS-Yrittäjien Miia Kaerala ja amk-opiskelija Tia Mäkinen. Pääpuhujana toimii Duudsonien Jarno Jarppi Leppälä.

Milli-hankkeen tavoitteena on lisätä myynnin arvostusta, osaamista ja ymmärrystä erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa. Työllistymiseen, työelämässä menestymiseen ja elämänhallintaan omien ajatusten, osaamisen ja tekemisten esille tuomisen taidoilla on olennainen merkitys. MILLI-hanke kehittää toimintamallia, jossa perehtyminen myynnin eri osa-alueisiin tehdään kiinnostavalla ja normaalista opetussuunnitelmasta poikkeavalla tavalla. Menetelmiä ovat mm. myyntiin liittyvät kilpailut ja opi opettamalla –konsepti.

Milli-hanketta ja Voice of Sales –tapahtumaa ovat toteuttamassa Raision seudun koulutuskuntayhtymä RASEKO, Turun ammattikorkeakoulu, Kaarinan lukio ja Turun Lyseon lukio.

Lisätietoja Voice of Sales –tapahtumasta saa Rasekon yritystoiminnan opettajalta Ari Tornbergiltä, puh. 044 705 7502, ari.tornberg@raseko.fi ja Milli-hankkeesta projektipäällikkö Tarja Heikkilältä, puh. 040 355 0172, tarja.heikkila@turkuamk.fi


Raseko vastaa muuttuvaan koulutuskysyntään

28.12.2016

Rasekon toiminta laajenee tulevana vuonna merkittävästi. Koulutuskuntayhtymässä on tunnistettu maakunnan koulutustarpeita ja niiden perusteella on tehty lisäyksiä tarjontaan. Uusia järjestämissopimuksia on solmittu useita: jatkossa Rasekosta saa valmistavaa koulutusta mm. matkailu-, auto- ja rakennusalojen ammattitutkintoihin.

– Haluamme olla ketterä ja joustava koulutuksenjärjestäjä ja vastaamme mielellämme muuttuvaan kysyntään. Siihen on myös varauduttu aktiivisesti jo parin vuoden ajan. Ammatillisen koulutuksen reformin myötä nuoret ja aikuiset suorittavat tutkintoja samalla yhtenäisellä tavalla omaa yksilöllistä polkua. Henkilökunnalle on tarjottu lisäkoulutusta ja meillä on mm. jo toinen oma näyttötutkintomestarikoulutusryhmä koossa. Ryhmään kuuluu sekä Rasekon opettajia että yhteistyöyritystemme edustajia ja koulutukseen onkin jo osallistunut yli 20 opettajaa, johtava rehtori Maria Taipale paljastaa.

Koulutuskysyntä Varsinais-Suomessa on kasvavaa aikuisväestön osalta, mukaan lukien maahanmuuttajat, mutta myös nuorten osalta. Maakunnassa eläköityminen on suurta ja lisääntyneet auto- ja metalliteollisuuden työpaikat lisäävät muidenkin alojen, mm. palvelu- ja rakennusalan, työpaikkatarvetta. Yhteensä Varsinais-Suomen työpaikkamäärän on arvioitu kasvavan jopa 15 000:lla seuraavien vuosien aikana.

Raseko tarvitsisi lisää koulutuspaikkoja ja on asiasta ministeriöön raportoinutkin.

– Raseko pystyy erinomaisesti vastaamaan kasvavaan kysyntään sekä ammatillisella perus- että lisäkoulutuksella oppilaitos- ja oppisopimusmuotoisesti. Lähivuosina kohdennamme koulutuspaikkoja kone- ja metallialalle sekä auto-, rakennus- ja palvelualoille.  Mutta resurssimme ovat nyt täysin käytössä. Kasvavaan työvoima- ja koulutuskysyntään tarvitaan lisärahoitusta, Maria Taipale kertoo.

Kone- ja metallialan eteen on tehty töitä

Alueella telakka- ja autoteollisuuden tilausten myötä tarvittavaa koneteknologia-alan koulutusta pystymme tarjoamaan niin nuorille kuin aikuisille. Kone- ja metalliala ei kuitenkaan ole nuorten listalla ykkösenä. Aikuiset ymmärtävät paremmin sen merkityksen. Olemmekin aloittaneet näyttömuotoisen koulutuksen aikuisille ja maahanmuuttajille suunnattuna ja niihin ryhmiin on jatkuvaa kysyntää, Taipale jatkaa. – Alan koulutuksen eteen olemme tehneet töitä aktiivisesti mm. Vetovoimaa teknologia-aloille -hankkeen avulla.

Kone- ja tuotantotekniikan alalta valmistuvien opiskelijoiden määrä ei kuitenkaan riitä kattamaan maakunnan työvoimatarvetta. Raseko on monialainen koulutuksen järjestäjä, jonka koulutustarjonta on tasapainoitettu alueen kokonaistarpeisiin. Koulutuksen kohdentaminen nykyisiä resursseja uudestaan suuntaamalla jää siksi melko pieneksi.  – Lisärahoituksella pystyisimme turvaamaan koulutustarjonnan kaikille tarvittaville aloille, Maria Taipale toteaa.

Raseko kehittyy ja uudistuu

Helsingin Sanomissa 22.12.2016 julkaistuun juttuun, jossa Raseko oli listattu ”kriisikoulujen” joukkoon, kuntayhtymässä suhtaudutaan ihmetellen, mutta rauhallisesti.

– Erikoinen lista, joka taitaa olla jonkinlainen ylilyönti. Rasekosta ei kannata huolta kantaa. Me olemme kehittymisen ja uudistumisen tiellä ja tulemme vastaamaan kaikkiin eteen tuleviin haasteisiin ammattitaidolla, Taipale sanoo.

Lisätietoja antaa
Johtava rehtori Maria Taipale, puh. 044 705 7601
Raision seudun koulutuskuntayhtymä | www.raseko.fi


Rasekon talous kunnossa

22.12.2016

Raision seudun koulutuskuntayhtymän talous on täysin kunnossa. Helsingin Sanomien jutussa 22.12.2016 otsikoitiin, että kymmenien ammattikoulujen talous olisi kriisissä ja vieressä mainittiin 30 tahoa, joille ministeriö on lähettänyt kutsun keskusteluun.

Raision seudun koulutuskuntayhtymä on velaton, ei ole koskaan tehnyt alijäämäistä tilinpäätöstä eikä tee tältäkään vuodelta, on sopeuttanut taloutensa vuoden 2017 rahoituksen leikkauksiin ja ollut viimeiset kymmenen vuotta tuloksellisimpien (opiskelijoiden opintojen läpäisy, työllistyminen, jatko-opintoihin pääsy) suurten monialaisten koulutuksen järjestäjien parhaassa kymmenikössä. Täyttöaste on 100, alueen näkymät positiiviset, henkilöstö ammattitaitoista ja omistajakunnat sitoutuneet kuntayhtymään.

Näköpiirissä ei ole yhtään tekijää, jonka vuoksi kuntayhtymä ei olisi valmis reformiin vuonna 2018 ja selviäisi tulevaisuudesta.

Maria Taipale
Johtava rehtori
Raision seudun koulutuskuntayhtymä


Elävät kirjat -opintopäivä Naantalissa

Opiskelijat elävän kirjan parissa30.11.2016

Rasekon sosiaali- ja terveysalalla järjestettiin keskiviikkona 30.11.2016 yhdessä Neurologisten vammaisjärjestöjen kanssa Elävät kirjat –opiskelupäivä.  Päivän aikana lähihoitajaopiskelijoilla oli mahdollisuus tutustua erilaisiin neurologisiin sairauksiin ja vammoihin sekä näitä sairauksia henkilöihin Elävän kirjaston, järjestötorin ja videon sekä keskustelujen avulla.

Elävä kirjasto pyrkii edistämään erilaisten ihmisten välisen kohtaamisen ja vuoropuhelun kautta moninaisuuden, ihmisoikeuksien ja ihmisarvon kunnioittamista. Elävä kirjasto toimii kuten tavallinenkin kirjasto, paitsi että paperisten kirjojen sijaan Elävästä kirjastosta lainataan oikeita ihmisiä keskustelua varten. Elävän kirjaston kirjat edustavat erilaisia vähemmistöjä ja muita ryhmiä, jotka kohtaavat syrjintää, ennakkoluuloja, stereotypioita ja rasismia.

Tällä kertaa elävät kirjat olivat ihmisiä, jotka on koulutettu kertomaan omasta elämästään jonkun neurologisen vamman tai sairauden kanssa. Mukana oli mm. muistisairautta, parkinsonia, CP-oireyhtymää ja lihastautia sairastava henkilö. Opiskelijat pääsivät pienryhmissä ”lainaamaan” henkilön eli kyselemään häneltä kaikkia niitä kysymyksiä, jotka kyseisessä sairaudessa heitä ovat askarruttaneet, mutta joita he eivät ehkä ole kehdanneet aiemmin kysyä.

Lainattavat kirjatMuistisairauteen kymmenisen vuotta sitten sairastunut kaarinalainen Markku Uusitalo on antanut sairaudelle kasvot. Nytkin hän vastaili rehellisesti opiskelijoiden moninaisiin kysymyksiin. Aikuiskoulutuksessa lähihoitajaksi toista vuotta opiskelevilla Terholla, Miialla ja Virpillä kysymyksiä riittikin. Parinkymmenen minuutin ”lainan” jälkeen opiskelijat pääsivät valitsemaan toista elävää kirjaansa.

Elävien kirjojen lisäksi päivän aikana päästiin katsomaan video, jossa esiteltiin lyhyesti 15 neurologista sairautta ja osallistuttiin keskusteluun videon ympärillä. Tärkeä osa päivää oli myös järjestötori, jossa eri järjestöt esittelivät toimintaansa ja kertoivat sairauksista. Esimerkiksi Suomen Tourette- ja OCD-yhdistyksestä paikalla olivat toiminnanjohtaja Tuula Savikuja ja vertaisryhmän ohjaaja Tuukka Hämäläinen. Todella mielenkiintoisiin keskusteluihin päästiin myös järjestötorilla!

ocd2Suomen MG-yhdistyksen toimintaa esittelivät yhdistyksen paikallisaktiivit Merja ja Mariann. Naiset pystyivät myös tarkasti kertomaan tästä lihasheikkoutta aiheuttavasta sairaudesta, ovathan he kumpikin sitä sairastaneet jo vuosikausia. Mariann on aiemminkin käynyt kouluissa esittelemässä sairautta ja yhdistyksen toimintaa, ja pitää toimintaa hyvänä konseptina oppia ja opettaa.

Opiskelijoille päivä oli erilainen, mutta todella antoisa. Kuka voisi paremmin kertoa vammoista ja sairauksista kuin sairastunut itse? Mikään kysymys ei ollut tyhmä eikä pyhä, vaikka ”elävillä kirjoilla” olikin tarpeen niin vaatiessa oikeus myös olla vastaamatta johonkin kysymykseen. Myös opettajat olivat tyytyväisiä ja toivoivat, että yhteistyötä NV-järjestöjen kanssa päästään jatkamaan myös ensi vuonna!


