Siirry sisältöön

Raseko ja TAI esittelevät Suomen ruokakulttuuria Portugalissa


Eihän tällä nälkä lähde, mutta on varmasti hyvää

Joukko Rasekon ja Turun ammatti-instituutin ravintola-alan opettajia ja opiskelijoita lähtee lokakuussa Lissaboniin. Tarkoituksena on toteuttaa erilaisia lounaita, brunsseja ja illallisia Suomen suurlähetystössä Suomi-juhlaviikon merkeissä. Vastaavia tilaisuuksia on aiemmin järjestetty Islannissa sekä pariin otteeseen Thaimaassa Bangkokin suurlähetystössä.

Matkaan lähtee kaksi opettajaa, yksi ohjaaja sekä viisi opiskelijaa, joista kolme toimii keittiön puolella ja kaksi työskentelee salissa tarjoilutehtävissä. EU:n Erasmus+ -rahoitetun projektin päätavoitteena on kehittää opiskelijoiden ja opettajien ammatillista osaamista ja valmiuksia monikulttuurisessa toimintaympäristössä. Oppi ja kokemus suurlähetystötason edustustilaisuuksista on myös ainutlaatuinen asia.

Tiimi on suunnitellut tarjoiltavat menut sekä visuaalisen ilmeen niin annoksiin, cocktaileihin kuin palveluunkin. Teemoina ovat saaristo, Järvi-Suomi ja Lappi. Raaka-aineissa näkyy myös eettisyys –käytössä on esimerkiksi vähemmän arvostettuja lajeja kuten särkeä ja myös hävikkiä pyritään hyödyntämään.

Suomen rikkaaseen ruokakulttuuriin pohjaavat ideat ovat tarvittaessa muunneltavissa niin lounaille kuin cocktail-tilaisuuksiin. Raaka-aineet ja rekvisiitat ovat suomalaisia ja pääosin Suomesta toimitettuja, ja niihin yhdistetään portugalilaista ruokakulttuuria. Hyvä esimerkki tästä on portugalilaisten rakastama empanada, joka tässä yhteydessä leivotaan ruisjauhoista ja täytetään savusärjellä.

Lounaat, illalliset ja cocktailtilaisuudet järjestetään Suomen suurlähettilään residenssissä, jossa vieraina on muun muassa Portugalin parlamentin jäseniä ja kaupan, ravintola-alan ja elintarvikealan toimijoita. Tarkoitus on samalla edistää Suomi-kuvaa ja markkinoida portugalilaisille suomalaisia elintarvikkeita. Mukaan onkin saatu useita sponsoreita niin juomien, mausteiden kuin esimerkiksi työvaatteiden osalta.

Ensimmäisen viikon ryhmä tekee töitä Suomen suurlähetystölle. Suurlähetystöosuuden jälkeen kumpikin tarjoilijaopiskelija ja yksi kokkiopiskelija jatkavat muutaman viikon työelämäjaksoilla Lissabonin ravintoloissa.

Rasekossa kokiksi opiskeleva Brina Virkkunen kertoo, että vaikka jännittää kovasti niin olo on innostunut ja odottava. – Olen löytänyt oman juttuni ravintola-alalta ja saanut hankkia osaamista monenlaisissa keittiöissä ympäri kotimaata ja aiemmin jo Norjassa. Nyt tämä Portugalin matka vielä kruunaa opiskelut ennen valmistumista, hän hehkuttaa.

– On ollut hienoa päästä suunnittelemaan menuita ja ottaa niissä huomioon esimerkiksi ammattitutkinnon opintoihin kuuluneiden kalajalostuspajojen innovaatioita, kertoo Rasekossa elintarvikejalostuksen ammattitutkintoa opiskeleva Arttu Parviainen. Artulla ja tarjoilijan ammattitutkintoa Turun ammatti-instituutissa opiskelevalla Leila Karhusella on kokemusta jo yhdestä samantasoisesta Thaimaan matkasta. – Tällaiset ulkomaanjaksot lisäävät varmuutta, ongelmanratkaisutaitoja ja paineensietokykyä, Leila sanoo.

Vas. Rasekon elintarvikejalostuksen ammattitutkinnon opiskelija Arttu Parviainen, ravintola- ja catering-alan perustutkinnon opiskelija Brina Virkkunen ja kehittämisasiantuntija, lehtori Tomi Aho. Neljäntenä vas. TAIn lehtori Niina Vahtera ja TAIn tarjoilijaopiskelijat Leila Karhunen ja Vilma Martin sekä TAIn opetusravintolan ohjaaja Sofia Tamminen. Kuvasta puuttuu Rasekon kokkiopiskelija Vilja Valliranta.

– Ammatillisen osaamisen lisäksi opiskelijoiden kielitaito, esiintymisvarmuus ja kulttuurien tuntemus kehittyvät tämän kokemuksen myötä rutkasti, sanoo toinen matkaan lähtevistä opettajista, Rasekon kehittämisasiantuntija ja lehtori Tomi Aho. Tomi Aho luotsaa kokki-opiskelijoita ja tarjoilija-opiskelijoita ohjaamaan lähtee Turun ammatti-instituutin lehtori Niina Vaahtera. Kaksikko on tehnyt näiden matkojen osalta jo vuosien ajan hyvää yhteistyötä ja uusia suunnitelmia tulevillekin vuosille jo on. Konseptia aiotaan monistaa uusiin suurlähetystöihin yhteistyössä muiden koulutuksenjärjestäjien sekä ulkoministeriön kanssa.

Mikä sitten saa opettajan sitoutumaan kansainvälisyystyöhön? – Itsensä ja oman ammattiosaamisensa kehittäminen, uusien ideoiden tuominen omaan työskentelyorganisaatioon sekä intohimo tähän alaan, sanoo Niina Vaahtera. – Niinpä. Onhan tää ihan huikeeta! hymyilee Tomi Aho vieressä. Seuraavaksi edessä on matkalaukkujen pakkaaminen. Henkilökohtaisten tavaroiden lisäksi laukkuihin pitäisi mahtua kilokaupalla elintarvikkeita ja kattauksessa ja mausteina käytettäviä luonnontuotteita kuten havuja, kuusenkerkkiä, viljantähkiä ja mustikanvarpuja. Nekin yritetään pakata niin, että niiden aito tuoksu olisi jäljellä vielä perillä Lissabonissa. Maistiaisten herkullisuudesta uskaltanee päätellä, että myös portugalilaiset tulevat ihastumaan tiimin suunnittelemiin annoksiin!

Lisää aiheesta