17 syys

Teksti: Suvi Koskinen, MPT:n opiskelija

Lähihoitajien opintoretki Seilin saaren vanhaan
mielisairaalaan

Retkipäivä kohosi kauniina ja aurinkoisena.
MPT eli mielenterveys-ja päihdetyön
opiskelijaryhmämme sekä opettajamme Pia Mähkä
tapasimme koulun pihalla, jossa teimme pikaisen jaon
siitä, kuka menisi kenenkin kyydillä.

Koulun pihalta lähdimme ajamaan kohti Rymättylää.
Autolautan kanssa ylitimme meren ja suuntasimme
Hankaan, josta yhteysaluksemme MS Östern suuntasi
Seiliin. Aluksesta oli mahdollista ostaa muunmuuassa
kahvia, pullaa, sämpylöitä ja erillaisia virvokkeita.

Merimatkan tarkkaa kestoa en osaa arvioida, pari kupillista
kahvia paatilla ehti juomaan. Näimme myös NATO:n sotalaiat,
joista MS Östernin rempseä kahvion pitäjä sai pilke
silmässään heitettyä tilannedramatiikkaa parhaillaan.
Seilin rehevässä, vihreässä saaressa oli vastassa opas, joka
esitteli meille paikkoja, ja kertoi saaren sekä mielisairaalan
historiasta.

Saaren historia alkaa vuonna 1619, jolloin saareen lähetettiin
sekä spitaalisia että mielisairaita. Jos saarelle kerran saapui,
ei päässyt pois. Sairaiden olot olivat surkeat, paitsi ruoan osalta,
sillä Seili tuotti oman ruokansa maatalouden turvin. Näkyipä
nytkin laiduntavia lehmiä ruohoa popsimassa.

Varsinaiseen mielisairaalaan tutustuimme myös. Esillä oli yksi
potilashuone, jossa oli tuoli, sänky ja alumiininen potta.
Lipasto oli viety muualle Seili-näyttelyyn. Huoneen seinät olivat
nahkaisen ruutukuvion peitossa musta, ruskea valkoista.

Vuodesta 1758 lähtien Seilin sairaala toimi vain houruinhuoneena
eli mielisairaalana. Vuodesta 1889 potilaat olivat vain naisia,
ja psykiatrian edistyessä Seili lopetettiin vuonna 1962. Seili oli
enemminkin ylläpitohoitolaitos kuin psykiatrinen sairaala,
sillä siellä ei ollut omaa psykiatria, ei edes lääkäriä.
Lisäksi psykiatrisia hoitomuotoja ei osattu seilissä käyttää.
Esimerkiksi lobotomioita ei Seilissä tehty ollenkaan.

Kävimme myös Seilin vanhalla puukirkolla, joka oli
perustettu 1733. Vaikka kirkko oli suhteellisen karu, oli tunnelma
siellä arvokas. Erikoista kirkossa oli leprapotilaille eristetty oma
loossi, joka oli huomattavasti epämukavampi kuin muu kirkon
osa. Kirkossa oli myös esillä valokuvanäyttely, jossa oli vanhoja
kuvia Seilin mielisairaalan ajoilta.

Kävimme myös Seilin saaren hautausmaalla, joka on käytössä
edelleen. Oli vaatimattomia, valkoisia puisia ristejä rivissä, oli
pieniä rautaristejä sekä moderneja hautakiviä kaikkia sekaisin.
Niin Seilin saaren hoidokit, hoitajat ja myös heidän perheensä
on haudattu kirkkomaalle. Vaikka hautausmaa herättää aina
kunnioitusta, tämä pienen hautausmaan tunnelma oli käsin
kosketeltavaa.

Seilin saaren kaunis luonto, hyvin opastettu kierros ja
aurinkoinen päivä oli hyvä päätös retkelle, ja alku paluumatkalle,
johon tyytyväinen, mutta väsynyt joukkomme saapui.
Seilin retki oli hyvä alku mukavalle viikonlopulle.

Suvi Koskinen, MPT:n opiskelija