Rasekon opiskelijat saavat jatkossakin opetusta ja ohjausta

28.11.2016

Vuoden 2018 alussa toteutumassa oleva ammatillisen koulutuksen reformi puhuttaa: se uudistaa koko ammatillisen koulutuksen. Nykyiset lait yhdistetään uudeksi sekä nuoria että aikuisia koskevaksi lainsäädännöksi ja lisäksi uudistetaan mm. koulutuksen rahoitus, ohjaus ja tutkintorakenne. Rasekossa ollaan jo vahvasti liikkeellä ja valmistautumassa reformiin. Uudistusten tarkoitus pidetään tiukasti mielessä: ammatillisen koulutuksen taso tulee taata ja sen arvostusta halutaan kohottaa.

Ohjausta Rosmariinissa

Opettaja Paula Stam ohjaa toisen vuoden kokkiopiskelija Joel Rantasta Raseko opetusravintola Rosmariinissa.

– Rasekossa opiskelijat saavat jatkossakin opetusta ja ohjausta, sen tärkeyden ovat esille tuoneet niin opiskelijat, opettajat kuin työelämäkumppanitkin. Laadukas koulutus vaatii riittäviä resursseja valmennukseen. Myös opintojen yhteys työelämään tulee olla tiivis jokaisella opiskelijalla opintojen alusta lähtien. Niinpä hyvää yhteistyötä yritysten ja työpaikkojen kanssa jatketaan, johtava rehtori Maria Taipale toteaa. – Oppimisympäristöjä kehitetään niin, että jokaiselle löytyy oikea ympäristö käytännön työtehtävien omaksumiseen.

Reformin yksi tärkeimmistä aiheista on osaamisperusteisuuden vahvistuminen. Osaamisperusteisuus ja asiakaslähtöisyys edellyttävät opiskelijan oman yksilöllisen opintopolun rakentamista. Jatkossa opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma, ja siinä huomioidaan erilaisissa oppimisympäristöissä hankittu ja hankittava osaaminen.

Tuloksellinen pärjää jatkossakin

Ammatillisen koulutuksen rahoitus on tulevaisuudessa yhä tulossidonnaisempaa. Ammatillisen koulutuksen järjestäjät joutuvat tehostamaan toimintaansa rahoituksen vähentyessä. Rasekossa säästöt on haettu hallinnon, tukitoimintojen ja työn uudelleen organisoinnin sekä rakenteellisten ratkaisujen kautta.

–  Raseko on pärjännyt tuloksellisuudessa ja on tänäkin vuonna kuudes valtakunnallisessa suurten monialaisten järjestäjien sarjassa. Emme pelkää vaikuttavuuden arviointia. Opiskelijoiden kuuluu työllistyä ja päästä jatko-opintoihin. Keskeyttämisten pitäisi olla minimaalisia ja meidän tulisi voida ohjata ja auttaa jokaista opiskelijaamme, niin nuorta kuin aikuistakin. Meillä on hyvät opettajat, hyvät oppimisympäristöt ja haluamme olla opiskelijoita varten – miksi emme siis pärjäisi, Taipale toteaa.

Työelämän vaikutusmahdollisuudet suurenevat

Mikäli suunnitellut uudistukset ammatillisen koulutuksen lainsäädännössä toteutuvat, nykyinen työssäoppiminen sovitaan jatkossa työpaikkojen kanssa koulutussopimuksella. Pitkällä aikavälillä opiskelijoiden oppiminen siirtyy yhä enemmän työpaikoille, mutta suunnitelmallisesti ja oppilaitosten tuella.

– Rasekossa etenemme hallitusti. Yhteistyökumppanimme voivat olla rauhassa, emme ole siirtämässä opiskelijoita yrityksiin ilman valmiuksia.  Opettajan työ muuttuu, ja opettajat tulevat olemaan yhä enemmän mukana työpaikoilla opiskelijoiden kanssa. Tulee joustavampia mahdollisuuksia yhdistää opiskelua oppilaitoksessa ja työpaikalla. Mutta kaikki opiskelijat eivät voi ”siirtyä työpaikoille”. Yritykset ja työpaikat päättävät itse, ottavatko opiskelijoita vastaan ja koulutuksen järjestäjänä tehtävämme on varmistaa, että opiskelijat ovat valmiita oppimaan asioita työssä työpaikalla, Maria Taipale muistuttaa.

–  Opettajat tekevät meillä edelleen ja kasvavassa määrin yhteistyötä työnantajien kanssa ohjaten opiskelijoita. Koulutamme myös yritysten työntekijöitä työpaikkaohjaajiksi ja huolehdimme siitä, että tunnemme kumppaniemme tarpeet, hän jatkaa.

Lisätietoja antaa
Johtava rehtori Maria Taipale, puh. 044 705 7601


Ammatillisten oppilaitosten ja teknologiayritysten yhteinen tapahtumapäivä

TeknologiaTiistai 29.11.2016 kauppakeskus Myllyssä

22.11.2016

TeknologiaTiistai näkyy 29.11.2016 kaikkialla Suomessa. Valtakunnallisia paikkakuntakohtaisia tapahtumia, joissa ammatillisen koulutuksen uudistaminen kone- ja tuotantotekniikan opetuksessa tehdään näkyväksi, järjestetään lähes 50 paikkakunnalla yhteistyössä oppilaitosten ja yritysten kesken!

Ammatilliset oppilaitokset koko Suomessa järjestävät yhdessä teknologiateollisuuden yritysten kanssa TeknologiaTiistai-tapahtuman 29.11.2016. Mukana oppilaitoksia ja yrityksiä aktivoimassa sekä valtakunnallisen päivän toteutuksen tukemisessa on ollut Teknologiateollisuus ry. Päivän tarkoituksena on esitellä laajasti kone- ja tuotantotekniikan opiskelua ja oppilaitoksia sekä ammattiosaajien työtä ja työpaikkoja.

Kone- ja tuotantotekniikka tänään

Laivanrakennus on monille tuttua ja otsikoissa usein näkyvissä. Kone- ja tuotantotekniikka on myös paljon muuta: robotiikka, tuote- ja projektisuunnittelu sekä kestävä kehitys ovat jokapäiväinen osa alan opiskelua ja työtä. Eikä pidä unohtaa 3D-tulostusta ja koodausta saati hitsausta ja sorvausta, joita ilman ei laivojakaan rakenneta.

TeknologiaTiistai -päivän aikana yleisölle on tarjolla monipuolisesti tietoa ammatillisesta koulutuksesta sekä ammattiosaajista, osaamistarpeista ja työpaikoista.

Raision seudun koulutuskuntayhtymän, Turun ammatti-instituutin ja Turun ammattikorkeakoulun opiskelijat esittelevät Turussa kauppakeskus Hansassa ja Raisiossa kauppakeskus Myllyssä alan koulutusta kello 14 – 19. Lisäksi esillä on paikallisten yritysten laitteita ja koneita. Vierailijoilla on mahdollisuus esimerkiksi kokeilla 3D-tulostuskyniä tai robottien ohjaamista sekä tutustua loistoristeilijöiden pienoismalleihin. Kauppakeskustempausten lisäksi Turun Koneteknologiakeskuksessa Lemminkäisenkadulla on avoimet ovet klo 12 – 16. Keskuksessa pääsee tutustumaan koneteknologian laitteisiin sekä oppilaitosten ja yritysten yhteiseen innovatiiviseen oppimisympäristöön. Päivän tapahtumat ovat kaikille avoimia.

TeknologiaTiistai tulee olemaan vuosittainen valtakunnallinen tapahtuma, jossa yläkoulun opettajat, oppilaat ja vanhemmat pääsevät tutustumaan kone- ja tuotantotekniikan ammatillisen koulutuksen sekä teknologiateollisuuden yritysten tarjoamiin opiskelu- ja työmahdollisuuksiin.


Eväitä elämälle – nuoret auttavat nuoria oppilaitoksen ja kaupan yhteistyöllä

15.11.2016

Eväitä elämällePelastakaa Lapset ry:n Eväitä Elämälle -ohjelman varainkeruulle on saatu vahvaa pontta oppilaitoksen ja kaupan yhteistyöstä. Viime keväänä Pelastakaa Lapset ry ja Raision seudun koulutuskuntayhtymä käynnistivät pilotin, jossa ammatillisen koulutuksen opiskelijat valjastettiin promootio- ja varainhankintatyöhön teemalla
 ”nuoret auttavat nuoria”. Tulokset olivat niin positiivisia, että yhteistyö laajenee tänä syksynä. Kumppanina ovat Lidlin myymälät Turun seudulla.

Pelastakaa Lapset ry:n kumppanina toimii Raision seudun koulutuskuntayhtymä,
jonka opiskelijat saavat koulutusta kolmannen sektorin ja Pelastakaa Lapset ry:n toimintaan ja toteuttavat sen jälkeen Lidlin Turun seudun myymälöiden pullonpalautuspisteissä promootiotempauksia auttaen ja neuvoen asiakkaita hyväntekeväisyysarpajaisiin osallistumisessa.

Ideana arpajaisissa on, että kun palauttaa pantillisia pulloja ja tölkkejä, voi automaateissa valita Eväitä Elämälle – hyväntekeväisyysarvonnan. Osallistumalla arpajaisiin asiakas tukee Pelastakaa Lasten toimintaa. Varat kohdennetaan alueen syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten hyväksi tukemalla heidän opintojaan ja harrastuksiaan. Hyvän mielen lisäksi asiakas itsekin voi hyötyä, sillä palkintona arpajaisissa on 5 – 100 000 euron lahjakortteja.

– Opiskelijat saavat projektin kautta arvokasta kokemusta työelämästä, järjestötoiminnasta ja asiakaskohtaamisesta. Myös osaamispisteitä kertyy sekä kontakteja paikallisiin kauppiaisiin. Viimekeväisen pilotin myötä pari opiskelijaa sai työpaikankin, kertoo Rasekon yritystoiminnan opettaja Ari Tornberg.

– Tässä yhteistyössä yhdistyy monia kaupalle ja Lidlille tärkeitä asioita. Palautusarpajaisissa hyvä kiertää monella tapaa: pullojen materiaali kierrätetään, syrjäytymisvaarassa olevat nuoret saavat tukea ja samalla nuoret promoottorit pääsevät tutustumaan työelämään ja kaupan alaan, kertoo Lidlin vastuullisuusasiantuntija Maija Järvinen.

Promootiot tapahtuvat Lidlin myymälöissä Turussa, Naantalissa, Raisiossa, Liedossa ja Kaarinassa to 17.11., la 19.11., ma 21.11. ja to 24.11. klo 14 -19.

Lisätietoja antavat:
Kari Veijonen, Pelastakaa Lapset ry, puh. 0500 824 605
Maija Järvinen, vastuullisuusasiantuntija, Lidl, puh. 09 2345 6400
Ari Tornberg, Raseko, puh. 044 705 7502

Pelastakaa Lapset ry on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton, vuonna 1922 perustettu kansalaisjärjestö, joka edistää lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa ja maailmalla. Raseko Raision seudun koulutuskuntayhtymä on vahva, itsenäinen ja valtakunnallisesti tunnustettu monialainen ammatillisen koulutuksen järjestäjä. Rasekossa kampanja toteutetaan osana ESR-rahoitteista Innostamo-hanketta, jonka tavoitteena on kehittää opiskelijoiden oppimista työelämässä toteutettavien projektien avulla. Lidl on Suomen kolmanneksi suurin päivittäistavaraketju. Lidlin konseptin ydin on parhaan hinta-laatusuhteen tarjoaminen asiakkaille iloisesti palvellen. Lidl-myymälöitä on tällä hetkellä 155 Hangosta Sodankylään.


