Tietoa koulutuksesta
Tutkinto:
Taideteollisuusalan ammattitutkintoAloitus:
17.9.2026Kenelle:
Vihreästä siirtymästä kiinnostuneet henkilöt, joilla on mahdollisuus suunnitella ja toteuttaa vihreän siirtymän edistämistä omassa toimintaympäristössään.
Kuvaus:
Kamppailemme jatkuvasti lisääntyvien ekologisten haasteiden parissa kaikilla yhteiskunnan tasoilla. Vihreä siirtymä on muutos kohti ekologisesti kestävää ja hiilineutraalia taloutta, joka nojaa vähähiilisiin sekä kiertotaloutta ja luonnon monimuotoisuutta edistäviin ratkaisuihin ja luonnonvarojen kestävään käyttöön.
Vihreän siirtymän ja kiertotalouden roolit muuttuvat jatkuvasti merkittävämmiksi myös työelämässä tulevina vuosina.
Näiden aiheiden onnistunut ja pitkälle tulevaisuuteen kestävästi tähtäävä käsittely tulee vaatimaan niiden parissa työskenteleviltä henkilöiltä monia erityistaitoja ja tietopohjaa.
Koulutuksen teoriaopinnoissa tutustutaan vihreään siirtymään ilmiönä, suunnitellaan vihreän siirtymän toimenpiteitä omalla toimialalla sekä edistetään Käytännön osaamisen hankkiminen tapahtuu opiskelijan omassa toimintaympäristössä ja toimialalla.
Koulutuksen tavoitteena on eri ammattialoilla työskentelevien työntekijöiden osaamisen lisääminen ja kehittäminen vihreän siirtymään ja kiertotalouteen liittyvissä tehtävissä sekä osallistujien työtehtävien monipuolistuminen ja mahdollisuus työuralla etenemiseen.
Tämä vihreän siirtymän edistämiseen tähtäävä koulutus tarjoaa osallistujalle mahdollisuuden kartuttaa sekä teoreettista että käytännönosaamista omaan alaan liittyvissä vihreän siirtymän, kiertotalouden ja kestävän kehityksen kysymyksissä.
Toteutus:
Koulutuksen ensimmäinen 17.9.2026 klo 13-16 tapaaminen on lähitapaaminen Raisiossa. Muu opetus verkko-opetuksena klo 12-15 seuraavina päivinä: 8.10.; 29.10.; 19.11.; 9.12.; 14.1.; 4.2. ja 25.2.2027 sekä 18.3.2027. Näytöt suoritetaan aidoissa työtehtävissä kevään 2027 aikana.Toimipiste:
Raision Eeronkuja 3:n toimipisteKustannukset opiskelijalle:
Koulutus on maksutonta oppisopimuksella. Oppisopimusta varten sinulla täytyy olla alan työpaikka.
Omaehtoisen ammattitutkintokoulutuksen opiskelijamaksu on 220 € tutkinnon osasta.
Kysy lisää
Janne Aakko
puh. 044 705 7696
janne.aakko@raseko.fi