Kaksoistutkinnon voi suorittaa Rasekossa kaikissa ammatillisen peruskoulutuksen opinnoissa.

Mikä?

Kaksoistutkinto tarkoittaa sitä, että suoritat ammatillisen tutkinnon ja sen ohella myös ylioppilastutkinnon. Ylioppilastutkinto ja siihen valmentavat kurssit suoritetaan Raision lukiossa. Tästä poikkeuksena on erillinen Mynämäen lukion kanssa toteuttava merkonomi-kaksoistutkinto-koulutus, jossa sekä lukio-opinnot että pääosa ammatillisista opinnoista opiskellaan Mynämäen lukion tiloissa.

Merkonomikoulutuksessa – kuten muissakin perustutkintokoulutuksissa – voit valita halutessasi kaksoistutkinnon, jolloin suoritat ammatillisen perustutkinnon kanssa samaan aikaan lukio-opintoja ja ylioppilastutkinnon. Pääasiassa Rasekossa kaksoistutkinnon oppitunnit pidetään Raision lukiossa iltapäivisin erillisen lukujärjestyksen mukaisesti. Kaksoistutkintokoulutukseen pääset hakeutumalla ensin Rasekoon haluamaasi ammatilliseen koulutukseen ja ilmoittamalla paikkaa vastaanottaessa olevasi halukas aloittamaan myös lukio-opinnot.

Syksyllä aloitamme lisäksi ensimmäisen kerran Mynämäen lukiossa järjestettävän liiketoiminnan perustutkintoon (merkonomi) ja ylioppilastutkintoon tähtäävän kaksoistutkintokoulutuksen! Tässä koulutuksessa sekä lukio-opinnot että pääosa ammatillisista opinnoista opiskellaan Mynämäen lukion tiloissa. Koulutukseen on erillinen oma hakukohteensa yhteishaussa. Lisätiedot Rasekon ja Mynämäen lukion tarjoamasta mallista päivitetään syksyn aikana Rasekon ja Mynämäen lukion www-sivuille.

Miksi?

Kaksoistutkinnon tavoitteena on ammatillisen tutkinnon suorittajan jatko-opiskeluvalmiuksien vahvistaminen. Kaksoistutkinnon suorittaja on korkeakouluun haettaessa mukana sekä ammatillisen todistuksen että ylioppilastodistuksen todistusvalinnassa. Kaksoistutkinto antaa opiskelijalle paremmat valmiudet jatkaa opintoja ammattikorkeakoulussa ja yliopistossa.

Kenelle?

Tärkeintä on oma halusi ja motivaatiosi. Opiskelu lukiossa ammatillisten opintojen ohella vaatii sitoutumista ja opiskeluvalmiuksia. Suosittelemme sinulle kaksoistutkintoa, jos peruskoulun päättötodistuksesi keskiarvo lukuaineissa on vähintään 7,5 (ehdoton alaraja aloittamiselle on 7,0).

Ylioppilastutkinnon rakenne

Ylioppilastutkinto muodostuu vähintään viidestä kokeesta. Äidinkielen ja kirjallisuuden tai suomi toisena kielenä koe on kaikille pakollinen. Lisäksi opiskelija valitsee neljä koetta vähintään kolmesta eri oppiaineryhmästä: matematiikka, toinen kotimainen, vieraat kielet tai reaaliaineet.

Rasekon ja Raision lukion tarjoama malli

Rasekon ja Raision lukion tarjoamassa mallissa opiskelija valitsee kaksoistutkintoonsa yhden oppiaineyhdistelmän alla olevista vaihtoehdoista. 

  • äidinkieli, englanti, ruotsi, matematiikka (lyhyt), yhteiskuntaoppi (AERMY)
  • äidinkieli, englanti, ruotsi, terveystieto, yhteiskuntaoppi (AERTY)
  • äidinkieli, englanti, matematiikka (lyhyt), terveystieto, yhteiskuntaoppi (AEMTY)
  • äidinkieli, englanti, matematiikka (lyhyt), fysiikka, yhteiskuntaoppi (AEMFY)

Tarvittaessa myös muunlainen suunnitelma/tutkintorakenne on mahdollinen. Tällöin opiskelet osan aineista esimerkiksi iltalukiossa. Voit tiedustella lisää Rasekon opinto-ohjaajilta tai Raision lukion vastuuhenkilöltä Miika Urpaselta (miika.urpanen@edu.raisio.fi).

Kaksoistutkinnon oppitunnit pidetään Raision lukiossa iltapäivisin erillisen lukujärjestyksen mukaisesti. Lisäksi kolmannella vuosiluokalla syksyn ensimmäinen jakso opiskellaan kokonaan lukiossa. Niissä oppiaineissa, joiden opetukseen osallistut lukiossa, sinun ei ole pakollista osallistua ko. aineen opetukseen ammattikoulun puolella.

Lukio-opinnoissa ja ylioppilaskirjoituksissa hyödynnetään tietotekniikan suomia mahdollisuuksia. Osa oppikirjoista on digikirjoja ja lähes kaikki kurssikokeet ovat sähköisiä, joten tietokonetta käytetään opiskelussa päivittäin.

Rasekon ja Mynämäen lukion tarjoama malli

Syksyllä 2024 aloittaa Mynämäen lukion tiloissa ryhmä, jossa opiskellaan ylioppilastutkintoon ja liiketoiminnan perustutkintoon (merkonomi). Sekä lukio-opinnot että pääosa ammatillisista opinnoista opiskellaan Mynämäessä. Tähän koulutukseen on oma erillinen hakukohteensa yhteishaussa Rasekon tarjonnassa. Lisätietoja Rasekon ja Mynämäen lukion mallista päivitetään kummankin oppilaitoksen www-sivuille syksyn 2023 aikana! Lisätietoja voit myös kysyä lukion opinto-ohjaajalta, puh. 044 435 6628 tai rehtorilta, puh. 045 135 0005.

Kaksoistutkinto-opiskelun yhteyshenkilöt

Raision lukio:

Vastaava opettaja: Miika Urpanen, miika.urpanen@raisio.fi, puh. +358 50 339 1930

Mynämäen lukio:

Opinto-ohjaaja: Minna Kaitaniemi, puh. 044 435 6628

Rehtori: Pekka Leino, puh. 045 135 0005

Raseko:

Opinto-ohjaaja: Eeva-Mari Kallio, eeva-mari.kallio@raseko.fi, puh. +358 44 705 7616
Opinto-ohjaaja: Niina Salama, niina.salama@raseko.fi, puh. +358 44 705 7443
Opinto-ohjaaja: Salla Riihimäki, salla.riihimaki@raseko.fi, puh. +358 44 705 7647
Opinto-ohjaaja: Outi Penkkala, outi.penkkala@raseko.fi, puh. +358 44 705 7640
Opinto-ohjaaja: Riikka Posti, riikka.posti@raseko.fi, puh. +358 40 570 7297
Opinto-ohjaaja: Kati Runola, kati.runola@raseko.fi, puh. +358 44 705 7551
Opinto-ohjaaja: Leena Pihlajamäki, leena.pihlajamaki@raseko.fi, puh. +358 44 705 7527

Kaksoistutkintolaisten kokemuksia:

”Raskasta, mutta antaa parhaat valmiudet jatko-opintoihin.”

”Hyvin järjestetty, oppitunnit lukiolla aina samaan aikaan.”