Rasekon johtava rehtori AMKEn hallitukseen

2.11.2016

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:lle valittiin eilen uusi hallitus vuosiksi 2017 – 2019. Uudessa hallituksessa on mukana Rasekon johtava rehtori Maria Taipale.

Amken hallitus

– Ammatillinen koulutus elää suurta murrosta. Luottamustehtävä AMKEn hallituksessa on näköalapaikka ja innostuneena otan haasteen vastaan. Ammatillisen koulutuksen hyväksi tehtävä työ kannattaa ja olen valmis tähän sitoutumaan, Maria Taipale kertoo.

AMKEn hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtajana työskentelevä Leena Linnainmaa. Hallitukseen valittiin myös
Antti Lehmusvaara, Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymä
Juha Ojala, Työtehoseura
Hannu Koivula, Ammattiopisto Luovi
Helena Koskinen, Tampereen seudun ammattiopisto
Jouni Pitkänen, Oulun Aikuiskoulutuskeskus Oy
Vesa Saarikoski, Jyväskylän koulutuskuntayhtymä
Riikka-Maria Yli-Suomu, Espoon koulutuskuntayhtymä Omnia

AMKEn toiminnan painopisteet ovat ammatillisen koulutuksen edellytysten varmistaminen, ammattiosaaminen 2025 tulevaisuuskuvan luominen, yhteisten tavoitteiden tunnistaminen työnantajina sekä ammatillisen koulutuksen kansainvälistymisen tukeminen. Hallitus päättää tavoitteista ja linjauksista.

www.amke.fi


Spiraaleja ja kulkusia Itämeren rannoilta 29. – 30.10.2016

24.10.2016

Muinaisia tekstiilejä, tekniikoita ja materiaaleja -seminaari Liedon Vanhalinnassa 29. – 30.10.2016

Liedon Vanhalinnassa järjestetään lokakuun viimeisenä viikonloppuna seminaari, jonka aiheena ovat myöhäisrautakauden ja varhaiskeskiajan tekstiilit. Seminaari on tarkoitettu tekstiilialan ammattilaisille ja yrittäjille sekä alasta kiinnostuneille ja sille aikoville. Ensimmäinen seminaaripäivä täyttyy luennoista, toisena päivänä keskitytään käytännön harjoituksiin työpajoissa.

Pronssilangasta kierretyt pienet spiraaliputket ja niistä kootut koristeet olivat tuhat vuotta sitten tyypillisiä vaatteiden somisteita Itämeren itärannoilla. Spiraalikoristelu yhdisti itämerensuomalaisia kansoja ja baltteja, minkä vuoksi seminaariin on kutsuttu esitelmöitsijöitä myös Virosta ja Latviasta. Heidän esitelmiensä aiheina ovat spiraalikoristeiden valmistusmenetelmät ja uudet pukurekonstruktiot.

Seminaarin kotimaisten esitelmien aiheina ovat Turun linnan kaivauksissa löytynyt erikoinen karhu-kuvioinen kirjontatekstiili, lankojen värjääminen rautakaudella, Maskusta Humikkalan kalmistosta löytynyt ’Suomen hienoin’ kuviollinen lautanauha sekä hahmotelma myöhäisrautakautisesta miehenpuvusta. Pukuun kuuluu kulkusnapeilla kiinnitettävä takki.

Seminaarin yhteydessä avataan Vanhalinnan museossa Vasken välkettä Viron vaatteissa -kuvanäyttely. Aiheesta on tehty myös suomenkielinen julkaisu.

Vanhalinnan seminaarin järjestelyistä vastaavat Raision seudun koulutuskuntayhtymä ja sen opiskelijat osana ESR-rahoitteista Innostamo-hanketta, Vanhalinnan museo sekä Turun yliopiston arkeologian oppiaine. Seminaarin ideoijina ovat talkoilleet kouluttaja Hannele Köngäs, tekstiilitutkija ja tietokirjailija Helena Honka-Hallila sekä arkeologi Jaana Riikonen.

Ulkomaalaiset esitelmöitsijät luennoivat jo seminaaria edeltävänä perjantaina 28.10.2016 Mynämäellä Rasekon ammattiopistossa (Vehmaantie 111, Mynämäki). Media on tervetullut paikalle klo 12 – 13. Luentoon liittyvät tiedustelut: Elina Laitinen, puh. 044 705 7585, elina.laitinen@raseko.fi

Median edustajat ovat tervetulleita myös tutustumaan seminaarin ja työpajojen kulkuun Vanhalinnassa la – su 29. – 30.10.2016.

Kulkustakkinen miehenpuku ja Kaarinan naisen muinaispuku esitellään suurelle yleisölle tiistaina 1.11.2016 klo 18 Raision kirjaston Martinsalissa. Rautakautisesta pukeutumisesta kertovat Jaana Riikonen ja miehenpuvun valmistanut Helena Honka-Hallila.

Seminaariin liittyvät tiedustelut:

Helena Honka-Hallila, puh. 050 354 9537, anheho(at)saunalahti.fi
Jaana Riikonen, puh. 044 533 8181, jaana.riikonen(at)kaioksanen.fi

Lue lisää: https://www.raseko.fi/spiraaleja-ja-kulkusia/


Rasekon ja alueen lukioiden Yhteishakuopas 2017 on ilmestynyt

17.10.2017

Lue Yhteishakuopasta täällä.


Viikolla 40 hyvinvointi loves digi Rasekossa

#RASEKOVOIHYVIN

30.9.2016

Rasekossa ymmärretään opiskelijoiden hyvinvointiin panostamisen merkitys. Ryhmäytyminen, hyvät vuorovaikutussuhteet, mahdollisuus vaikuttaa, opiskelua tukevat palvelut ja tarkoituksenmukaiset oppimisympäristöt sekä opiskelijan oma henkinen ja fyysinen terveydentila vaikuttavat kaikki opiskelukykyyn. Viikolla 40 toteutettavalla valtakunnallisella Hyvinvointivirtaa ammatilliseen koulutukseen -teemaviikolla aktivoidaan Rasekon opiskelijat pohtimaan omaa hyvinvointiaan sekä työ- ja toimintakykyään.

Hyvinvointivirtaa-viikon aikana toteutettavilla tapahtumilla pyritään siihen, että opiskelija oivaltaisi millaisin – usein pienin ja vaivattomin – keinoin omaa terveyttä ja hyvinvointia voi edistää. Teemoina esillä ovat mm. hyvä ravitsemus, toimivat vuorovaikutussuhteet sekä riittävä levon ja liikunnan suhde. Hyvinvointiviikko on valtakunnallinen ja teemapäiviä toteutetaan yhteensä lähes sadassa oppilaitoksessa. Rasekon tempaukset toteutetaan Raision Eeronkujan ja Purokadun toimipisteissä. Lisäksi maanantaina 3.10.2016 klo 10 – 18 Raision kirjaston pihalla vierailee Matka hyvään kuntoon –kiertueen hyvinvointirekka, josta kuka tahansa työikäinen voi varata ajan oman kuntoindeksinsä testaamiseen.

Hyvinvointi loves digi

Hyvinvointivirtaa-viikon yhteydessä Rasekossa vietetään myös digi-viikkoa, jonka aikana opetuksessa ja oppimisessa painotetaan normaaliakin enemmän digitaalisten medioiden, kanavien ja sosiaalisten yhteisöjen hyödyntämistä. Viime syksynä uusiutuneissa ammatillisen peruskoulutuksen opetussuunnitelmissa digitaalisten taitojen merkitys korostuu. Niinpä myös Rasekossa on alettu yhä enemmän hyödyntää esimerkiksi kuvia, videoita ja pelejä opetuksessa. – Teknologian käyttö ei kuitenkaan ole itseisarvo vaan perustana on pedagoginen tarkoituksenmukaisuus, sanoo Rasekon kehittämispäällikkö Olli Vuorinen. – Viikon aikana henkilökunnalle ja opiskelijoille järjestetään erilaisia tietoiskuja digitaalisuuden saralta ja datanomiopiskelijamme pitävät myös kaikille avoimen Näppärästi netissä –opastuksen Raision kirjastossa tiistaina 4.10.2016 klo 12 – 14.30. Silloin kuka tahansa voi tulla hakemaan neuvoja vaikkapa sähköpostin tai verkkopalveluiden käyttämiseen.

Tarkempia tietoja
Hyvinvointiviikon sisällöstä ja aikatauluista saa

  • Purokadun osalta opinto-ohjaaja Heli Aaltoselta, puh. 040 566 3019
  • Eeronkujan osalta opinto-ohjaaja Eeva-Maria Kalliolta, puh. 044 705 7616

Digiviikosta lisää kertoo

  • kehittämispäällikkö Olli Vuorinen, puh. 040 716 1312

rasekovoihyvin_3


Raseko oli mukana valtakunnallisessa mielenilmauksessa

AMMATILLINEN KOULUTUS LIIKKEESSÄ

22.8.2016 Raseko ammatillisen koulutuksen puolesta

Raseko Raision seudun koulutuskuntayhtymän ammatillisen koulutuksen opiskelijat, opettajat ja henkilökunta osallistuivat valtakunnalliseen ammattiosaamisen tempaukseen maanantaina 22.8. klo 12 Rasekon Eeronkujan toimipisteen pihalla.

Kyseessä oli Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n, Suomen Ammattiin Opiskelevien Liiton SAKKI ry:n, Suomen Opiskelija-Allianssin OSKU ry:n ja Opetusalan ammattiliitto OAJ:n yhteinen ponnistus, jonka tarkoituksena oli luoda hyvää yhteishenkeä vaikeina aikoina, tuoda esille ammatillisen koulutuksen eri-ikäisille opiskelijoille ja alueen elinkeinoelämälle tarjoamat monipuoliset mahdollisuudet sekä korostaa ammatillisen koulutuksen ja ammattiosaamisen merkitystä. Sanoma on että ilman ammattiosaajia Suomi pysähtyy, joten ammatillisen koulutuksen laadusta ja vetovoimasta on huolehdittava.

Rasekon ammattiopistossa lukuvuoden ovat aloittanut runsaat 500 ensimmäisen vuoden ja osin toisen vuoden opiskelijaa. He osallistuivat tempaukseen muodostamalla koulutusalakohtaisin tunnusvärein itsestään RASEKO-kirjaimet. RASEKO kouluttaa monialaisesti ja tuloksekkaasti yli 2000 nuorta ja aikuista joka vuosi.

Ammatillinen koulutus on tietoinen valinta

Ammatillisessa oppilaitoksessa opiskelevilla on selkeä suunnitelma työelämän suhteen. Selvitysten mukaan ammatillinen koulutus edistää työllistymistä ja amislaiset haluavat nopeasti töihin. Ammatillisen koulutuksen opiskelijat myös ovat tyytyväisiä koulutukseensa.

Opetus-ja kulttuuriministeriön teettämän koulutuksen mielikuvatutkimuksen mukaan 83 prosenttia yrityspäättäjistä ja työnantajista ennustaa työmarkkinoille tulevaisuudessa pulaa tekijöistä ja 56 prosenttia uskoo ammatillisen koulutustarpeen kasvavan lähivuosina.

