11 loka

Rasekossa vietettiin Hyvinvointiviikkoa 30.9. – 4.10.2019. Hyvinvointiviikon tarkoituksena on opiskelutyökyvyn lisääminen mm. ryhmäyttämällä. Perinteisesti teemaviikolla nostetaan myös toiminnallisella tavalla esille terveyden, omasta kunnosta huolehtimisen ja viihtyvyyden aiheita. Valtakunnallisesti teemaviikon tapahtumia järjestettiin 150 ammattioppilaitoksessa tai toimipisteessä eri puolilla Suomea.

Viikon aikana opiskelijoilla oli mahdollisuus osallistua lukuisiin eri lajikokeiluihin ja toimintoihin. Toimintaa järjestettiin kampusalueella, Uintikeskus Ulpukassa, Raision keilailuhallilla sekä Kerttulan liikuntakeskuksessa. Kampuksella opiskelijoille järjestettiin mm. hyvinvointibingoja, rentoutumishetkiä, itsepuolustuspajoja, karaokea, capoeiraa, shakkiturnaus, avoimia käsityöclubeja, Päihdeilmiön Rastiratoja, tanssitunti, peliluola sekä pakohuone.

Kampuksen lähiympäristössä järjestettiin suunnistuskouluja sekä koiralenkki. Uintikeskus Ulpukassa oli mahdollista osallistua alkeisuimakouluun sekä Raision keilailukeskuksessa hohtokeilata. Kerttulan liikuntakeskuksessa pystyi haastamaan itsensä Cooperin ja UKK kävelytesteihin.

Rasekoon saapui myös vierailevia toiminnanjärjestäjiä. Nuorten Akatemian projektikoordinaattori Sonja Hämäläinen piti opiskelijoille Liikenneturva-pakopeliä. Etsivä Nuorisotyön Teresa Termonen ja Veera Päiviö esittelivät etsivätoimintaa ja Suomen Ammattiin Opiskelevien Liiton SAKKI ry:n Tanja Päivinen kertoi opiskelijajärjestötoiminnasta.

Keskiviikkona Varalan urheiluopiston opiskelijat pitivät toiminta- ja työkyvyn testipistettä sekä ohjasivat taukojumppaa. Testien tavoitteena oli auttaa opiskelijoita arvioimaan omaa terveyttään ja kuntoaan. Testien avulla mitattiin mm. selkärangan ja olkanivelen liikkuvuutta, tasapainoa sekä puristus- ja jalkalihasvoimaa. Kehonkoostumusmittauksessa oli mahdollisuus tarkastella painoindeksiä ja vyötärönympärystä.

Lajikokeilujen lisäksi opiskelutyökyvystä pidettiin huolta muistuttamalla aamupalan tärkeydestä. Joka aamu tarjolla oli joko puuroa, smoothieita tai jogurttia sekä hedelmiä.

Sadat opiskelijat osallistuivat viikon tapahtumiin. Vuosittaisen Hyvinvointiviikon lisäksi Rasekossa järjestetään joka kuukausi hyvinvointipäivä erilaisilla teemoilla. #hyvinvointivirtaa #opiskelijanraseko #rasekovoihyvin

Jätä kommentti