  • Ajankohta leikkauksille ennen ammatillisen koulutuksen reformia ja lainmuutosta on mahdollisimman huono. Etupainotteisen leikkauksen vuoksi koulutuksen järjestäjien sopeutuminen vähenevään rahoitukseen vaikeuttaa toiminnan kehittämistä, toteaa johtava rehtori Maria Taipale.

Tempauksen yhteydessä AMKE, Sakki, OSKU ja OAJ luovuttavat opetus- ja kulttuuriministerille yhteisen kannanoton ammatillisen koulutuksen puolesta. Lausunnolla olevan lakiesityksen mukaisesti vuoden 2017 ammatillisen peruskoulutuksen rahoitukseen tehdään valtakunnallisesti pysyväksi tarkoitettu 190 miljoonan euron leikkaus. Se vastaa 18 000 ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijapaikkaa. Hallituksen esittämä vuoden 2017 ammatillisen koulutuksen leikkaus vähentää Raision seudun koulutuskuntayhtymän rahoitusta noin 1,4 miljoonaa euroa vuositasolla.

Lisätiedot
Maria Taipale, johtava rehtori, puh. 044 705 7601, maria.taipale@raseko.fi
Raision seudun koulutuskuntayhtymä | www.raseko.fi


Opintojen alkamisajat syksyllä 2016

27.6.2016

Mynämäen toimipiste / käsi- ja taideteollisuusala
Vehmaantie 111, Mynämäki
–        Ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijat aloittavat 11.8.2016 klo 9.00
–        Kolmannen vuoden opiskelijat 1.9.2016 klo 8.30

Naantalin toimipiste / sosiaali- ja terveysala
Opintie 4, Naantali
–    Ensimmäisen vuoden opiskelijat 11.8.2016 klo 9.15 (näyttötutkinto-opiskelijat ja yo-pohjaiset)
–    Kolmannen vuoden opiskelijat  11.8. 2016 klo 10.00.

Raision toimipiste/hotelli-, ravintola- ja catering-ala
Eeronkuja 3
–    Ensimmäisen vuoden opiskelijat 11.8.2016 klo 10, kokoontuminen liikuntasalissa
–    Toisen ja kolmannen vuoden pienryhmien opiskelijat 11.8.2016 klo 10, kokoontuminen osastolla
–    Toisen ja kolmannen vuoden opiskelijat maanantaina 29.8. klo 9.00 kokoontuminen osastolla

Raision toimipiste / tekniikka ja luonnontieteet
Eeronkuja 3 & 4, Raisio
–    Ensimmäisen vuoden opiskelijat 11.8. klo 9, kokoontuminen liikuntasalissa (Eeronkuja 3)
–    Toisen ja kolmannen vuoden opiskelijat maanantaina 29.8 klo 9.00 omilla osastoilla

Raision toimipiste / liiketalous
Purokatu 1
–    Ensimmäisen vuoden opiskelijat 11.8. klo 9, luokat 215-217
–    Toisen vuoden opiskelijat 11.8. klo 10, luokat 215-217
–    Kolmannen vuoden opiskelijat 29.8.  klo 9, luokat 215-217

Raision toimipiste / käsi- ja taideteollisuusala (vaatetus)
Purokatu 1, Raisio
–    Ensimmäisen vuoden opiskelijat 11.8.  klo 9, luokat 215-217
–    Toisen ja kolmannen vuoden opiskelijat 11.8. klo 10 , luokat 215-217

Raision toimipiste / sosiaali- ja terveysala
Purokatu 1, Raisio
–    11.8.2016 klo 9 Karpalo, ruokasali, peruskoulupohjaiset ensimmäisen ja toisen vuoden opiskelijat

LUE PÄIVITTÄISTÄ TYÖSKENTELYÄ KOSKEVAT OHJEET!


Kevään 2016 Yhteishaun valintatulokset julkaistaan 16.6.2016

14.6.2016

Yhteishaun valintatulokset ovat julkaistavissa aikaisintaan 16.6. Valintatuloksiin pääset tästä >>


Nyt myös tekniikkaa – Rasekossa on syksystä alkaen tarjolla uusia näyttötutkintoon valmistavia koulutuksia

Uusi ammatti ja uusi työ – ammatillisen aikuiskoulutuksen kautta

23.5.2016

Taantumaa tai ei, tietyt alat työllistäisivät koko ajan, jos vain olisi osaavia työntekijöitä. Kone- ja metalliala, puhdistuspalveluala sekä toimistoala työllistävät hyvin, mutta osaajista näyttää olevan pulaa. Raision seudun koulutuskuntayhtymä (Raseko) vastaa alueen työelämän tarpeisiin ja aloittaa syksyllä useita uusia näyttötutkintomuotoisia koulutuksia työvoimaa tarvitseville aloille.

Työelämä tarvitsee osaajia ja osaajat työpaikkoja. Ammatillisen aikuiskoulutuksen ja suoritetun näyttötutkinnon kautta työpaikka saattaa löytyä hyvinkin pian. Vastauksena työmarkkinoilta nousseeseen tarpeeseen Rasekossa koulutetaan jatkossa aikuisia myös kone- ja metallialalle, puhdistuspalvelualalle sekä kiinteistöpalvelualalle.

– Saamme säännöllisin väliajoin yhteydenottoja työnantajilta, jotka tiedustelevat osaajia töihin. Laajennamme tarjontaamme aikuiskoulutuksessa ja näyttötutkinnoissa juuri tästä syystä kone- ja metallialalle, kiinteistöpalvelualalle sekä puhdistuspalvelualalle. Meillä on mahdollista aloittaa kyseisillä aloilla jatkossa kokopäivätoimiset opinnot tai oppisopimusopinnot oman työn ohessa ja suorittaa joustavasti näyttötutkinto, kertoo Rasekon aikuisopisto Timalin rehtori Marjatta Lennala.

Metallityö H. Turunen Oy:n Jussi Turunen on ollut aiemmin yhteydessä ammatillisen koulutuksen järjestäjään ja tiedustellut osaajia suoraan oppilaitoksesta. – Etsin aiemmin työhön osaajaa. Löysin sellaisen oppilaitoksen kautta. Tärkeintä monipuolisen perusosaamisen lisäksi on kuitenkin aina se, että henkilöllä on motivaatio ja hyvä asenne tehdä laadukasta jälkeä. Otimme juuri työhön vasta perustutkinnon suorittaneen henkilön. Yleensäkin olen alalta kuullut, että töitä riittää ja kiire on niillä, jotka taantuman jälkeen ovat vielä toiminnassa.

Varsinais-Suomen ELY-keskus tekee tiivistä työtä työelämän ja koulutuksenjärjestäjien kanssa. Ammatillinen koulutus on todettu sielläkin hyväksi poluksi monelle ammatinvaihtajalle tai muutoin työtä hakevalle.

– Työnhakijan oma motivaatio hakea alan töitä on tietenkin numero yksi työllistymisessä. Kuitenkin työllistymistä edesauttaa merkittävästi ammatillinen koulutus. Olemme tehneet pitkään yhteistyötä eri koulutuksen järjestäjien kanssa ja huomanneet, että pidemmät koulutukset suoraan tietylle alalle kohdennettuna auttavat työllistymisessä. Rasekon kanssa yhdessä olemme tehneet hyvää työtä toimistoalan työvoimakoulutusten kanssa, josta hyvänä esimerkkinä on Taloushallinnon osaaja -koulutus. Kyseisen koulutuksen kautta on saatu hyvä työelämän tarpeita vastaava osaamisen taso ja työllistytty yrityksiin sekä tilitoimistoihin. Lyhytkurssit eivät aja samaa asiaa. Tehokas teoriaopetus ja pitkä työssäoppiminen sekä mahdollisuus näyttää osaaminen suorittamalla alan näyttötutkinto auttavat työllistymisessä, kertoo Varsinais-Suomen ELY-keskuksen koulutusasiantuntija Petri Järvinen.

Lisätietoja uusista koulutuksista antaa
Piia Vuorio, aikuiskoulutuspäällikkö, Rasekon aikuisopisto Timali, puh. 040 842 1385, piia.vuorio@raseko.fi


Onko rikkaruohoilla, myynnillä ja sosiaalisella medialla jotain yhteistä?

Raseko Sales Park

3.5.2016

Tiistaina 10.5.2016 klo 10 – 14 Logomossa järjestettävä Raseko Sales Park –messutapahtuma yhdistää asiantuntijat, yritykset ja työntekijät sekä ammatillisen aikuiskoulutuksen. Tarjolla on tiukkaa asiaa monesta aiheesta, mutta rennommalla twistillä. Jethro Rostedt opastaa myynnin saloihin ja Somecon asiantuntija antaa vinkkejä asiakkaiden tavoittamiseen sosiaalisen median keinoin. Ravintola-alan ihmisille ja kaikille muille luonnonantimista kiinnostuneille tarjolla on kokki ja villiyrttiekspertti Päivi Lehtosen luento trendikkäiden villiyrttien käyttämisestä ravintolassa ja kotona.

Raseko Sales Parkissa tapahtuu koko päivän ajan. Asiantuntijapuheenvuorojen lisäksi paikalla on eri alojen ammattilaisia seuranaan koulutuksen vahvat osaajat. Yrittäjyyden ja johtamisen messupisteellä messukävijä voi tavata businessenkelin sekä yrityskummeja ja keskustella omista liikeideoistaan tai erilaisista rahoitusmahdollisuuksista. Somistuksen pisteellä annetaan ideoita kevään juhliin kattausten myötä, ravintola-alan pisteellä voi harjoitella itse vihanneskoristeiden tekemistä ja pääsee maistelemaan Kotipellon puutarhan Mimis-yrttejä.  Valmistuvien artesaaniopiskelijoiden uniikki pukunäytös Shades of Carnival lumoaa ja ehtivätpä opiskelijat neuvoa vieraita solmukkeiden ja huivien solmimisessakin.

– Haluamme antaa kaikille mahdollisuuden tutustua palvelualoihin kiinnostavasti ja käytännönläheisesti. Samalla tarjoamme työantajille, työntekijöille ja alan opinnoista tai yrittäjyydestä kiinnostuneille mahdollisuuden kysyä ja keskustella ammatilliseen aikuiskoulutukseen ja oppisopimukseen liittyvistä asioista, myös niihin liittyvistä myyteistä, kommentoi Raision oppisopimustoimiston johtava koulutustarkastaja Markku Rantala.

Kutsu

Kutsumme yleisön ja medioiden edustajat mukaan tutustumaan aikuiskoulutuksen ajankohtaisiin asioihin sekä nappaamaan vinkkejä vaikkapa niiden ”rikkaruohojen” eli voikukkien, siankärsämöiden, apiloiden ja piharatamoiden kitkemiseen – lautaselle. Jokainen voi valita itselleen sopivan ajan vierailla messuilla tai tulla mukaan menoon vaikka koko päiväksi. Ohjelmaa Logomossa on klo 10 – 14 ja tarkka ohjelma löytyy Facebookista Raseko Sales Park -tapahtumasta tai Rasekon nettisivuilta www.raseko.fi/raseko-sales-park.


Kokemuksia yrittäjyydestä käsi- ja taideteollisuusalalla

Onko mielessäsi käsi- ja taideteollisuusalan yrittäjyys? Mietitkö, uskallatko ryhtyä yrittäjäksi? Onko kannattava yrittäminen alalla mahdollista? Miten kauan kestää, että yritystoiminnasta tulee kannattavaa? Miten tärkeää on brändin rakentaminen? Olisiko järkevää perustaa osuuskunta?

Järjestämme avoimen luentopäivän aiheesta keskiviikkona 18.5.2016 Raision kirjaston Martinsalissa klo 9.30 – 13.30.

Jos yrittäjyys kiinnostaa ja mielessäsi pyörii siihen liittyviä kysymyksiä, tule kuulemaan elävän elämän kokemuksia yrittäjänä toimimisesta.

Kokemuksiaan kertovat mm. Saana ja Olli, korupaja Vaskikäärme,  Varsinais-Suomen Vuoden nuori yrittäjä 2016 Johanna K. Design sekä Turunmaan korjausrakentamisosuuskunta.

Seuraa näitä sivuja, tarkempi aikataulu julkaistaan lähempänä tapahtuma-ajankohtaa. Lue lisätietoja täältä >>


Rasekon ammattiopiston käsi- ja taideteollisuusala aloittaa uuden ammattialan koulutuksen

21.4.2016

Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkintoa (artesaani) voi opiskella Rasekossa usealla ammattialalla: tekstiili, vaatetus, korjausrakentaminen, puu, metalli ja muinaistekniikka. Nyt aloitamme syksyllä myös artesaanisepän koulutuksen! Sepän koulutuksen aikana tutustutaan metallien ja muiden kovien materiaalien ominaisuuksiin sepän näkökulmasta. Koulutuksen tavoitteena on oppia sepäntyön perusmenetelmät ja niiden soveltaminen tuotteiden valmistamisessa. Opitun pohjalta suunnitellaan ja valmistetaan pääosin taottuja tuotteita, joihin voidaan toteuttaa elementtejä pakottamalla, koneistamalla tai valamalla. Perinteisten valmistustekniikoiden lisäksi on mahdollisuus kokeilla erilaisten materiaalien, esimerkiksi puun, nahan, lasin tai muovin yhdistämistä esineeseen toimivaksi kokonaisuudeksi.

Koulutus alkaa elokuussa 2016 ja haku siihen kestää 5.8.2016 asti! Lue lisää täältä>>


 

Eväitä elämälle – nuoret auttamassa nuoria uudenlaisella konseptilla

Pelastakaa lapset ry, Raision seudun koulutuskuntayhtymä ja Kesko pilotoivat yhteistyötä

12.4.2016

Pelastakaa Lapset ry:n Eväitä elämälle -ohjelman varainkeruulle haetaan tänä keväänä pontta uudenlaisella tavalla. Järjestö on aloittanut Varsinais-Suomessa pilotin oppilaitosyhteistyöstä, johon liittyy tiiviisti myös Kesko paikallisten K-supermarketkauppiaiden kautta.

Pilotissa ammatillisen koulutuksen opiskelijat valjastetaan promootio- ja varainhankintatyöhön teemalla ”nuoret auttavat nuoria”. Pelastakaa Lapset ry:n kumppanina toimii Raision seudun koulutuskuntayhtymä, jonka opiskelijat saavat koulutusta kolmannen sektorin ja Pelastakaa Lapset ry:n toimintaan erityisesti ja toteuttavat sen jälkeen K-supermarkettien pullonpalautuspisteissä promootiotempauksia auttaen ja neuvoen asiakkaita pullonpalautusarpajaisiin osallistumisessa.

Ideana arpajaisissa on, että kun palauttaa pantillisia pulloja ja tölkkejä, voi automaateissa valita Eväitä Elämälle -hyväntekeväisyysarvonnan. Osallistumalla arpajaisiin asiakas tukee Turun seudun Pelastakaa Lapset -järjestön toimintaa. Varat kohdennetaan alueen syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten hyväksi tukemalla heidän opintojaan ja harrastuksiaan.

Oppilaitosyhteistyöpilotin tavoitteena on löytää toimintamalli, jonka voi monistaa K-kauppiaille ja ammatillisen koulutuksenjärjestäjille valtakunnallisesti.

  • Opiskelijat saavat projektin kautta arvokasta kokemusta työelämästä, järjestötoiminnasta ja asiakaskohtaamisesta, kertoo Rasekon yritystoiminnan opettaja Ari Tornberg. – Myös osaamispisteitä kertyy sekä kontakteja paikallisiin kauppiaisiin.
  • Eväitä Elämälle -ohjelma on ollut Pelastakaa Lapset ry:n Turun alueen paikallisyhdistysten toiminnassa viime vuosina keskeinen toimintamuoto. Tulokset ovat olleet niin myönteisiä, että Turun, Raision ja Naantalin yhdistykset päättivät yhdistää voimansa ja toteuttaa historiansa laajimman yhteistyöhankkeen ohjelman hyväksi. Olemme erittäin kiitollisia Rasekolle ja alueen K-supermarketkauppiaille, että näin laajalla yhteistyöllä voidaan auttaa syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja nuoria Turun alueella, kiittää puheenjohtaja Kirsti Ihander Naantalin Pelastakaa Lapset ry:stä.
  • Pullonpalautusarpajaisista hyötyvät sekä autettavat että auttajat. Palautusarpajaiset tukevat K-ruokakauppojen tekemää pitkäjänteistä vastuullisuustyötä tarjoamalla myös asiakkailleen helpon tavan tehdä hyvää nuorten auttamiseksi. Toisaalta konsepti tuo myös jännittävän ja elämyksellisen asiakaskokemuksen Turun ja lähialueen K-supermarketeihin, kertoo Keskon vastuullisuuspäällikkö Timo Jäske.

Kutsu

Kutsumme medianne edustajan tutustumaan pilottiin. Promootiot tapahtuvat paikallisissa K-supermarketeissa ke 13.4., to 21.4., la 23.4. ja pe 29.4. (ark klo 14–19, la klo 11–16). Yksi pilotin tärkeistä etapeista on Rasekon Purokadun toimipisteessä torstaina 21.4. pidettävä 24 h Yrittäjyysleiri, jonka aiheena on pilotin kehittäminen ja jalkauttaminen. Olette tervetulleita seuraamaan leiriä. Paras aika vierailulle on torstaina iltapäivällä, kun työ on päässyt kunnolla vauhtiin tai perjantai-aamuna, jolloin tuloksia puretaan ja parhaat ideat palkitaan. Leirillä on hyvä tilaisuus saada lisätietoa pilotista ja haastatella mukana olevia opiskelijoita. Tervetuloa!

Lisätietoja antavat
– Rasekon yritystoiminnan opettaja Ari Tornberg, puh. 044 705 7502
– Pelastakaa Lapset Naantalin paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Kirsti Ihander, puh. 0500 828 787
– Pelastakaa Lapset Raision paikallisyhdistyksen pj Tuulia Vihervuori, puh. 041 525 9176
– Pelastakaa Lapset Turun paikallisyhdistyksen pj Sirpa Salonen, puh. 050 364 4284
– Keskon vastuullisuuspäällikkö Timo Jäske, puh. 050 529 2028

Pelastakaa Lapset ry on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton, vuonna 1922 perustettu kansalaisjärjestö, joka edistää lapsen oikeuksien toteutumista Suomessa ja maailmalla.
Raseko Raision seudun koulutuskuntayhtymään kuuluvat Rasekon ammattiopisto, joka antaa monialaista ammatillista peruskoulutusta, Rasekon aikuisopisto Timali, jonka vastuulla on ammatillinen lisäkoulutus sekä oppisopimuksiin keskittynyt Raision oppisopimustoimisto. Rasekossa  kampanjaa toteutetaan osana Innostamo-hanketta, jonka tavoitteena on kehittää opiskelijoiden oppimista työelämässä toteutettavien projektien avulla.
Kesko on suomalainen kaupan alan pörssiyhtiö. Kesko toimii päivittäistavara-, rauta- ja erikois- sekä autokaupassa. Sen toimialat ja ketjut toimivat tiiviissä yhteistyössä kauppiasyrittäjien sekä muiden kumppaneiden kanssa. Eväitä elämälle –pilotissa mukana ovat K-supermarketit Manhattan, Raisio Center, UkkoPekka, Runosmäki, Lieto, Katariina, Annika, Hirvensalo, Kivikukkaro, Mynämäki ja Reimari.


 

Rasekolla vahva tarjonta yhteishaussa

29.2.2016

Raision seudun koulutuskuntayhtymä Raseko panostaa alueen nuorille tarjottaviin koulutuksiin. Rasekolla on viime viikolla alkaneessa ammatillisen koulutuksen ja lukioiden yhteisessä yhteishaussa tarjolla usean eri alan koulutuksia: liiketalous, sosiaali- ja terveysala, käsi- ja taideteollisuusala, hotelli-, ravintola- ja catering-ala sekä tekniikkaa erittäin monipuolisesti mm. rakennusalasta ajoneuvotekniikkaan ja kone- ja metallialaan. Niille, jotka haluaisivat sekä ammatillisen koulutuksen että ylioppilastutkinnon, on tarjolla kaksoistutkinto.

Rasekon vahvuutena on todella monipuoliset mahdollisuudet yksilöllisiin ammattipolkuihin: kansainväliset työssäoppimisjaksot, oppisopimuksen erilaiset vaihtoehdot sekä laajennetut työssäoppimiset ovat tarjonnassa.

– Rasekossa on erinomaiset edellytykset oppia ammattiin. Meillä on pätevät ja hyvät opettajat, puitteet kunnossa ja tiiviit yhteistyösuhteet työelämään. Kehitämme jatkuvasti toimintaa, koska haluamme huolehtia hyvin alueemme nuorten koulutusmahdollisuuksista, johtava rehtori Maria Taipale toteaa.

Rasekon ammattiopisto toimii Raisiossa, Naantalissa ja Mynämäellä. Kaikkiaan peruskoulu- ja ylioppilaspohjaisia aloituspaikkoja on ensi syksynä tarjolla 513 kappaletta.

RASEKON AMMATTIOPISTO, RAISION PUROKADUN TOIMIPISTE:
Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani (vaatetuksen ammattiala): pk 6, yo 3 paikkaa
Liiketalouden perustutkinto, merkonomi: pk 80, yo 24 paikkaa

RASEKON AMMATTIOPISTO, NAANTALIN OPINTIEN TOIMIPISTE:
Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja: pk 44, yo 24 paikkaa

RASEKON AMMATTIOPISTO, MYNÄMÄEN TOIMIPISTE:
Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani (metallin ammattiala): pk 4, yo 4 paikkaa
Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani (puun ammattiala): pk 4, yo 4 paikkaa
Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani (tekstiilin ammattiala): pk 4, yo 4 paikkaa
Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto, artesaani (korjausrakentamisen ammattiala): pk 4, yo 4 paikkaa

RASEKON AMMATTIOPISTO, RAISION EERONKUJAN TOIMIPISTE:
Autoalan perustutkinto, ajoneuvoasentaja: pk 36 paikkaa
Hotelli-, ravintola- ja catering-alan perustutkinto, kokki: pk 84 paikkaa
Kiinteistöpalvelujen perustutkinto, kiinteistönhoitaja: pk 18 paikkaa
Kone- ja metallialan perustutkinto, koneistaja, kunnossapitoasentaja, levyseppähitsaaja: pk 54 paikkaa
Rakennusalan perustutkinto, talonrakentaja: pk 36 paikkaa
Sähkö- ja automaatiotekniikan perustutkinto, automaatioasentaja: pk 18 paikkaa
Teknisen suunnittelun perustutkinto, suunnitteluassistentti: pk 18 paikkaa
Tieto- ja tietoliikennetekniikan perustutkinto, ict-asentaja: pk 18 paikkaa
Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto, datanomi: pk 18 paikkaa


Yhteishaku 23.2. – 15.3.2016

1.2.2016

Kaikki Rasekon peruskoulu- ja ylioppilaspohjaiset koulutukset löytyvät kevään 2016 yhteishaussa Rasekon ammattiopiston alta. Lue lisää tästä »


Mitä yhteistä on vaikkapa pakkauskoneilla, loistoristeilijöillä, roboteilla, 3D-tulostuksella, kuormausnostureilla ja hammaspyörävaihteilla? Kone- ja metalliala!

Teknologiateollisuus työllistää noin 30% koko Suomen työllisistä. Ala on kehittyvä, moderni, maineestaan huolimatta siisti ja hyvin palkattu. Ahkerille ja osaaville työntekijöille siis olisi kysyntää markkinoilla. Kuitenkin jostain syystä alaa hakeutuu opiskelemaan liian vähän nuoria.

Raseko järjesti keskiviikkoiltana yhteistyökumppaneidensa raisiolaisen Cargotecin, mynämäkeläisen Konepaja Timekan ja maskulaisen Oy M. Haloila Ab:n kanssa Teknologiaillan alueemme yläkoulujen oppilaille ja heidän huoltajilleen. Tarkoitus oli tuoda teknologialan yrityksiä, tuotteita, ammatteja ja työtehtäviä tutuksi nuorille, niin että he uskaltautuisivat hakeutumaan hyvin työllistävää kone- ja metallialaa opiskelemaan.

Tenologiailta RasekossaHaloilassa vieraili parin tunnin aikana toistakymmentä maskulaista nuorta ja muutama huoltaja, joille logistiikka- ja tuotantojohtaja Juha Vanhanen veti esittelykierroksia kokoonpano- ja testaushallien puolella. Vanhanen kertoi Haloilan tuotteista ja työmenetelmistä, valaisi sitä, millaista on työskennellä alalla ja erityisesti Haloilassa, ja mitä osaamista ja ominaisuuksia hyvältä työntekijältä kaivataan. Hän myös vinkkasi, että Haloila pyrkii kantamaan yhteiskuntavastuuta nuorista ja niinpä mm. kone- ja metallialan sekä sähköalan opiskelijoita ammattikouluista ja ammattikorkeakouluista pääsee Haloilaan työssäoppimaan ja harjoittelemaan. Kesätyöpaikkojakin on kymmenisen kappaletta jaossa ja myös yläkoululaisten tet-jaksoille kannattaa Haloilaan hakeutua.

Maskulaiset Patrik 15 v. ja Roni 16 v. ovat kiinnostuneet pääasiassa sähköalasta ja aikovat hakeutua ammattikouluun automaatioasentajakoulutukseen. Kummallakin pojista on kuitenkin jo pidemmällekin menevät suunnitelmat ja siksipä he haluavat suorittaa kaksoistutkinnon eli ylioppilastutkinnon yhtä aikaa ammatillisen tutkinnon kanssa. Jatko-opinnot insinööriksi siis siintävät mielessä. Pojat tulivat Teknologiailtaan tutustuakseen alan työtehtäviin ja työympäristöihin sekä Haloilaan erityisesti. Reippaasti he kierroksen jälkeen kävivätkin tiedustelemassa Juha Vanhaselta mahdollista kesätyöpaikkaa.

Kone- ja metalliala siis työllistää varsinkin Varsinais-Suomessa hyvin, joillain aloilla on kohta selvää työvoimapulaakin. Nyt kannattaa siis katsoa tulevaisuuteen ja hakeutua 23.2. alkavassa yhteishaussa opiskelemaan alan perustutkintoa Rasekon ammattiopistoon. Meiltä valmistuu valitun suuntautumisen mukaisesti joko koneistajaksi, kunnossapitoasentajaksi tai levyseppähitsaajaksi. Lue lisää www.raseko.fi/yhteishaku ja hae!

 Teknologiailta

KOMEa tulevaisuus -kampanja käynnissä

Valtakunnallisesti useissa ammatillisissa oppilaitoksissa on käynnistynyt KOMEa tulevaisuus -kampanja, jonka tavoitteena on saada kone- ja metallialalle uusia opiskelijoita ensi syksynä.  Aikaisemmin tiedotusmateriaalista ja sen tuottamisesta ovat vastanneet aikuiset, mutta KOMEa tulevaisuus -kampanjan suunnittelussa ovat olleet nuoret vahvasti mukana. Kampanjan kautta nykyiset kone- ja metallialan opiskelijat kertovat omista kokemuksistaan opiskelijoina, jakavat kuvia ja haastavat muita nuoria mukaan. Lisäksi kampanjan toteuttamisessa ovat mukana yritykset. Tavoitteena kampanjan kautta on vaikuttaa peruskoulun päättövaiheessa olevien nuorten ja heidän vanhempiensa mielikuviin kone- ja metallialasta ja houkutella alalle uusia opiskelijoita.

Kampanja käynnistyi Facebookissa loppiaisena ja kahdessa päivässä sillä oli jo lähes kaksisataa tykkääjää. Facebookin lisäksi kampanja näkyy Instagramissa ja muissa nuorten valitsemissa sosiaalisen median kanavissa.

Kampanja jatkuu sosiaalisessa mediassa koko kevään ja lisäksi KOMEa tulevaisuus näkyy kouluissa julistein ja tapahtumin. Osana kone- ja metallialan vetovoiman kasvattamista helmikuun alussa alan yritykset avaavat ovensa illalla ja mahdollistavat näin nuorten ja vanhempienkin vierailun tiloissaan – eri alueilla toteutetaan todellinen kone- ja metallialan taiteiden yö.

Kampanja on osa VetoVoimaa teknologia-aloille hanketta ja sen toteuttajatahot ovat Raision seudun koulutuskuntayhtymä, Varsinais-Suomessa Turun kaupungin sivistystoimialan projektitoimisto ja ammatillinen koulutus, Salon seudun koulutuskuntayhtymä, Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymä Novida, Länsirannikon Koulutus Oy WinNova, Koneteknologiakeskus Turku Oy sekä Turun ammattikorkeakoulu. Lisäksi kampanjan ovat liittyneet Tampereen seudun ammattiopisto Tredu, Koulutuskuntayhtymä Tavastia ja Sastamalan koulutuskuntayhtymä. Kampanjan tukijana on Teknologiateollisuus ry ja kampanja on osa valtakunnallista kone- ja metallialan markkinointia.

VetoVoimaa teknologia-aloille -hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto, Keski-Suomen ELY-keskus sekä toteuttajaorganisaatiot. Hanke on käynnistynyt heinäkuun alussa jatkuen vuoden 2017 loppuun.

Lisätietoja: www.koulutustakuu.fi/vetovoimaa


Kaikki tarvitsevat myyntiosaamista!
VOICE OF SALES KAJAHTAA LOGOMOSSA 21.1.

13.1.2016

Myynnin arvostusta ja osaamista innovatiivisin toimintamallein levittävän, Euroopan sosiaalirahaston rahoittaman MILLI-hankkeen päätapahtuma Voice of Sales järjestetään torstaina 21.1.2016 klo 11 alkaen Logomossa.

Tapahtumassa parhaat lukiossa ja ammattikoulussa opiskelevat retoriikan mestarit kisaavat vaikuttavimman hissipuheen pitämisestä ja enemmän visuaalisesti suuntautuneet kilpailevat hohdokkaimman myyntiposterin suunnittelijan tittelistä.

Päälavalla nähdään hissipuhekilpailun lisäksi videoituja tarinoita myyntikokemuksista sekä business to business –myynnin näytteitä. Puhekilpailun finaalissa kunkin oppilaitoksen karsinnoista jatkoon päässeet opiskelijat puhuvat tuomarin ja yleisön pyörryksiin 1-3 minuutin hissipuheillaan. Arvovaltainen tuomaristo, johon kuuluvat mm. IKEAn ja yrittäjähenkisen opiskelijaverkosto BOOST Turun edustajat, valitsee voittajan. Yleisö saa äänestää oman suosikkinsa. Kilpailujen lomassa nähdään videoita myynnin tarinoista ja Turun ammattikorkeakoulun myyntityön opiskelijat tuovat esille yritysmyynnin hienouksia. Tapahtuman juontaa Aki Linnanahde.

Yritystorilla suuret ja pienet yritykset esittelevät toimintaansa ja tarjoamiaan uramahdollisuuksia. Esillä ja yleisön äänestettävissä ovat myös finaaliin päässeet myyntiposterit. Oman osaamisensa myyntitaitoja nuoret pääsevät kokeilemaan rekrytointikulmassa, jossa kesätyöntekijöitä hakevat yritykset kohtaavat pikadeittityyliin kesätyöpaikkoja etsivät, työhaastatteluihin valmentautuneet ja ansioluettelonsa mukaan ottaneet opiskelijat.

Milli-hanke

Milli-hankkeen tavoitteena on lisätä myynnin arvostusta, osaamista ja ymmärrystä erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa. Työllistymiseen, työelämässä menestymiseen ja elämänhallintaan omien ajatusten, osaamisen ja tekemisten esille tuomisen taidoilla on olennainen merkitys. MILLI-hanke kehittää toimintamallia, jossa perehtyminen myynnin eri osa-alueisiin tehdään kiinnostavalla ja normaalista opetussuunnitelmasta poikkeavalla tavalla. Menetelmiä ovat mm. myyntiin liittyvät kilpailut ja opi opettamalla –konsepti.

Milli-hanketta ja Voice of Sales –tapahtumaa ovat toteuttamassa Turun ammattikorkeakoulu, Raision seudun koulutuskuntayhtymä RASEKO, Kaarinan lukio ja Turun Lyseon lukio.


Timalin Kanta-seminaari valmistaa tulevaan

27.11.2015

Rasekon aikuisopisto Timali ja osuuskunta Lumi Arancio järjestävät yhdessä Kanta-seminaarin Raision kirjaston Martinsalissa (Eeronkuja 2, Raisio) maanantaina 7.12.2015 klo 9 – 13. Kanta-seminaarin tarkoituksena on selvittää terveydenhuolto- ja hyvinvointialan yrittäjille, mitä vaadittu toiminnan omavalvonta ja sen omavalvontasuunnitelma, asiakastietojärjestelmien omavalvontasuunnitelma sekä Kanta- ja Kansa-arkisto palveluineen tarkoittaa ja mitä vaatimuksia arkistoon liittyminen tuo.

Lue lisää täältä >>


Jatkossa nuorten ja aikuisten ammatillisesta koulutuksesta vastaavat
Rasekon ammattiopisto ja Rasekon aikuisopisto Timali

17.11.2015

Raision seudun koulutuskuntayhtymä uudistaa organisaatiorakenteensa vuoden 2016 alussa. Uudistuksen tavoitteena on vastata entistä paremmin ja tehokkaammin toimintaympäristön muutoksiin ja asiakkaiden tarpeisiin.

  • Ammatillisen koulutuksen kehittäminen on jatkuva haasteemme. Uudistuksilla varmistamme opiskelijoille mahdollisimman laadukkaan opetuksen ja erilaisten joustavien ja yksilöllisten opintopolkujen toteutukset, johtava rehtori Maria Taipale.

Organisaatiomuutoksen näkyvin osa on oppilaitosrakenteen uudistuminen. Vuoden 2016 alusta lähtien koulutusyhtymän ammatillisesta lisäkoulutuksesta vastaa Rasekon aikuisopisto Timali. Aikuisopisto Timalilla on myös oma oppisopimuksiin keskittyvä yksikkö Raision oppisopimustoimisto. Perustutkintoihin kouluttaa Rasekon ammattiopisto. Yksikköjen vanhat nimet Raision aikuiskoulutuskeskus Timali, Raision ammattiopisto, Raision kauppaopisto, Naantalin ammattiopisto ja Mynämäen käsi- ja taideteollisuusopisto jäävät pois käytöstä. Organisaatiouudistus tuo muutoksia myös yhteystietoihin. Jatkossa koko henkilöstön sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi(at)raseko.fi.

Tarve uudistukselle on syntynyt sekä toiminnallisista että taloudellisista syistä. Uudistuksen tavoitteena on tehostaa yhtymän toimintaa, varmistaa taloudellista asemaa ja parantaa toiminnan laatua.

  • Uudistuksella pyritään myös laajentamaan toiminnallista yhteistyötä yli toimipisterajojen. Yhteistyö eri koulutusalojen välillä kasvaa ja opetus voidaan toteuttaa yhtenäisesti koko kuntayhtymässä. Opiskelija saa näin tasavertaiset palvelut niin Mynämäellä, Naantalissa kuin Raisiossakin, Taipale kertoo.
  • Raisiossa annetaan pääosin tekniikan, hotelli- ja ravintola-alan sekä kaupallisen alan koulutusta. Naantaliin keskittyy sosiaali- ja terveysalan koulutus ja käsi- ja taideteollisuusalalle koulutetaan Mynämäellä ja osin Raisiossa.

Organisaatiouudistuksen jälkeenkin Raseko haluaa tarjota laadukasta ammatillista koulutusta ja olla mukana nostamassa alueen yritysten osaamista kilpailukykyä ja työllisyyttä tukevien hankkeiden avulla.

2016 Yhteishaussa haetaan Rasekon ammattiopistoon

Ensi kevään yhteishaussa kaikki Rasekon nuorisoasteen koulutukset löytyvät Opintopolusta Rasekon ammattiopiston alta. Rasekon ammattiopistoon voi hakeutua opiskelemaan viiden eri ammattialan artesaaniksi, ajoneuvo-, automaatio-, ict- tai kunnossapitoasentajaksi, datanomiksi, kiinteistönhoitajaksi, kokiksi, koneistajaksi, levyseppähitsaajaksi, lähihoitajaksi, merkonomiksi, suunnitteluassistentiksi tai talonrakentajaksi.

 Raision seudun koulutuskuntayhtymän valtuusto kokoontuu keskiviikkona 25.11.2015 klo 16 Rasekon Purokadun toimipisteessä. Asialistalla on mm. toiminta- ja taloussuunnitelma vuosille 2016 – 2018.

Lisätietoja organisaatiouudistuksesta ja valtuuston kokouksesta antaa johtava rehtori Maria Taipale, puh. 044 705 7601, maria.taipale (at) raseko.fi.

 

Rasekon ammattiopisto Timali_logo

Raseko mukana rakentamassa Suomi-Islanti yhteistyötä

16.11.2015

Neljä suomalaista kokkiopiskelijaa aloittaa ensiviikolla 16.11.2015 kuukauden harjottelujakson huippuravintoloissa Reykjavikissa. Grillid ja VOX ravintolat ottavat RASEKON opiskelijat harjoittelemaan neljäksi viikoksi islantilaista ruoanlaittoa ja tutustumaan islantilaisiin raaka-aineisiin.

Lue lisää täältä >>

Rasekon oppisopimusopiskelijat juhlivat valmistumistaan Turun VPK-talolla

22.10.2015

Raision ja Turun oppisopimusopiskelijat juhlivat valmistumistaan perinteisessä Sadonkorjuujuhlassa Turun VPK-talolla. Sadonkorjuujuhlan kohokohtana oli ansioituneiden oppisopimusopiskelijoiden ja – työnantajien palkitseminen stipendeillä ja kunniakirjoilla.

Lue lisää täältä >>

 

 

Rasekon amikset hyvinvoinnin virrassa viikolla 40

25.9.2015

Rasekon ammattiopistoissa Raisiossa ja Mynämäellä järjestetään viikolla 40 erilaisia tapahtumia opiskelijoiden hyvinvoinnin edistämisen teemalla.

Raision ammattiopistossa mm. pidetään maanantaina leffailtapäivä ja bingoillaan, keskiviikkona sumopainitaan ja tehdään hyvinvointimittauksia ja torstaina harjoitellaan capoeiraa vanhan paloaseman liikuntasalissa. Muitakin tapahtumia on koko viikon ajan.

Raision kauppaopistossa ohjelmaan kuuluu mm. tiistaina ykkösluokkien leffakeskipäivä Martinsalissa, keskiviikkona Varalan liikuntaneuvojaopiskelijoiden toteuttama toimintakyvyn testipiste ja torstaina ehkäisevän päihdetyön ”luontopolku”. Kauppiksellakin tapahtuu teemaan liittyen joka päivä jotakin.

Mynämäen käsi- ja taideteollisuusopistossa tapahtuma on kaksipäiväinen ja sisältää maanantai-aamupäivällä Nia-tanssia, ryhmäytymistä ja sokeripisteen, jossa arvioidaan nuorten suosimien tuotteiden sokerimääriä. Tiistaina opiskelijat voivat osallistua unen merkityksestä kertovaan luentoon.

Naantalin ammattiopistossa hyvinvoinnin merkeissä kampanjoidaan pari viikkoa myöhemmin.

Hyvinvointivirtaa-viikon valtakunnallinen organisoija on Suomen ammatillisen koulutuksen kulttuuri- ja urheiluliitto Saku ry. Avainsanana on toiminnallisuus, kun terveyteen ja hyvinvointiin liittyviä teemoja tuodaan viikon aikana esille yli 80 ammattioppilaitoksessa maan laajuisesti. Toimintapisteille tavoitellaan yli 29 000 ammattiin opiskelevaa.

 

Vetovoimaa teknologia-aloille

22.9.2015

Raseko on mukana VetoVoimaa teknologia-aloille -hankkeessa, jonka tavoitteena on lisätä alojen vetovoimaisuutta hyödyntämällä nuoria markkinoinnin suunnittelussa. Koulutus- ja työpaikkoja olisi mutta hakijoita ei.

Ammatilliset oppilaitokset, yrittäjät ja järjestöt Varsinais-Suomessa polkaisevat yhteisvoimin käyntiin VetoVoimaa teknologia-aloille -hankkeen, jonka tavoitteena on lisätä teknologia-alojen vetovoimaisuutta. Hankkeen taustalla on yritysten huoli osaavan työvoiman saatavuudesta ja oppilaitosten tekniikan alojen opiskelijapula. Koulutus- ja työpaikkoja olisi, mutta hakijoita ei.Koneistaja

Nuorten käsitykset kone- ja metallialan työnkuvista kaipaavat päivitystä ja ennakkoluulojen haihduttamista. Alalla on mielenkiintoisia, vaihtelevia töitä, jotka tarjoavat työntekijälle muun muassa kilpailukykyisen palkan ja innovatiivisia uudenaikaisia työympäristöjä. Teknologia-ala on vanhastaan koettu enemmän miesten kuin naisten alaksi ja yksi hankkeen tavoitteista onkin edistää sukupuolten välistä tasa-arvoa houkuttelemalla myös naisia opiskelemaan ja työllistymään alalle.

Kummiyritysverkosto mukaan koulutuksen ja markkinoiden kehittämiseen

Maakunnan yrityksistä muodostetaan hankkeen aikana kummiyritysverkosto, joka on aktiivisesti mukana koulutuksen ja markkinoinnin kehittämisessä. Verkoston avulla yhteistyö oppilaitosten ja työelämän välillä tiivistyy tarjoten parhaassa tapauksessa nuorille reitin työllistymiseen.

VetoVoimaa teknologia-aloille -hanke pyrkii tavoittamaan yläkouluikäiset sekä muut potentiaaliset opiskelijat hyödyntämällä nuoria markkinoinnin suunnittelussa. Markkinointi ja tiedotus toteutetaan nuorilta nuorille ja nuorten näköisesti. Lisäksi jo alalla opiskelevien tietoisuutta alan tarjoamista mahdollisuuksista lisätään ja heidän roolinsa hankkeen toteuttamisessa on keskeistä.

Hankkeen toteuttamisessa ovat Rasekon lisäksi mukana Turun kaupungin sivistystoimialalta ammatillinen koulutus, Loimaan seudun koulutuskuntayhtymä, Salon seudun koulutuskuntayhtymä, Länsirannikon Koulutus oy WinNova, Turun ammattikorkeakoulu sekä Koneteknologiakeskus Turku Oy. Lisäksi merkittävä rooli hankkeen tukijana on Teknologiateollisuus ry:llä.

VetoVoimaa teknologia-aloille -hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto, Keski-Suomen ELY-keskus sekä toteuttajaorganisaatiot. Hanke on käynnistynyt heinäkuun alussa jatkuen vuoden 2017 loppuun.

www.koulutustakuu.fi/vetovoimaa

 

Hävikistä herkuksi

10.9.2015

Hävikkiviikon kunniaksi valmistamme 1000 annosta kasvissosekeittoa ja jaamme sen Turun Kauppatorilla klo 11 alkaen. Tapahtuman koordinoi Lounais-Suomen Jätehuolto.

Saa syödä! >>

 

Inspiration for two -teemapäivä ma 31.8.2015

25.8.2015

Raseko järjestää yhdessä Nordic Business Forumin kanssa yrittäjyyskasvatuksen teemapäivän maanantaina 31.8.2015. Tapahtumapäivän aikana järjestetään kaksi tilaisuutta Raision lukion tiloissa klo 9.30 ja 12.30. Tervetuloa!

 

Lukuvuosi Rasekon ammattiopistoissa on startannut!

14.8.2015

Lukuvuosi Rasekon ammattiopistoissa on käynnistynyt ja uudet ja jatkavat ammattiin opiskelevat nuoret ovat aloittaneet työnsä. Rasekossa opiskelee kaikkiaan noin 1500 nuorta ammatillista perustutkintoa suorittavaa nuorta. Opetussuunnitelmat on uudistettu ja osaamista hankitaan eri tavoin useisiin eri ammatteihin.

Rasekon opistoissa opiskelee ajoneuvo- ja automaatioasentajia, artesaaneja, datanomeja, ICT-asentajia, kiinteistönhoitajia, kokkeja, koneistajia, kunnossapitoasentajia, lähihoitajia, levyseppähitsaajia, merkonomeja ja talonrakentajia ja tänä syksynä uutuutena myös suunnitteluassistentteja.

–    Rasekon opistoista opiskelijat valmistuvat ajallaan, saavat hyvät valmiudet kehittyä omalla alallaan ammattilaisina ja työllistyvät hyvin. Rasekossa pidetään jatkossakin kiinni siitä, että työpaikoilla arvostetaan meillä suoritettuja tutkintoja, johtava rehtori Maria Taipale toteaa.

Peruskoulun päättäneistä on valtakunnallisesti saanut jo opiskelupaikan peräti 97 prosenttia nuorista. Joillakin aloilla on Rasekossakin vielä avoimia koulutuspaikkoja. Myös ammatilliseen valmentavaan koulutukseen voi hakeutua, ellei ole löytänyt itselleen sopivaa koulutusalaa. Lisätietoa hakeutumisesta löydät täältä >>> Rasekon lisähaut

 

Jäitkö ilman opiskelupaikkaa?

17.6.2015

Rasekon lisähaut rakennusalalle, ravitsemisalalle, kone- ja metallialalle sekä käsi- ja taideteollisuusalalle ovat auki Opintopolussa nyt. Lue lisää!

 

Artesaanikevät 2015

22.5.2015

Rasekossa koulutetaan käsi- ja taideteollisuusalan perustutkintoon (artesaani) kuudella eri ammattialalla: puu, metalli, tekstiili, vaatetus, korjausrakentaminen ja muinaistekniikka.

Artesaanikevät 2015 on tänä keväänä Mynämäen käsi- ja taideteollisuusopistosta valmistuvien opiskelijoiden artesaanitöiden verkkonäyttely. Klikkaa, tutustu ja ihastu! Kyllä Rasekossa osataan!

Artesaanikevat

Rasekon opiskelijoille menestystä Taitaja 2015 -kisoissa

7.5.2015

Tänään torstaina 7.5. päättyneet Varsinais-Suomen Taitaja 2015-kisat toivat Rasekon opiskelijoille peräti kolme SM-mitalia.

Kovatasoisessa talonrakennuksen kirvestyöt-kisassa voiton vei Rasekon Tino Tähtinen – jo toista kertaa peräkkäin. Tino ylsi kultasijalle jo viime vuonna Lahden Taitaja 2014-kisoissa.

Tiukka oli myös talonrakennuksen muurauksen ja laatoituksen laji. Siinä voiton vei Rasekon Aleksi Arjalahti, joka hänkin sai jo toisen SM-mitalinsa ammattitaidon SM-kisoista. Viime vuonna Lahdessa Aleksi oli kolmas. Muurauksen ja laatoituksen sarjassa Rasekon Lassi Saari oli tänä vuonna neljäs.

Yrittäjyys-lajissa Rasekon tiimi Tia Merisaari, Tommi Mäkivirta ja Mikael Suurkaulio toivat kotiin pronssimitalin.

Taitaja_TinoTahtinen Taitaja_AleksiArjalahti

Yrittajat

——————————————————————————————————————————————————

OPINTOVIIKOISTA SIIRRYTÄÄN OSAAMISPISTEISIIN
Tutkinnonuudistus koskee syksyn 2015 uusia opiskelijoita ja myös jatkavia opiskelijoita

30.3.2015

Lue lisää tästä >>

——————————————————————————————————————————————————-

RASEKON KOULUTUKSIIN HAKIJOITA VALTAKUNNALLISEN KESKIARVON MUKAISESTI

24.3.2015

Toisen asteen koulutusten yhteishaku päättyi viime viikolla. Hakijoita ammatilliseen koulutukseen oli tänä keväänä valtakunnallisesti noin 46 500, mikä oli tuhansia hakijoita vähemmän kuin viime vuonna.

Rasekolla oli yhteishaussa avoinna 460 ammatillisen koulutuksen peruskoulupohjaista paikkaa. Ensisijaisia hakijoita näihin koulutuksiin oli noin 400 ja toissijaisia runsaat 500.

Suosituimmat alat niin Rasekossa kuin valtakunnallisesti olivat sosiaali- ja terveysala (lähihoitaja), liiketalous (merkonomi), autoala (ajoneuvoasentaja), sähköala (automaatioasentaja) sekä tieto- ja viestintätekniikka (datanomi).

Rasekolla on vielä tarjolla erillishaussa paikkoja mm. käsi- ja taideteollisuusalan (artesaani) sekä sosiaali- ja terveysalan (lähihoitaja) näyttötutkintoon valmistaviin koulutuksiin. Näitä paikkoja voivat hakea myös ne, jotka ovat jo aiemmin suorittaneet jonkin toisen asteen tai korkeakouluasteen tutkinnon.

Oppilaitokset voivat julkistaa opiskelijavalinnan tulokset aikaisintaan 11.6. Koulutukseen valittujen tulee ottaa opiskelupaikka vastaan viimeistään 25.6. Lisähakuja myös Rasekon koulutuksiin voidaan vielä kesä-heinäkuussa julkaista Opintopolussa.

——————————————————————————————————————————————————-

RASEKOSSA VALMISTEILLA ORGANISAATIOUUDISTUS

Raision seudun koulutuskuntayhtymän organisaatiouudistusta on valmisteltu keväästä 2014 lähtien. Yhtymähallitus päätti 18.6.2014 kokouksessaan, että Raision seudun koulutuskuntayhtymän organisoitumista tulevaisuudessa valmistellaan tavoitteena kolme tulosyksikköä: Rasekon ammattiopisto, Rasekon aikuisopisto Timali ja yhteiset palvelut. Alustavasti mallia on esitelty yhtymävaltuustolle 19.11.2014 kokouksessa. Valmistelutyön etenemistä on raamittanut koulutuksen järjestämislupien hakuaikataulu. Uutta järjestämislupaa haetaan uuden organisaation mukaisesti ja vuoden 2016 talousarvio ja toimintasuunnitelma laaditaan sen mukaisesti.  Operatiivisesti uuteen organisaatioon siirrytään 1.8.2015.

Jäsenkuntien edustajille on esitelty uudistusta 6.2.2015 ja kunnilta on pyydetty lausunnot asiasta 17.3.2015 mennessä. Asiaa on laajasti käsitelty kuntayhtymän henkilöstön kanssa.

Valmistellun mallin mukaan kuntayhtymän toiminta organisoidaan jatkossa kolmeen tulosyksikköön. Rasekon ammattiopisto vastaa perustutkintokoulutuksesta oppilaitosmuotoisesti ja näyttömuotoisesti sekä Ohjaamon toiminnasta. Rasekon aikuisopisto Timali koordinoi näyttötutkintotoimintaa ja huolehtii ammatillisesta lisäkoulutuksesta. Aikuisopistoon kuuluu myös Rasekon oppisopimuskoulutus. Yhteisiin palveluihin kuuluvat kuntayhtymän hallinto ja tukitoiminnot sekä kiinteistöt.

Uudistus on tarpeen monesta syystä. Valmisteluun valitun mallin avulla koulutusalojen opetus – sekä nuorten että aikuisten – voidaan organisoida uudelleen ja toteuttaa koulutusta tehokkaasti ja joustavasti (henkilökohtaiset suunnitelmat, osaamisperusteisuus myös perustutkinnoissa) sekä laadukkaasti. Keskeinen tavoite on, että opetus voidaan järjestää jatkossakin taloudellisesti. Uudistus yhtenäistää käytäntöjä kuntayhtymän sisällä, mahdollistaa aikaisempaa monipuolisemman tarjonnan ja varmistaa, että koulutuksen järjestäjän palvelut opiskelijoille ovat tasavertaiset kaikissa toimipaikoissa ja kaikilla koulutusaloilla. Uudessa organisaatiossa resursseja voidaan käyttää nykyistä tehokkaammin mm. opettajien yhteistyötä lisäämällä, karsimalla päällekkäisiä töitä eri toiminnoissa ja tekemällä kustannusseurannat ja tilastoinnit keskitetysti yhdessä paikassa. Varsinaiset säästöt näkyvät selkeimmin vuoteen 2020 mennessä. Uuden organisaatiomallin avulla varmistetaan, että kuntayhtymän kustannukset pystytään pitämään kurissa kaikista ammatillisen koulutuksen järjestäjää velvoittavista uudistusta huolimatta.

——————————————————————————————————————————————————-

PAULIINA SARILO UUSI HALLINTOJOHTAJA

Raision seudun koulutuskuntayhtymän yhtymähallitus on valinnut Pauliina Sarilon kuntayhtymän uudeksi hallintojohtajaksi. Sarilo aloittaa tehtävässään kevään aikana.

Pauliina Sarilo on koulutukseltaan oikeustieteen maisteri. Viimeiset 5,5 vuotta hän on työskennellyt Pyhärannan kunnanjohtajana ja kaikkiaan hänellä on kymmenen vuoden kokemus kunnallishallinnosta.

– Olemme todella iloisia ja tyytyväisiä, että saamme Pauliina Sarilon joukkoomme. Hän on meille vahvistus ja tuo kuntayhtymään osaamista, jota tarvitsemme, toteaa johtava rehtori Maria Taipale.

Virkaa haki kaikkiaan 30 henkilöä, joista haastateltiin seitsemän hakijaa. Yhtymähallituksen valinta oli yksimielinen.

——————————————————————————————————————————————————-

RASEKON LUKUVUODEN ALOITUS
Raision seudun koulutuskuntayhtymän oppilaitosten lukuvuosi 2015-2016 käynnistyy tiistaina 11.8.2015. Kaikissa opistoissa siirrytään samalla nelijaksojärjestelmään, jolloin tutkinnon uudistuksen mukanaan tuomiin haasteisiin voidaan hyvin vastata. Samalla taataan opiskelijoille mahdollisuus joustaviin ja yksilöllisiin opintopolkuihin.

RASEKON ORGANISAATIO UUDISTUU
Rasekossa viedään läpi organisaatiouudistusta, jota esiteltiin viime perjantaina jäsenkuntien edustajille. Valmistelussa on malli, jossa nykyiset opistot yhdistyvät Rasekon ammattiopistoksi ja Rasekon aikuisopisto Timali huolehtii jatkossa ammatillisesta lisäkoulutuksesta ja oppisopimuskoulutuksesta. Toimintaedellytyksiä rakentaa yhteiset palvelut. Toiminnallisesti uuteen organisaatioon siirrytään elokuun alussa 2015 ja vuoden 2016 talousarvio laaditaan uuden mallin mukaan. Jäsenkunnat antavat lausunnot uudistuksesta 17.3.2015 mennessä ja päätettäväksi asia saadaan kevään yhtymävaltuustoon.

OPISKELUHUOLTO TOIMII JATKOSSAKIN
Kuraattorit jatkavat Rasekossa kuntayhtymän palveluksessa. Kunnilta laskutetaan osa kustannuksista ja osa jää kuntayhtymän vastuulle. Näin taataan opiskelijoille hyvä ja laadukas lähipalvelu. Opiskeluhuoltosuunnitelma on päivitetty Rasekossa.

 

ISO_9001

Raseko lunasti laatusertifikaatin marraskuussa 2014,
lue lisää tästä >>